Kysymys nukkujille

Tämä kysymys soveltunee illankin aiheeksi.

Mitä tapahtuisi jos kaikki nukkuisivat vaalien yli?

Jos äänestysprosentti jää vaaleissa hyvin pieneksi, ei Eduskunnan voimasukteet muodostu kansan tahtoa vastaavaksi. Kenen eduksi on jos Eduskunta "patamusta"?

Ei ainakaan tasa-arvoa eikä oikeudenmukaisuuttakaan saavuteta jos ainoastaan paksusta lompakostaan kiinnipitävät juoksevat vaaliuurnille.

Ei pitäisi haukkua Eduskunnan jäseniä tai kokoonpanoa jos ei olla edes yritetty sen kokoonpanoon vaikuttaa.

6

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lorena*

      Ei siltä näytä että nukkuvien puolue jyräisi. Nämä vaalit ovat senverran "kuumat" mitä joka kulmassa mainostetaan, ylilyöntejäkin on sattunut, ikävä kyllä.
      Odotan äänestysprsentin liikkuvan siinä 65% paikkeilla siis tavanomainen.

      Eduskuntatyö on työtä ja vielä kovaa sellaista. Vaatii paljon ehdokkailta jotka laittavat itsensä likoon sekä taloudellisesti että henkisesti. Arvostelijoita aina riittää, toisekseen eduskuntatyö on ryhmätyötä ei yksi edustaja päätöksiä tee, toki esittelee ehdotukset.
      Vaatii kovaa tahdonvoimaa olla kansanedustaja ehdokas, ei ole ollenkaan varmaa pääseekö maaliin vai ei.

    • Asiaahan aloituksessa oli

      Oikeistopuolueethan saavat yleensä parhaiten joukkonsa etujaan valvomaan. Sehän on todettu jokaisen vaalin jälkeen tehdyissä analyyseissa. Sekin, mitä mikäkin palvelee, vaatisi kyllä vähintäinkin jonkinlaista perehtymistä asioihin.

      Pelkkä politiikan vastaisuus ja "rohkea haukkuminen" ei johda ainakaan parempaan. Muutakaan keinoa ei ole keksitty yleiseksi tavaksi paremmin vaikuttaa demokratian toteutumiseen kuin äänestäminen. Unohtamatta silti muutakin kansalaistoimintaa.

      Kun poliittisia ratkaisuja tulee, ne harvoin miellyttävät kaikkia. Jos jokut saa, toiset menettää, niin se vain on.

      En ole ymmärtänyt politiikkaa kirosanana, se on vain yhteisten asioiden hoitoa. Siitä huolilmatta, vaikka ikäviä esimerkkejäkin on ollut riittävästi.

      • aputoimittaja

        Jos politiikka on yhteisten asioitten hoitamista, niin tarkoittaako se sitä, että Kokoomus ja Keskusta hoitavat nyt pankkien ja muiden sijoittajien yhteistä asiaa, kun he ovat viemässä meidän veroeuroja miljardi kaupalla etelän pelleille?
        Meidän suomalaisten yhteinen asia on estää moinen vääryys.


    • Juuri sitä vartenhan kansanedustajien valtakirjat ovat katkolla. Sillä on merkitystä, kenen "yhteiset asiat" ovat ensisijaisia ja ketkä kerätään pääasiallisiksi maksumiehiksi. Tai löytyykö jokin muu järkevä ratkaisu, jolla uhkaavat vahingot vältetään niin, että se ne eivät johda entistä suurempaan eriarvoisuuteen, jo kohtuuttoman suurien tuloerojen edelleen kasvuun.

    • huutavanäänikorvessa

      Suomessahan ei ole mitään diktatuuriin kuuluvaa pakkoäänestystä.
      Jos joku ei löydä mieleistään puoluetta, saati edustajaa, saa minun puolestani olla vaikka äänestämättä.

      Itse olen aina äänestänyt, niin aion tehdä nytkin, muttei minulla ole tarvista, saati oikeutta sanoa muille kuinka heidän on toimittava.

      Äänestämättömyyshän on suurelta osaltaan äänestäjien pettymistä ehdokkaisiin.

    • Mitähän tuo "patamusta eduskunta" tarkoittaa?
      Olipa se mikä tahansa, se joka tapauksessa ilmineeraisi sitä kansan osaa, joka haluaa Suomen asioita hoitaa. Jonkinlaista demokratiaan siis kuitenkin.
      Osaisivatko he?
      Mitä sillä väliä, sillä edusklunnan virkamistkuntahan Tiitisen johdolla nytkin tekee kaiken valmistelevan työn, jonka hallitus heille työntää.
      Toisaalta täytyy kai myöntää, että mitä kyvyttömämpi hallitus, sitä suuremman vallan saavat ulkopuoliset vaikuttajat.
      Ja siellä ulkopuolella on rahalla valtaa.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      123
      7130
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      123
      4934
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4266
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2261
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      273
      1691
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1465
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1428
    9. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1406
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1384
    Aihe