Tämä kysymys soveltunee illankin aiheeksi.
Mitä tapahtuisi jos kaikki nukkuisivat vaalien yli?
Jos äänestysprosentti jää vaaleissa hyvin pieneksi, ei Eduskunnan voimasukteet muodostu kansan tahtoa vastaavaksi. Kenen eduksi on jos Eduskunta "patamusta"?
Ei ainakaan tasa-arvoa eikä oikeudenmukaisuuttakaan saavuteta jos ainoastaan paksusta lompakostaan kiinnipitävät juoksevat vaaliuurnille.
Ei pitäisi haukkua Eduskunnan jäseniä tai kokoonpanoa jos ei olla edes yritetty sen kokoonpanoon vaikuttaa.
Kysymys nukkujille
6
105
Vastaukset
- Lorena*
Ei siltä näytä että nukkuvien puolue jyräisi. Nämä vaalit ovat senverran "kuumat" mitä joka kulmassa mainostetaan, ylilyöntejäkin on sattunut, ikävä kyllä.
Odotan äänestysprsentin liikkuvan siinä 65% paikkeilla siis tavanomainen.
Eduskuntatyö on työtä ja vielä kovaa sellaista. Vaatii paljon ehdokkailta jotka laittavat itsensä likoon sekä taloudellisesti että henkisesti. Arvostelijoita aina riittää, toisekseen eduskuntatyö on ryhmätyötä ei yksi edustaja päätöksiä tee, toki esittelee ehdotukset.
Vaatii kovaa tahdonvoimaa olla kansanedustaja ehdokas, ei ole ollenkaan varmaa pääseekö maaliin vai ei. Asiaahan aloituksessa oli
Oikeistopuolueethan saavat yleensä parhaiten joukkonsa etujaan valvomaan. Sehän on todettu jokaisen vaalin jälkeen tehdyissä analyyseissa. Sekin, mitä mikäkin palvelee, vaatisi kyllä vähintäinkin jonkinlaista perehtymistä asioihin.
Pelkkä politiikan vastaisuus ja "rohkea haukkuminen" ei johda ainakaan parempaan. Muutakaan keinoa ei ole keksitty yleiseksi tavaksi paremmin vaikuttaa demokratian toteutumiseen kuin äänestäminen. Unohtamatta silti muutakin kansalaistoimintaa.
Kun poliittisia ratkaisuja tulee, ne harvoin miellyttävät kaikkia. Jos jokut saa, toiset menettää, niin se vain on.
En ole ymmärtänyt politiikkaa kirosanana, se on vain yhteisten asioiden hoitoa. Siitä huolilmatta, vaikka ikäviä esimerkkejäkin on ollut riittävästi.- aputoimittaja
Jos politiikka on yhteisten asioitten hoitamista, niin tarkoittaako se sitä, että Kokoomus ja Keskusta hoitavat nyt pankkien ja muiden sijoittajien yhteistä asiaa, kun he ovat viemässä meidän veroeuroja miljardi kaupalla etelän pelleille?
Meidän suomalaisten yhteinen asia on estää moinen vääryys.
Juuri sitä vartenhan kansanedustajien valtakirjat ovat katkolla. Sillä on merkitystä, kenen "yhteiset asiat" ovat ensisijaisia ja ketkä kerätään pääasiallisiksi maksumiehiksi. Tai löytyykö jokin muu järkevä ratkaisu, jolla uhkaavat vahingot vältetään niin, että se ne eivät johda entistä suurempaan eriarvoisuuteen, jo kohtuuttoman suurien tuloerojen edelleen kasvuun.
- huutavanäänikorvessa
Suomessahan ei ole mitään diktatuuriin kuuluvaa pakkoäänestystä.
Jos joku ei löydä mieleistään puoluetta, saati edustajaa, saa minun puolestani olla vaikka äänestämättä.
Itse olen aina äänestänyt, niin aion tehdä nytkin, muttei minulla ole tarvista, saati oikeutta sanoa muille kuinka heidän on toimittava.
Äänestämättömyyshän on suurelta osaltaan äänestäjien pettymistä ehdokkaisiin. Mitähän tuo "patamusta eduskunta" tarkoittaa?
Olipa se mikä tahansa, se joka tapauksessa ilmineeraisi sitä kansan osaa, joka haluaa Suomen asioita hoitaa. Jonkinlaista demokratiaan siis kuitenkin.
Osaisivatko he?
Mitä sillä väliä, sillä edusklunnan virkamistkuntahan Tiitisen johdolla nytkin tekee kaiken valmistelevan työn, jonka hallitus heille työntää.
Toisaalta täytyy kai myöntää, että mitä kyvyttömämpi hallitus, sitä suuremman vallan saavat ulkopuoliset vaikuttajat.
Ja siellä ulkopuolella on rahalla valtaa.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254971L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa674336TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3011773Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231545- 671485
Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91459Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448
