nyt ollaan päätetty miehen kanssa erota...Tuntuu todella pahalta...kumpikaan ei halua erota ja ainakin omalta puolelta löytyy vielä kai hitunen rakkauttakin, mutta yhteiselo näyttää mahdottomalta, syitä en jaksa alkaa erittelemään, sovimme että katsomme tilanteen vielä uudelleen kun harkinta-aika on umpeutumassa, ennen kuin kukaan vie lopullisia papereita mihinkään.... Muutamme lasten kanssa pois ja toiselle paikkakunnalle... Nyt pitäisi siis löytää asunto ja työpaikka uudelta paikkakunnalta. Tuntuu kuitenkin aika mahdottomalta saada asunto, kun ei työpaikastaole tietoakaan, kuka vuokranantaja haluaa vuokralaisekseen yh:n kellä ei ole vakituista työpaikkaa, joutuisin heti hakemaan asumistukea ja toimeentulotukea että pärjäisin, kunnes työpaikka löytyy.. Kaupungin vuokra-asuntojakin olen hakenut, mutta koska en ole asunnoton (asumme siis vielä miehen kanssa yhdessä) ja ei ole työ tai opiskelupaikkaa ko paikkakunnalta, olen vaan jonossa, enkä suinkaan etusijalla :( hankalaa....
Nyt pitäisi siis vielä tehdä elatussopimukset...Saisimme varmasti kaikki maksut ja tapaamiset sovittua yhdessä, ilman lastenvalvojaa, mutta tarvitsevatko esim Kela ja sossu näistä viralliset paperit, jotta ottavat nämä huomioon? Kaupungin asunnonhaku jutuissakin oli, että liitteeksi pitää laittaa elatussopimus..?
Missäköhän järjestyksessä nämä kaikki pitäisi tehdä?
Muutenkaan ei jaksaisi tehdä mitään kun tuntuu niin pahalta ja vielä pitäisi alkaa selvittelemään kaikki em asioita :(
Pitäisi saada tietää että kuinka paljon mies lapsille elatusmaksuja maksaa, jotta tietäisin suunnillee, minkä hintaista asuntoa meillä on varaa asua... kaippa se on se minimi vaikka mies hyvätuloinen onkin, koska hälle jää kuitenkin yksinään sitten asuntolaina ja ison kodin kustannukset maksettavaksi kunnes saa tämän myytyä...mutta kun muutenkin molemmat on hajalla tästä asiasta, en haluaisi alkaa puhumaan rahasta..mutta pakkohan se on.. ko paikkakunnalla vuokrat vaihtelee todella paljon ja kun en haluaisi lasten kanssa mihinkään slummiinkaan muuttaa.. prameeta en kaipaa mutta turvallista ja siistiä sekä puhdasta kylläkin..
Ja vielä pitäisi löytää kiva päiväkoti lapsille...
Ja tuntuu että tuleeko lapsille liikaa muutoksia kerralla, uusi talo, uusi paikkakunta, hoitopaikkaan meno (olen ollut tähän asti kotona) ja vielä ero isästä :( silti pitäisi minun mennä töihin että pärjätään ja kuitenkin haluan että lapset saisivat pian ystäviä ja itsekkin kaipaan jotain sosiaalista verkostoa...
On niin paha olla ja kaikista eniten itkettää nuo lapset..miten he kaiken tämän ottavat...ollaan aika paljon miehen kanssa riidelty tässä muutama vuosi ja mennyt todella huonosti ja mies yrittääkin vakuuttaa että tämä on vaan hyväksi lapsille kun ei enää tarvitse seurata riitelyä ja hän näkee heitä kyllä niin paljon kuin se vaan on mahdollista.. Pelottaa sekin että miehen menojalka alkaa vipattaa ja hän nauttii vapaudestaan sitten täysin siemauksin... Olin itse mukana päättämässä pois muutosta ja erosta mutta nyt tuntuu että mieli on muuttunut ja etten haluakkaan muuttaa...Ja nyt tuntuu että mies "ajaa minut pois" vaikka itse sanoin vielä että "ehkä on parempi sitten että me muutetaan pois"... Mietityttää sekin, että mitäs jos minä alan katumaan ja mies ei...minä itken miehen perään ja mies ei haluakkaan palata yhteen? Tai jos lapset alkavatkin oireilla erosta :( Tai jos palaamme yhteen ja siinä välissä miehellä on ollut muita, miten minä reagoin..jos haluan olla mieheni kanssa, voinko kuitenkaan olla ja unohtaa että hällä on ketään ollut...vaikkei asia minulle kuulukkaan kun ollaan erottu eikä minun tarvitse tietää..tai, mustasukkainen kun olen, miten pystyn olemaan erossa miehestä ja tulenko hulluksi kun mietine ttä onko hön jonkun kanssa ja miksei hän vastaa :( Vaikka mies tähän sanoikin ettei hän ole etsimässä parisuhdetta vaan miettimässä että haluaako olla minun kanssa vai ei...mutta kun mies on komea ja flirtti niin vaikea ajatella ettei hällä olisi ketään jos ollaan erossa..on ollut myös meidän yhdessä olon aikana joten miksei nytkin?
