Katsoin jälleen ylen ohjelman kun kolme henkilö eli viikon köyhänä ja siinäkin oli ettei ole varaa elää sosiaalisesti. Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että tosiaan tulee käytyä ulkona vain kun on rahapäivä ja silloinkin kaupassa, itse olen kyllä koti ihminen mutta rajansa kai kaikella?
Kuinka moni kokee olevansa täysin eristäytynyt yhteiskunnasta ja saatika omasta sosiaalisesti yhteisöstään?
En kannata toimeentulo tuen nostamista mutta porkkanat edes osa-aika työhön pitäisi olla. Ei ole mitään järkeä mennä osa-aikasiin töihin koska se koko summa tietenkin vähennetään toimeentulo tuesta. Jos ihminen tekee kaikkensa hakee töitä aktiivisesti, käy kursseilla jne. olisi kiva jos edes joskus saisi pikkuisen enenmän rahaa, olisiko siinä ideaa että osa-aikatyön palkasta huomioitaisiin esim vain 50%?
Lisäksi sossu ei laske työhön meneviä kuluja saattaa olla että jää jopa vähemmän kuin vain kotona ollessa.
Kuinka moni kokee olevansa täysin eristäytynyt yhteiskunnasta ja saatika omasta sosiaalisesti yhteisöstään?
En kannata toimeentulo tuen nostamista mutta porkkanat edes osa-aika työhön pitäisi olla. Ei ole mitään järkeä mennä osa-aikasiin töihin koska se koko summa tietenkin vähennetään toimeentulo tuesta. Jos ihminen tekee kaikkensa hakee töitä aktiivisesti, käy kursseilla jne. olisi kiva jos edes joskus saisi pikkuisen enenmän rahaa, olisiko siinä ideaa että osa-aikatyön palkasta huomioitaisiin esim vain 50%?
Lisäksi sossu ei laske työhön meneviä kuluja saattaa olla että jää jopa vähemmän kuin vain kotona ollessa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
totta turiset.
eristäytyminen on helppoa.ei ole ongelmaa minne mennä ku ei oo rahaa.joten sitä vaan istuu kotona sitten ja töllöttää telkkaria aamusta iltaan ja yöhön.päivän voikin nukkua iloisesti ja illan tullen keksii jottain halpaa höttöö ruuaksi ja taas sama telekkarin tapitus jatkuu.
Itse olen myös aika erakko, mutta se on osin myös oma valinta. Tai siis tällainen olen ollut aina. Tarvittaessa saan seuraa parista läheisimmästä kaverista ja aika-ajoin otan tietoisesti yhteyttä joihinkin etäkavereihin, joiden kanssa käydään oluella tai leffassa tjms. ei niin kovin kallista. Lähellä asuviin sukulaisiin tulee myös pidettyä yhteyttä ihan eri tavalla koska nyt kun aikaa on niin vierailuissa ei ole mitään stressiä. Työssä ollessa tuntuu, että iltaisin ei halua välttämättä lähteä minnekään, mutta nyt kun on päivät lepoaikaa niin iltaisin jaksaa seurustella.
Tuon työhomman pitäisi mennä siten, että työnteosta ei rangaistaisi. Kaikki erilliset tuet pitäisi lakkauttaa ja työttömille ja muille maksaa kansalaispalkkaa yhdeltä luukulta. Sitten työtönkin saisi käydä tekemässä pikkukeikkoja ilman mitään turhaa byrokratiaa, karenssia tai tukien leikkausta. Sitten kun työtulot alkaisivat olla sitä luokkaa, ettei tukien maksaminen enää olisi kohtuullista niin niitä vähennettäisiin asteittain kunnes tietyn tulorajan jälkeen henkilö ei saisi enää tukia ollenkaan, vaan olisi veronmaksaja. Pienet tulot pitäisi myös pitää kokonaan verottomina ja muilla olla tasaveroprosentti. Näin minä asiasta ajattelen.
Itse en ole puhunut kenellekään varmasti yli vuoteen, jos kauoopojen pakolliset: "Hei ja Kiitos" ei lasketa. Ei ole kavereita eikä ystäviä ja kaikki sukulaisetkin ovat kuolleet jo aikoja sitten.
Ja kun en juo enkä polta, niin tuntuu että olen yhteiskunnan ulkopuolella...
Tuo se on melkoista. Onko tilanne lähtenyt ihan omista päätöksistä ja halusta (erakkoluonne) vai vaivaako yksinäisyys? Jos asia vaivaa niin kannattaa varovasti lähteä tunnustelemaan paikkoihin, joissa saattaisi jotain sosiaalisia kontaktejakin syntyä. Itselläni on paljon ns. punttisalikavereita, joita siis en tunne lainkaan, mutta joiden kanssa tulee juteltua aina salilla. Samaten jostain työttömien yhdistyksestä tai seurakunnasta löytyy paljon muita yksinäisiä.
Mies vaan, huh huh aikomoista! kyllä itsellä pää hajoisi joko pelkistä omista ajatuksista tai sitten ajatuksen puutteesta. Onneksi internet on nyt kuitenkin jonkin asteinen luukku oman maailman ulkopuolelle, kyllä netistäkin saa vertaistukea ja se saattaa olla jopa helpompaa kuin kasvotusten.
Altistaako erakkona olo alkoholismiin? Masennukseen? jne.
Säästäisikö yhteiskunta jos se automaattisesti antaisi aikuisillekkin pienen summan kuussa että saa harrastaa? Itse kun olin nuori sain 35e/viikko ylim. ttt-tukea juurikin sosiaalisiin menoihin, tai no silloin meni tupakkiin mutta kyllä tuli käytyä pizzalla kavereiden kanssa joka viikko :)
Nykyään tuon käyttäisin vaikka uimiseen ja kahvilaan :D
ulkomaalaiset saa rahaa siihen että pääsevät tutustumaan "kulttuuriin" ja rientoihin.
Yhteiskunta ei liene vastuussa kaikkien henkilöiden työllistämisestä. Työllistymis vastuu on yksilöllä! Täydellinen eristyneisyys ei voi olla mahdollista mikäli aktiivisesti hakee työtä. Työtä ei tulla kotiin tuomaan vaan se pitää etsiä!
ei olekaan vastuussa ja hyvä niin.eipä tartte mennä duuniin.aijai,jos menis keittelee aamukaffetta ja kattoo joko fattan rahat ois tilillä.
ei mitään sossurahaa eikä kansalaispalkkaa.Pitäisi oikeastaan vain ruokapuponkeja jakaa tai soppajonoon jos ei töissä käy.Ei työtön rahaa tarvitse jos ruuan ja katon saa päälleen...lain mukaan.
Jep pakolaiset saavat asua hotelleissa miksei myöskään työttömät. Miksi siivota oma asunto, kun voi asua hotellissa ja miksi valmista itse ruoka kun voi syödä ravintolassa hotelliruokaa, miksi vaihtaa itse lakanat kun hotellin henkilökunta tekee sen sun puolestasi. Vielä pitäisi saada kupongin stockkalle kun ilman vaatteita ei voi olla, sitten ilmainen puhelin ja internetyhteys jotta voisi hakea töitä ja ilmainen matkakortti jotta voisi käydä työpaikkahaastatteluissa.
Pari leffalippua kuukaudessa ja joku kausikortti lätkämatseihin olisi kans kiva, ettei tulisi hulluksi...