Itseäni on kummastuttanut pitkään tämä, että ruotsinkielen pakkosyötöstä ei ole jo voitu luopua, kun sen vapaaehtoiseksi muuttamiselle on ollut mielestäni pitkään suuren enemmistön tuki. Jostain syystä sitten aina vaan uusi hallitus on tehnyt päätöksen olla puuttumatta tähän epäkohtaan. Syynä oletettavasti se, että tietty kielipuolue on tarvittu apupuolueeksi hallitukseen ja tämä pakon säilyttäminen on ollut heidän kynnysehtona vähintään kulisseissa, jos eivät sitä julkisesti tuo aina hallitusneuvottelujen aikaan esille. Muuta selitystä tämän järjettömyyden jatkamiselle ei voi enää keksiä.
Suomessa on toki hieman yli 5% väestöstä, jotka puhuvat ruotsia äidinkielenään. Mielestäni he ovat yhtä suomalaisia kuin suomea äidinkielenään puhuvat. Valitettavasti tämä ruotsin kielen nykyinen pakkosyöttö eri opintoasteilla turhaan kiristää kieliryhmien välejä, kun puolin ja toisin tämä aiheuttaa ylilyöntejä, kuten mm. "hurreiksi" yms. nimittelemistä , mikä on tuomittavaa, mutta valitettavasti myös ymmärrettävää sitä kautta, että turhautumista on kasautunut vuosien saatossa, kun tähän ei ole saatu muutosta, vaikka tällä on ollut selkeästi suuren enemmistön kannatus. Poliittisella lehmänkaupalla tämä on onnistuttu tähän mennessä estämään... PerSut on mm. saanut tämän asian myötä lisää nostetta ja jos se jotain nyt pelottaa, niin tässä yksi selkeä syy. Itse tuskin voin äänestää PerSuja vain tämän yhden asian vuoksi, mutta onneksi tuosta nykyisestä pakosta on valmiita luopumaan myös muut puolueet, mutta valitettavasti näistä kolmen isoimman puolueen johdosta ei selkeästi löydy riittävästi kannatusta, joten vaikka viime vaaleissa äänestin yhtä näistä kolmesta suuresta, niin tällä kertaa ääneni menee puolueelle, joka on tähän valmis puuttumaan ja vaalikoneen avulla muitakin vaihtoehtoja on onneksi löytynyt.
Sain eilen kunnian keskustella kahden tässä asiassa eri kannalla olevan suomenruotsalaisen kanssa. Pakkoruotsin kannalla oleva, jotenkin lukittui... aivan kuin olisi jotenkin pelännyt puhua asiasta, en tiedä mistä sitten johtui, kun keskustelu oli aivan normaalia ja tapahtui pienessä ryhmässä, eikä kukaan ollut hyökkäävä häntä kohtaa? Toinen näistä äidinkielenään ruotsia puhuva taas oli samaa mieltä kanssani, että ruotsin kieli pitäisi muuttaa vapaaehtoiseksi. Hän ei kuitenkaan pitänyt pakkoruotsi nimityksestä, jonka toisaalta ymmärrän sitä kautta, että saattaa kokea tuon nimityksen jotenkin hyökkäävänä omaa äidinkieltä kohtaan, vaikka tuo tiivistettynä esille sen, mikä tässä on ongelman ydin. Ongelmana ei todellakaan ole itse ruotsin kieli, vaan tuo koko väestöä koskeva pakko ruotsin kielen opiskeluun usean vuoden ajan. Mitä tällä haetaan? Luultavasti alkuperäinen idea oli, että 95% opiskelee palvelemaan 5% vähemmistöä? Mutta onko tässä todellakaan enää mitään järkeä?
Sitten, kun miettii tätä tiettyjen esim. oikeusturvan kannalta tärkeiden palvelujen saamisen turvaamisesta omalla äidinkielellään, niin toki tämä pitää jotenkin taata, mutta sama koskee myös muita vähemmistökieliryhmiä. Etenkään oikeusturva ei saa vaarantua syystä, että ei ymmärrä suomea täydellisesti, mikä onneksi nuoremman sukupolven kohdalla on harvoin ongelma. Suomen ruotsinkielisen väestön osuus on kuitenkin niin merkittävä, että tämä on periaatteessa järjestettävissä aivan äidinkielenään ruotsia puhuvien toimesta, jolloin molemminpuolinen ymmärrys on varmuudella taattu. Ymmärtääkseni tietyille koulutusaloille on tällä perusteella väestön suhteellista osuutta suurempi määrä ruotsinkielisen koulutuksen aloituspaikkoja. Erityisesti korkeamman asteen koulutuspaikkojen suhteen tätä voi pitää jopa ruotsinkielisen vähemmistön nostamisena erityisasemaan muuhun väestöön verrattuna. Ilmeinen seuraus tästä helpommasta korkeakoulutuspaikan järjestymisestä onkin se, että Suomen ruotsinkielinen väestö on koko väestöön verrattuna keskimäärin korkeammin koulutettuja, mitä jotkut saattavat pitää epäoikeudenmukaisena, etenkin jos pääsyynä tähän on se, että koulutuspaikkojen määrä on ylimitoitettu verrattuna suomenkieliseen opetukseen.