Pahalta tuntuu, ei voi muuta sanoa....
Nyt pitäisi siis vielä tehdä elatussopimukset...Saisimme varmasti kaikki maksut ja tapaamiset sovittua yhdessä, ilman lastenvalvojaa, mutta tarvitsevatko esim Kela ja sossu näistä viralliset paperit, jotta ottavat nämä huomioon? Kaupungin asunnonhaku jutuissakin oli, että liitteeksi pitää laittaa elatussopimus..?
Missäköhän järjestyksessä nämä kaikki pitäisi tehdä?
Muutenkaan ei jaksaisi tehdä mitään kun tuntuu niin pahalta ja vielä pitäisi alkaa selvittelemään kaikki em asioita :(
Pitäisi saada tietää että kuinka paljon mies lapsille elatusmaksuja maksaa, jotta tietäisin suunnillee, minkä hintaista asuntoa meillä on varaa asua... kaippa se on se minimi vaikka mies hyvätuloinen onkin, koska hälle jää kuitenkin yksinään sitten asuntolaina ja ison kodin kustannukset maksettavaksi kunnes saa tämän myytyä...mutta kun muutenkin molemmat on hajalla tästä asiasta, en haluaisi alkaa puhumaan rahasta..mutta pakkohan se on.. ko paikkakunnalla vuokrat vaihtelee todella paljon ja kun en haluaisi lasten kanssa mihinkään slummiinkaan muuttaa.. prameeta en kaipaa mutta turvallista ja siistiä sekä puhdasta kylläkin..
Ja vielä pitäisi löytää kiva päiväkoti lapsille...
Ja tuntuu että tuleeko lapsille liikaa muutoksia kerralla, uusi talo, uusi paikkakunta, hoitopaikkaan meno (olen ollut tähän asti kotona) ja vielä ero isästä :( silti pitäisi minun mennä töihin että pärjätään ja kuitenkin haluan että lapset saisivat pian ystäviä ja itsekkin kaipaan jotain sosiaalista verkostoa...
On niin paha olla ja kaikista eniten itkettää nuo lapset..miten he kaiken tämän ottavat...ollaan aika paljon miehen kanssa riidelty tässä muutama vuosi ja mennyt todella huonosti ja mies yrittääkin vakuuttaa että tämä on vaan hyväksi lapsille kun ei enää tarvitse seurata riitelyä ja hän näkee heitä kyllä niin paljon kuin se vaan on mahdollista.. Pelottaa sekin että miehen menojalka alkaa vipattaa ja hän nauttii vapaudestaan sitten täysin siemauksin... Olin itse mukana päättämässä pois muutosta ja erosta mutta nyt tuntuu että mieli on muuttunut ja etten haluakkaan muuttaa...Ja nyt tuntuu että mies "ajaa minut pois" vaikka itse sanoin vielä että "ehkä on parempi sitten että me muutetaan pois"... Mietityttää sekin, että mitäs jos minä alan katumaan ja mies ei...minä itken miehen perään ja mies ei haluakkaan palata yhteen? Tai jos lapset alkavatkin oireilla erosta :( Tai jos palaamme yhteen ja siinä välissä miehellä on ollut muita, miten minä reagoin..jos haluan olla mieheni kanssa, voinko kuitenkaan olla ja unohtaa että hällä on ketään ollut...vaikkei asia minulle kuulukkaan kun ollaan erottu eikä minun tarvitse tietää..tai, mustasukkainen kun olen, miten pystyn olemaan erossa miehestä ja tulenko hulluksi kun mietine ttä onko hön jonkun kanssa ja miksei hän vastaa :( Vaikka mies tähän sanoikin ettei hän ole etsimässä parisuhdetta vaan miettimässä että haluaako olla minun kanssa vai ei...mutta kun mies on komea ja flirtti niin vaikea ajatella ettei hällä olisi ketään jos ollaan erossa..on ollut myös meidän yhdessä olon aikana joten miksei nytkin?
Pahalta tuntuu, ei voi muuta sanoa....
Vastaukset 16
Vanhimmat
Pahalta tuntuu varmasti mutta ehkä parhaiten pääset yli jos ajattelet lapsiasi. Heille jää huonot arvet teidän välisistä riitelyistä ja ovat loppujen lopuksi onnellisempia eron jälkeen kun äiti on onnellinen ja isi on onnellinen, vaikkakin erikseen.
Tehkää lastenvalvojalla sopimukset kuntoon, helpompaa jatkossa. Tosin LV:n käyntipaikka menee lasten asuinpaikan mukaan. Ja heille on pitkät jonot.
