Poliisitoimen

Kolmen poliisijohtajan kuolema neljän kuukauden sisällä ihmetyttää kansaa
Julkisuuteen tuli 2.10.08 suruviesti 52-vuotiaan poliisiylitarkastaja Jouni Välkin kuolemasta. Kuolinsyytä - itsemurhaa yritettiin salata. Välkin vastuualueeseen kuului mm. poliisiorganisaation laillisuuden valvonta. Promerit.net kirjoittaa, että tapaus Jukarainen vei poliisiylijohtaja Jouni Välkin hengen. Välkki kommentoi tapausta: ”Näin suurta korruptiota ei voi selvittää julkisesti, etenkin kun asiaan on sotkeutunut korkea-arvoisia poliisiviranomaisia.” - ” Asia on pyrittävä selvittämään poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan kautta, vaikka tilanne olisi kuinka vakava.” – ”Salaisiksi luokiteltavat asiakirjat, jotka koski jättimäistä rahanpesua ajanjaksolla 1999 – 2007 olisi toimitettava sisäasianministeriöön.”

http://www.alpoylitalo.com/123

Kun suomalaisen oikeushallinnon sisällä tehdään riittävän suuri rikos, sitä ei voida ratkaista laillisin keinoin. Nettisivuiltani 16.3.08 löytyy ajatuksia tekstissäni ”Epäilläänkö poliisijohtoa rahanpesusta”. Poliittinen valtakoneisto ja laillisuusvalvonta ummistavat silmänsä hallinto-ongelmien edessä. Kansa kärsii, mutta oikeusvaltioimago säilyy, kun kansalle ei kerrota totuutta.

Suojelupoliisin päällikön Seppo Nevalan vaikeudet alkoivat vuonna 2002 Soneran teletietojen urkintajutussa. Ministeri Kari Rajamäki pidätti ex-päällikön virasta 7.9.2004. Häntä epäiltiin virkavelvollisuuksien rikkomisesta. Yli kymmenen vuotta Suopon päällikkönä toimineen Nevalan ura mutkistui entisestään, kun hänen Alpo Rusiin kohdistamansa Stasi-epäilyt osoittautuivat aiheettomiksi. – Suurlähettiläs Alpo Rusi ja hänen tukenaan ollut EU-komissaari Olli Rehn vetäytyivät kansanedustajaehdokkuudesta tutkinnasta aiheutuneen kohun vuoksi. Nevala pääsi virkavapaan kautta sairauseläkkeelle 1.12.2007. Hän kuoli 61-vuotiaana 4.12.2008.

Ex-poliisiylijohtaja Markku Salminen kuoli kotonaan 12.2.09 ja myös hän oli 61-vuotias. Salmisen eron sanottiin johtuvan työauton käytöstä virka-ajan ulkopuolella sekä verorikoksista. Poliisi-ylijohtaja Mikko Paatero totesi Salmisen kuolemasta IS:lle, että tämä on äärimmäisen ikävä tapaus. Tällainen Paateron luonnehdinta sekä tieto Salmisen asunnon luona useita tunteja viipyneestä poliisin teknisen tutkimuksen autosta antaa viitteitä siitä, ettei kuolema olisi luonnollinen. - Salmisen rikokset lienevät ilmeisen marginaalisia verrattuna rahanpesujuttuun, mutta ne ovat harmittomia julkaistaviksi oikeusvaltioimagon tukemistarkoituksessa.

Välkin kuolinsyyn salailuyritys aiheuttaa epäilyn, että Nevalan ja Salmisen kuolemaan saattaisi liittyä sellaista, mitä ei haluta kertoa julki. Samalla herää kysymys, liittyykö poliisijohtajien kuolemiin yhteyksiä Lappeenrannan poliisilla käynnissä oleviin rahanpesututkimuksiin.

Espoon kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi koki tulleensa uhatuksi pyytäessään Krp:n kassakaapin avaamista. Hän haki itselleen julkisuudelta suojaa. Semillä olivat Vantaan ja Krp:n huumepoliisien edesottamukset syyteharkinnassa, mistä tehtävästä hänet vapautettiin 5.9.2008. – Kokeneet kansanedustajat tietävät tarkkaan koko oikeushallintoa koskevan ongelman, mutteivät halua puuttua siihen. Mistä löytyy rehellinen taho, joka uskaltaa puhdistaa hallintoon pesiytyneen laittomuuden ja salailuperinteen
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Missä tässä on talousrikos? Ei kuulu tälle palstalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rikollissolut kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu