Kyllä täytyy sanoa, että nämä venäläiset naapurit ovat huomattavasti kehittyneempiä.
Niillä on paljon korkeampi sosiaalinen pääoma. Naapurit ruokailee yhdessä ja viettävät aikaa yhdessä jne.
SItten on näitä suomalaisia naapureita. Ne nyhjöttää yksinään omissa taloissaan. Tossa oli yksi sekopää joka laulelee kello 5 aikaan yöllä. Kaiken laisia epäsosiaalisia juoppoja on nähty. On uhlkailtu väkivallala ja kaikkee yms. Miten nämä juopot on edes saaneet mitään asuntoja, sitä ihmettelen? Eikö niitä voi sulloa jonnekin yhteiseen tilaan muita häiritsemästä?
Venäläiset naapurit
6
181
Vastaukset
- naaburi
Totta!
Okt-lähiöömme muutti venäläisperhe ja toinenkin erottuen sillä, että kohteliaasti tervehtivät kaikkia ja lapsensa pitävät ortningissa.
Ensi alkuun ajattelin, että mitähän siitä tulee kun ollaan niin saman aidan molemmin puolin ja nopeasti sieltä jo nostettiin kättä moikkaukseen sekä suhuteltiin lapset olemaan hiljaa trampalla. Näyttävät pihankin kohentavan ehompaan kuntoon kuin aiempi asukas, joka esitteli vain selkäänsä ja loukkaantui kun varovaisesti kysyi voiskos lapset klo 22 jo huutaa hiljempää trampalla.
En tiedä johtuuko kansalaisuudesta vaiko mistä? - Rainer jr
Joo, venakot oli yhdessä piknikillä uimarannalla. Tekivät nuotion siihen
rantaan ja kun lähtivät pois, oli kaikki jätteet hujan haran rannalla. Siinä
meni puoli tuntia, ennenkuin ranta oli siivottu. Tosi kivoja nuo venakot. - görgyj
On se kova paikka
suomalaisille, kun Venäjältä löytyy ihmisiä, joilla on rahaa. Onkos se jotenkin meiltä pois? Venäjä on vanha sivistysmaa. Mehän asuimme äskettäin vielä maakuopissa.
Ja onhan meillä jo nykyään kulttuuripalveluja. Miksi emme käytä niitä ja sivisty? Miksi meidän täytyisi olla ikuisia Tossavaisia? - 09090
Olen matkusteltaessa törmännyt venäläisiin, niitä kun on maailman jokaisessa kolkassa. Ikäväkseni olen todennut heidän olevan koppavia ja itsekkäitä maailmanomistajia. Sen kertoo ikävä kyllä jo heidän pukeutumistyylinsä - tarkeneeko ketään 10 asteessa alushoisuissa ja korkkareissa ulkona?
Olisivat omia itsejään ja rentoutuisivat hieman, ei tarvitse esittää jatkuvasti jotain roolia niin varmasti olisivatkin ihan mukavaa kansaa... - totuus!
Idästähän tulee aina pélkkää paskaa.
Kysykää vaikka ruotsalaisilta.- vääpeli rokka
Niinhän se on, että venäläiset on ikänsä suomelle kateellisia suomi-konarista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543935Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603513Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084