Ehkä asioitasi nopeuttaisi ainakin asunnon osalta se, että jos miehesi voisi kirjoittaa lapun jossa joudutte muuttamaan lasten kanssa, tavallaan heittää teidät ulos.
Vuokra-asuntoihin saa sossusta tukia tarpeiden mukaan ja elatusmaksuthan voinette sopia vaikka paperille jonka annat vuokranantajalle tiedoksi.
Itse etsisin sen asunnon, järjestäisin itseni ja lapset sinne ja olisin heidän kanssaan pari kk kotona ja sitten viesin heidät hoitoon tms. Tosin jos ei sinulla ole työpaikkaa niin eihän sinulla ole kiirettä tämänkään suhteen. Työpaikkahakemukset vaan useisiin paikkoihin, asuntohakemukset jokaiseen vuokra-asuntovälitykseen jotta pääsette muuttamaan.
Kyllä se elämä lähtee rullaamaan ja sitten mielikin muuttuu. Huomaat pian että elämä ilman riitelyä on ihanaa ja lapsetkin voivat paremmin.
Voi! Tuntuu pahalta lukea siitä, että on päättänyt erota, vaikka ei halua ihan varmasti. Mutta tunteeseeni vaikuttaa varmasti se, että itse olen pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa eron jälkeen ja lasten elintaso on laskemassa jyrkästi siitä, mitä se oli yhteisen talouden aikaan. Toisaalta en mielestäni tunnista murhetta yksin olemisesta/jäämisestä vaan vain raha-asiat ovat ongelma, että eiköhän se tästä selkiä.
Saat varmasti itse voimia, kun muutat toiselle paikkakunnalle ja uuteen asuntoon ja jaksat tehdä muutoksen lapsille mukavaksikin asiaksi. Siitä että kaikki on uutta ja jännittävää , tehdään iloinen asia, muista iloita itsekin. "Kaikki, mikä ei tapa, vahvistaa" ...pätee tässäkin. Mä jäin lasten kanssa vanhaan asuntoon´ja exän kanssa kun ollaan sovussa, poikkeaa hänkin siellä kuin kotonaan ja nyt tuntuu, että mun pitäisi jo päästä pois sieltä. Meillä oli hitaan sopeutumisen ero ja nyt olisi jo rysäyksen aika.
Jos tuntuu, että asuntolainan aiheuttamat kustannukset rassaavat nyt liikaa, niin voisiko pankin kanssa neuvotella, että lainaa ei lyhennetä, vaan maksetaan vaan korot, jos asunto on kuitenkin myynnissä ja laina näin ollen menossa kokonaan pois-maksettavaksi?
Kuulostaa hiukan siltä, että olisit sanonut muuttavasi pois, vaan kuullaksesi ettei mies halua sinun muuttavan. Tämä on klassikko; se mitä nainen sanoo ja mitä tarkoittaa, mutta ehkä sanomassasi oli kuitenkin "totta toinen puoli". Epäilemättä tulet olemaan mustasukkainen ja sinua tulee ärsyttämään , mitä tuleva exäsi touhuaa, kun näyttää siltä, että hänellä on pelkästään hauskaa, mutta sekin on tavallista ja siitä selviää. Sitten täytyy vaan muistella kaikkia niitä lukuisa riitoja ja todeta että on siinä erossa paljon hyvääkin :)
Yritän itsekkin ajatella asioisen positiivisia puolia, kuten että pääsee uuteen kotiin ja ehkä ostamaan uudet verhot ja laittamaan lapsille kivat huoneet.. Toisaalta haluaisin miehen mukaan..
Tosin sain taas muistutuksen kun puhuin miehen kanssa puhelimessa ja hän raivosi että mihin kaikki rahat on mennyt...laskuihin, vastasin..ainiin ja ruokakauppaan ja ostin yhdelle lapselle välikausipuvun 42e,plus hanskat ja pipon.. "no olette te käyneet näköjään subissa syömässä"..HERRANJESTAS!Niin ollaan joo, käytiin vähän herkuttelemassa kun olit työmatkalla...ei sinne nyt kuitenkaan mennyt kuin reilu 10e...Kun hänen olisi pitänyt ostaa joku tosi tärkeä, melkein 200 euron vempain viihdykekäyttöön..
Tätä ei tarvitse enää kuunnella ja selitellä mihin rahat menee eikä liioin kirota kun toinen on ostanut itellensä jtn ajattelematta että lapsienkin pitää syödä...
Eikä tarvitse herätä siihen kun toinen könyy humalassa kotiin ja alkaa kokkailemaan..eikä tarvitse nousta tarkistamaan helloja sen jälkeen..
Ja saan laittaa juuri ne taulut seinälle tai verhot ikkunaan , kun haluan...
Moni eronnut ystäväni on sanonutkin, että välillä tulee kaipuu entiseen ja halu toisen kainaloon..mutta kun toinen on sen 15 min siinä, niin muistuu taas mieleen riidat ja syyt siihen, miksi erotaan... toivottavasti minullekkin käy näin...Parempi tietenkin olisi jos molemmat pystyisi muuttumaan niin että voisimme jatkaa yhteiseloa perheenä mutta....