Jatko toisessa viestissä alla...
Vapaa kielivalinta eri opintoasteilla
2
<50
Vastaukset
- Vapaa kielivalinta
Jatkoa avausviestiin...
Kohta, sitten joku tämän pakon jatkamisen kannattaja toteaa, että kaikkien kielien opiskelusta on hyötyä ja jos osaat ruotsin kieltä, niin siitä ei ole haittaa. Tästä toki kaikki ovat samaa mieltä, mutta siitä tässä ei ole edes ollut kysymys, vaan nimen omaan vapaudesta valita kieli mihin haluaa panostaa ja jota voi kokea myös tarvitsevansa joskus, että tämän opettelun vaiva osoittautuu joskus sen arvoiseksi. Mitään kieltä, kun ei opi ilman vaivannäköä ja jos kieltä ei tosiasiassa tule juuri koskaan käyttämään, niin tämä valitettavasti myös unohtuu lopulta, jolloin tämän kielen opettelu on osoittanut käytännössä lähes hyödyttömäksi. Usealle on varmaan käynyt, että vaikka ruotsin kielen opetteluun olisi panostanut, niin taito on käytännössä lopulta unohtunut, kun sitä ei tosiasiassa ole juurikaan tarvinnut missään... Saman varmaan voi huomata myös pakkoruotsin kannattaja, jos on opiskellut joskus jotain kieltä, mitä ei ole päässyt sitten käytännössä koskaan käyttämään.
Puhumattakaan siitä, että useat haluaisi laajentaa kielitaitovalikoimaa, mutta miten tuo voisi käytännössä onnistua riittävän hyvin ja jo peruskoulussa, kun käytännössä englannin kieli on nyt vapaaehtoisesti pakollinen ja ruotsin kieli taas on pakollinen toinen valinta? Monelle nuorelle kahden itselleen vieraan kielen opettelu on jo riittävän suuri haaste, jotta siihen voisi ajatella enää 3. vierasta kieltä. Aika on kuitenkin rajallista ja nykyisin tuo 3. vieraan kielen opiskelu yleensä kasvattaa viikkotuntimäärää, joten tuohon on mahdollisuuksia vain, jos muu opiskelu sujuu jo lähes täydellisesti. Tietenkin jos erilaisten taikauskojen ns. "opettaminen" lopetettaisiin kouluissa, niin vapautuisi tunteja myös useamman kielen opiskeluun, mutta kuinka moni ruotsin kielen pakollisuuden puolustaja olisi valmis erottamaan taikauskon ja koulun eli edes tässä asiassa erottaisi uskonnon ja valtion oikeasti toisistaan? Pitävätkö liikaa kiinni vanhoista järjenvastaisista rakenteista, että pystyisivät edes tähän puuttumaan, vaikka tämän ajaminen voisi todella auttaa säilyttämään heidän pakon tässä ruotsin kielen opiskelussa.
Suomen suuren enemmistön toiveena joka tapauksessa selkeästi on, että pian olisi viimein mahdollisuus tehdä vapaasti kielivalinta eri opintoasteilla, mikä tästä vapaudesta huolimatta mahdollistaisi silti edelleen ruotsin kielen opiskelun, mutta mikä ei enää tietenkään tapahtuisi tässä nykyisessä laajuudessaan. Tämä kuitenkin mahdollistaisi myös muiden kielten opiskelun aiempaa paremmin, mistä pitemmän päälle koko Suomi hyötyisi. Toisaalta ruotsin kielen oppimistulokset lähes varmuudella parantuisivat heidän osalta, jotka sen vapaaehtoisesti nyt ottaisivat ja olisivat siksi keskimäärin motivoituneempia, puhumattakaan miten parempi opiskeluilmapiiri edistäisi ruotsin kielen oppimista. :) - Pakko pois
Tähän kun saisi lopulta muutoksen, niin hyvä olisi. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2172899
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1302876En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.791846Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va751462Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k2371362- 471108
- 991021
- 111909
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka6853- 46843