Joo tässä on monta kertaa miettinyt, että missä se sitten meni niin pieleen, ettei enää pystynyt muuttumaan, tai halunnut yrittää.
Me ollaan juteltu ja selvitetty jonkin verran sitä, millainen lapsellinen valtataistelu meillä oli käynnissä. Niin sama ajatus, että itse saa laittaa juuri ne verhot, jotka haluaa...meillä riideltiin loppujen lopuksi täysin merkityksettömistä asioista, mitä hemmetin väliä sillä on onko sohva ikkunan vai sohvan suuntaisesti. Tai siis siitä riideltiin etten minä saa kääntää sitä sohvaa.
Sitten mä seuraavaks mietin, miten exä halusi (ja sai) kauniimman naisen ja ahhh! sitä itsesäälissä kärvistelyä, mutta aina helpottaa ajatella, että joko exä ei viihdy sen kanssa tai sitten se alkaa samalla tavalla ennen pitkää dissaamaan sitäkin ja antaa sillekin kotiintuloajat, kun alkuhuuma on ohi. Ja siinä kohtaa on taas niin hyvä olla eronnut.
Erossa on kamalaa se, kun on niin pitkään ollut yhdessä ja kun näkee tai puhuu puhelimessa, toinen ymmärtää liian hyvin mitä tarkoitan. On ihan liikaa yhteistä ajatusmaailmaa. Mutta en mä olisi halunnut jatkaa, ellei exäkin olisi muuttunut, ja se oli ja on sille niin punainen vaate, että erossa ollaan ja pysytään :) .
Pelkään itsekkin sitä, miten ragoin, jos ja kun miehelle tulee uusi kumppani.. Toivottavasti osaan käyttäytyä kuin aikuinen tai en ainakaan näytä lapsellisuuttani miehelle..
Olemme lasten kanssa saaneet asunnon ja muutamme kahden viikon päästä. Lapsille emme ole vielä puhuneet, asunnosta sain tietää vasta muutama päivä sitten.. En tiedä miten asian heille selittäisin.. Tai siis isommalle..5-vuotiaalle..Eräs päivä sanoin että mitäs jos muutettaiskin sellaseen ja sellaseen taloon, olisko kivaa? Ja vastasi että juu, muutetaan että otetaan isän tuo ja tuo tavara mukaan ja isän tämä ja tämä...en siis puhunut että muutetaan ilman isää ja itkuhan se sitten äitillä tuli, kun lapsi alkoi puhua siitä kuinka me kaikki muutetaan... Lapsi ikävöi isäänsä nytkin niin paljon kun on työreissuilla että pelkään mitä käy kun isä onkin "kokonaan" poissa.. Ja pelkään että miehen sinkkuvaihe lysähtää päälle ja lapset unohtuu..en oikeasti usko tätä, mutta pelkään kylläkin..
Hieman on jo olo parantunut eikä itku tulee enää niin herkästi mutta pelkään jo valmiiksi sitä hetkeä kun ovi painuu selän takana kiinni viimosta kertaa..eikä asiaa helpota se, että olemme asuneet tässä talossa niin kauan kuin lapset on ollut pieniä..lapset tuntee jokaisen kiven ja pensaan meijän pihalla ja isompi viihtyy jo hyvin yksinkin siellä...muuttaa nyt sitten kerrostaloon keskustaan mihin ei uskalla lasta yksin laittaa.. Ja kun tänne jäävät lasten ystävät joista on muodostunut todella tärkeitä..kyllähän ne lapset nopeasti uusia ystäviä saa, mutta tuntuu että vanhempi lapsi on nyt vasta saanut kerhostakin niitä kavereita. Aiemmin ei ole edes muistanut nimiä ja nyt höpöttelee ketä kutsuu synttäreille ja kuka on paras ystävä... mikä itkuu tulee siitäkin kun kerron ettei niitä kavereita enää näe:( voi ei janyt alkaa muakin taas itkettämään.. no toivottavasti saa nopeasti ystäviä sitten uudessa paikassa...sieltä onneksi tunnen jo ihmisiä kellä on lapsia...
Sen olen päättänyt että olen kesän vielä kotona ja syksyksi haen töitä..vaikka tiukkaa tekeekin mutta ainakin keretään totuttelemaan uuteen kaupunkiin ja uuteen kotiin...
Yritän tehdä muutosta jännittävän asian lapsille...Toivottavasti se onnoistuu.. ja toivottavasti pystyn olemaan itkemättä lasten nähden..
On jo puolet suoritetu, kun tietoisesti vältät olemasta lapsellinen exä, jolle miehen uusi suhde kaiken pahan alku ja juuri. Tottakai se tuntuu hirveältä, mutta eron jälkeen voi olla onnellinen omista hyvistä muistoista ja erosta alkaa uusi aika eikä exän uudet suhteet ole itseltä pois. Liitossa vielä ollessa voikin ajatella ettöä jokainne uus nainen on ollut minulta pois, mutta erosta alkaa uusi ajanjakso, joka on sitä parempi mitä paremmissa väleissä exän kanssa on.
Jos exäsi jää teidän vanhaan asuntoon niin silloin lapset pääsevät iloitsemaan tutusta paikoista ollessaan exän luona. Se kuulostaa aika kauhealtakin, mutta niin se on. Ei se ole lapsilta kohtalokkaasti "ei ikinä enää" pois. Muutenkaan minusta lapset eivät ole samalla tavalla dramaattisia kuin aikuiset. Tottakai surevat liikuttavasti kun joku lähtee ja on pois, mutta toipuvat. Totakai sinusta tuntuu pahalta lähteä ja jättää vanha koti, siinä kuolee suuria unelmia, mutta aina ei kaikki ihanat asiat toteudu , vaikka kuinka toivoisi. Voi ei miten dramaattinen lause minultakin, mutta asioilla on tapana järjestyä, usko pois!
Harkinta-ajan voi myös asua yhdessä.
Täällä kirjoittaa toinen myös vastikään eronnut. Me erosimme kylläkin riitelyn lisäksi miehen mielenterveysongelmien vuoksi ja meidän välinen kanssakäyminen tällä hetkellä on erittäin vaikeaa. Se muodostaa meillä suurimman ongelman lapsen kannalta, kun en saa lapsen ja isän tapaamisia onnistumaan sitten millään... Isä ei kertakaikkiaan halua, eikä aikuista miestä voi pakottaa! Surettaa lapsen vuoksi, onneksi hän on niin pieni ettei ymmärrä tästä kaikesta mitään!!! En kuitenkaan halua että lapsi menettää isän sen vuoksi etten pysty hänen kanssaan parisuhteessa jatkamaan... Tämäkin lienee yhden sortin kosto siitä etten "suostu" muuttamaan enää takaisin kotiin. Kun ymmärtäisi vaan, ettei ole reilua kostaa lapselle! No, eipä siitä sen enempää... Mutta ole oikein onnellinen että lastesi isä välittää ja rakastaa lapsiaan eikä heitä hylkää, voi miten onnellinen olisin jos meilläkin tilanne olisi samanlainen!
Muista kertoa lapsille USEIN että sekä isä että äiti rakastavat heitä joka päivä. Jos lapset kysyvät miksi isä ei asu enää kotona, kerro että äitillä ja isällä oli liikaa aikuisten riitoja. Ja muista kertoa, ettei aikuisten riidat johtuneet lapsista, eivätkä lapset ole millään lailla syyllisiä riitoihin. Voit rehellisesti sanoa että sellaisessa perheessä, missä aina riidellään, ei ole kiva asua ja siksi ollaan erillään. Isä ei silti katoa mihinkään ja isää saa olla ikävä.
Olen itsekin eroperheen lapsi ja muistan, miten oli "kiellettyä" ikävöidä isää. Äiti usein heidän kinastellessaan isän kanssa antoi ymmärtää, ettei isä enää välittänyt meistä. SE OLI KAUHEAA!!!! Välitä miehellesi terveiset eron kokeneelta lapselta, että on mahdottoman tärkeää tietää, että isä rakastaa edelleen ja isän kannattaa se usein lapsille ääneen sanoa! Ja äidin tehtävä myös on valaa lapsiin uskoa isän rakkaudesta, vaikka itse sitä epäilisikin jostain syystä.
Jouduin itse "puille paljaille" vailla töitä ja asuntoa, kuten sinäkin, sillä erotuksella että minun oli lähdettävä nopeasti enkä enää voinut palata päiväksikään kotiin. Olen asunut lapsen kanssa äidilläni, kunnes nyt olen saanut asunnon, työn ja hoitopaikan tytölle :) Kaikki onnistuikin yllättävän helposti kun ei antanut periksi. Rahahuolet painaa, kuten sinullakin, ja käytännön arjen pyörittäminen yksin on jo yksinään yksi iso haaste. Muutama vinkki:
- jos teillä on yhteisomistuksessa talo, miehen tulee maksaa sinulle "vuokraa" ajalta, jolloin asustaa taloa yksin. Jos teillä on yhteislaina, sopikaa pankin kanssa maksuvapaa-aika, jolloin maksatte vain korkoja ja mies hoitaa niitten maksun yksinään "vuokrana"
- jos talo on puoliksi, eli molemmilla oma laina, sovi omaan lainaasi maksuvapaa ja pyydä miestä maksamaan korot "vuokrana"
- kunnes saatte hoidettua tapaamisen lastenvalvojan kanssa koskien elatusapua yms. voitte myös itse laskea oikeudenmukaisen elatusavun määrän, siihen on olemassa laskukaava, saa varmastikin netistä tai kun kysyy sos.työntekijältä niin neuvoo lähteen varmasti.
Te pystytte varmasti nämä käytännön asiat hoitamaan hyvin kun olette jokseenkin sovussa. Minä olen tällä hetkellä ihan pulassa, kun mies ei suostu elatusapua maksamaan, saatika mitään "vuokraa" vaikka jäi asumaan taloomme ja meillä on vielä erilliset lainat... Joten maksan nyt oman vuokran lainan korot lapsen ja minun kulut kokonaan yksin... Toivon kädet kyynärpäätä myöten ristissä että talo menee pian kaupaksi - vaikka takkiin tulee kyllä siitäkin! Niitä sitten hymyssä suin maksellaan vielä vuonna Ö...
Tsemppiä sulle!! Me äidit kyllä pärjätään vaikka kiusallamme - lasten takia!!!
Kiitos tsemppaavasta viestistäsi! Yritän parhaani, että saan selitettyä lapsille edellä mainitsemasi asiat..Onkin hyvä idea puhua ihan rehellisesti että liikaa aikuisten riitoja ja ettei riitelevässä perheessä ole kiva elää...Eikä mitään satuiluja.. Toivottavasti saan lapset kokemaan itsensä tärkeiksi ja rakastetuiksi omalta osaltani...Isoin asia mitä pelkään on juuri tämä isän ja lasten välinen suhde ja se ett' jos isää ei näy, miten asian heille selittää ja ettei heille tule mitään traumoja..mutta oletan kyllä että näkyy, mutta toivottavasti säännöllisesti..
Toivon totisesti että mies jkasaa lapsiaan nähdä ja pystymme olemaan sovussa..tällä hetkellä olemme puhuneet että kun lapseia isä näkee niin tulee joko meille muutamiksi päiviksi tai hakee lapset tai sitten me voidaan kaikki mennä miehen luo "vanhaan kotiin"...en tiedä miten tämä käytännössä toimii mutta toivotaan että toimii.. Mies on myös luvannut auttaa minua välttämättömissä hankinnoissa, mutta en tiedä otanko avun vastaan... onko tämä sitten lyömä-ase vastaisuudessa jos tulee riitoja..jos selviäisin yksin, niin ei ainkaan tarvitse elää koko loppuelämää kiitollisuudessa ja saisi ehkä voittaja-fiiliksen :)
Olen kyllä sinänsä onnellisessa asemassa, verrattuna sinuun, kiitos exälle siitä...olen kyllä huomannut sivusta seuraajana että toisella on hyvät mahdollisuudet hankaloittaa lähivanhemman elämää, mm. vitkuttelemalla kelan papereiden kanssa, jättää maksamatta elatusmaksut, jättää lapsen tapaamisen väliin jne.. mutta toisaalta, kun olet kaikki asiat saanut etenemään ja päätöksiä, niin sitten ei ole hätää ja voit keskittyä rakentamaan omaa elämää..
Ymmärrän niin hyvin huolesi siitä, miten isä oman isyytensä jatkossa hoitaa. Että tulee tapaamaan ja välittää yms. On niin julmetun ikävää elää itse jatkuvassa pelossa siitä että lasten oma isä "hylkää" lapsensa! Kun itse joutuu sitten siinä tilanteessa kuitenkin olemaan se joka lapsille selittää miksi isä ei tule... Toivotaan , että jos miehesi menojalka alkaa vipattaa ja vapaus vie voiton, että ymmärtää edes vähentää tapaamisia pikkuhiljaa. Ja että sanoo sinulle rehellisesti ettei halua/ehdi enää tavata lapsia. Mun mielestä tässä kohtaa armollisin mies on sellainen, joka sitten sanoo lopulta totuuden ja hoitaa asiat niin ettei aiheuta vain lisää kärsimystä jatkuvalla epävarmuudella. Jos ei halua enää lapsiaan niin pitää olla kanttia sanoo se rehellisesti suoraan! Ja sitten mietitään yhdessä miten asiat käytännössä järjestetään niin että lapset eivät isän itsekkyydestä pääse kärsimään!
Jos miehelläsi vähänkään on taipumusta käyttää raha-asioita lyömäaseena riidoissa, suosittelen ettet ota häneltä vastaan mitään ylimääräisiä apuja. Hän tulee muuten jokaisen riidan tullen huomauttamaan jokaisesta antamastaan "avusta" ja sättimään sinut kiittämättömäksi ja kyltymättömäksi akaksi. Tällaista on meillä ollut "perhe-elämä" jo kauan ennen poismuuttoani... Jos taas uskot että miehesi pystyy käyttäytymään kuin aikuinen ja apu tulee hyvästä tahdosta, ota ihmeessä apu vastaan! Eihän tässä voittajia ja häviäjiä kai kuitenkaan haeta.
Itse en tiedä miten selviän tästä jatkuvasta kurimuksesta, kun en saa miestä tapaamaan lastaan... Miehellä kun on näitä ongelmia niin hän usein kaikesta huolimatta syyttää minua että estän häntä tapaamasta lasta (?)!!! Hän siis saattaa yhtäkkiä ilmoittaa että NYT hän tulee, usein jos on keskusteltu puhelimessa ja hän on aloittanut haukkumisen jälleen kerran ja olen laittanut puhelimen kiinni enkä vastaa (saattaa soittaa 30krt päivässä!). Hän siis tulisi vain ja ainoastaan jatkamaan solvaamista tänne lapsen eteen ja hän joutuu aivan suunniltaan kun se estetään. Kun joutuu sitten perääntymään, laittelee viestejä että hän olisi niin kovasti halunnut lapsen nähdä ja että taas minä estän... Ei siinä tahdo oma pää kestää! Nytkin olen koko viime viikon ja viikonlopun yrittänyt pyytää häntä tänne tai että tuon tytön hänelle, ei vastaa mitään. Sama juttu oli edellisellä viikolla ja sain hänet käymään yhden kerran ja sekin aika olisi mennyt täysin minun ahdistamiseen ja haukkumiseen ellen olisi keksinyt itselleni "pakopaikkaa", eli kävin kävelyllä, istuin vessassa ja olin tietokoneella yläkerrassa kun mies oli lapsen kanssa. Silloin ainoastaan pystyy keskittymään lapseen. Miten ihmeessä saan nämä tapaamiset onnistumaan??? Tyttö on niin pieni että unohtaa isänsä pian! Sitten on taas vaikeaa kun tyttö vierastaa ja itkee isän nähdessään ja isä ei osaa sitten muuta kuin syyttää minua "vieraannuttamisesta"!!!! Tiedän että jos niin käy että tyttö alkaa arkailla isäänsä, saan mieheltä kovat syyllisyydet harteilleni! Ja vaikka kuinka olen yrittänyt tapaamisia järjestää! TÄÄ ON NIIN EPÄREILUA!!!
pahalta tuntuu
Mies varmasti haluaa auttaa ihan hyvää hyvyyttään, tuskin ajattelee että pystyy tätä käyttämään lyömäaseenaan, ,mutta nytkin kun olen ollut kotona ja auto on hänen nimissään, samoin talo niin niistä on joskus (tosin siitä on jo aikaa kun käytti tätä) tullut joskus sanomista riidan ohessa, että "hän on nämä sulle hommannu että sulla olis kaikki mitä tarvitset" ja se on valtavan musertavaa...samoin oli joskus vuokra-asunto mihin minä muutin ja asunto oli siis pelkästään virallisesti hänen..
No, ehkä otan avun vastaan tai ehkä en tai ehkei hän sitä tarjoakkaan..
Mies itse on avioerolapsi ja vanhempansa olivat ihan kohtuuhyvissä väleissä joten ehkä hänkin tähtää tähän...toivottavasti se onnistuu minulta...
Nyt olen tähän asti ajatellut mahdollista yhteenpaluuta ns. "viimeisenä oljenkortena" joka pitää edes vähän ksassa,mutta kun mies puhuu jo siitä miten lapset vanhempana voivattulla höäne nluokseen juanlla...
Sanoin miehelle että soitin lastenvalvojalle ja hänkovasti ihmettelei että miksi piti sinne varata aika..että emmekö saa asioita sovittua keskenämme...mietinkin että jospa katsois ekat puol vuotta, näkeekö tämä lapsiaan ja maksaako ajallaan elatusmaksut ja sitten jos ei, niin varaa sitten uuden ajan.. Toisaalta miehellä on niin epäsäännölliset työajat ja paljon reissaa, niin ei saataisikaan mitään "joka toinen viikko"-systeemiä toteutettuakaan.
Sitäkin toivon että mies tosiaan maksaa nämä elatusmaksut...ettei tule puhelua että "nyt en pysty, voinko maksaa ens kuussa" koska laskin kyllä että peruspalkastansa kun väöhentää pakolliset laskut ja elatusmaksut, hälle jää kyllä rahaa..on vain taipuvainen tuhlaamaan palkkansa jo ennen kuin se tulee tilille.. Voikohan tästä tehdä jtn suoraveloitussopimusta tms? Saahan mies tietty nettipanmkissa laitettua että tulee aina mulle,mutta senhän pystyy aina perumaan...ja kun tähänkin asti ollaan jouduttu elämään niin että joutuu odottamaan seuraavaa kertaa kun tulee rahaa, niin tuskin asiat muuttuu kun olemme kolmistaan lasten kanssa.
Mietin tuota sinun juttuasi, että mikset voisi varata aikaa lastenvalvojalle ja sanoa ettäm iehen on paras olla siellä..tai haetyksinhuoltajuutta tms.
Ei tietenkään ole kiva alkaa uhkailemaan, mutta johonkin se raja on vedettävä...pakkohan miehen on ymmärtää ettet sinä voi elää epätietoisuudessa siitä että tapaako hämn lastansa vai ei. tai jos sanoisit hälle että esim aina la-ma hän voi nähdä lastansa jos haluaa ja jos ei näe, niin se on hänen menetyksenbsä, sinä olet yrittänyt silloin tarjota ja mies pystyy menonsa sumplimaan (siis kaikki ei-pakolliset) kun tietää etukäteen että hälleon nyt lapsivuoro..?
Olen ottanutkin yhteyttä jo lastenvalvojaan, kysynyt neuvoa miten kannattaisi toimia. Hän oli kuulemansa perusteella sitä mieltä, että jos mies nyt kieltäytyy näkemästä lasta tai hankaloittaa tapaamisia, ei ole hedelmällinen hetki mennä myöskään sinne asiasta puhumaan. Sitten kun ja jos mies alkaa osoittaa taas aitoa mielenkiintoa lasta kohtaan, varataan aika lastenvalvojalle. Hän kehoitti hakemaan elatusavut virkamiestietä ellei mies maksa, ne voidaan häneltä kyllä periä muuta kautta. Enkä nyt ala edes siihen jos rahat vaan hyvin riittä, maksakoon takautuvasti sitten joskus kun saadaan sopimukset kuntoon. Jos mielenkiintoa ei oikeasti ole eikä tule, niin haen sen yksinhuoltajuudenkin.
Elarit todellakin voidaan periä sinunkin ex-mieheltäsi muuta reittiä jos jättää toistuvasti maksamatta tai maksaa kun jaksaa. Ei sitä tarvitse jäädä katselemaan. Miehellä on velvollisuus antaa ensin tilistä lapsille ennenkuin rällää ne omiin juttuihinsa!
Olet ihan oikeassa etten voi elää jatkuvassa epätietoisuudessa koska mies ilmoittaa että NYT sopii, ja olen nyt sen päättänyt lopettaa. Hänen täytyy aikuisena miehenä pystyä sopimaan nämä asiat järkevästi. Enää en lasta hänelle myöskään tyrkytä, hänen pitää ihan oma-aloitteisesti haluta tavata lastaan!!!
Voi kun on hankalaa... varmasti todella stressaavaa, kun toinen vanhemmista on tuollainen.eräällä ystävällä on myös lasten isä sellainenjoka lupaa tulla (lapset saman ikäiset kuin minulla) ja hakea, mutta jättää tulematta ja varsinkin jos kuulee että lasten äidillä olisi sovittua menoa. Lasten äisillä on uusi miesystävä ja varsinkinjos kuulee että tämän kanssaolisi menossa johonki, peruu hakemiset. Lasten äidin pitää myös aina kysyä että VOISITKO ottaa lapset..ovat tehneet sopimuksen että sopivattapaamisista tilanteen mukaan, mutta nyt lasten isä ei ole iottanut lapsia esim edes yheksi yöksi, melkein 8 kk:teen ..ja käy vaan exän kotona muutaman tunnin lapsia t apaamassa..ihan hirveetä..luulisi että isälläkin on jonkinlaiset vanhemmantunteet, että haluaa lapsiaan nähdä useammin kuin kerran viikossa kahden tunnin ajan...
meillä mies on alkanut näyttämään katumuksen merkkejä...siis erosta..no, ehkä tekee ihan hyvää olla erossa silti..en aio tätä peruakkaan, koska mies tod näk ei muutu ennen kuin huomaa mitä menettää..ja sama päteetieetenkin myös minun...tai voi olla että erossahuomaamme ettei kuuluta yhteen vaikka se nyt tuntuukin todela pahalta...
voi olla ihan totta, ettei kannatakkaan lähteä lastenvalvojalle..jos haluaa olla järkevä jaaikuinen :) ja aika pienellähän sitä pärjää kun tarvitsee...
vai n iin
En ymmärrä, mikä harkinta-aika teillä on, jos sinä viet lapset toiselle paikkakunnalle, pois isän luota. Sinähän aloitat vieroitusoperaation muuttamalla ja viemällä lapset pois tutusta ympäristöstä ja isän luota. Ajattelisit hieman enemmän lapsia.
On se nyt ihme ja kumma, että ihmiset tekevät lapsia ja erotaan yrittämättä selvittää ongelmia vaikka "kumpikaan ei halua erota". Taitaa olla puhetta vaan.
Oletteko käyneet keskustelemassa perheenä, erikseen ja parina perheterapeutin luona?
Miksi sinun on muutettava uudelle paikkakunalle nyt heti? Harkinta-ajan voi käyttää yhdessä elämiseen ja yrittää sinä aikana selvittää ongelmat ammattilaisen kanssa.
Luuletko sinä tosissasi, että puolen vuoden erillään asuminen muuttaa mitään ja korjaa teidän kahdenväliset ongelmat itsestään? Ja sitten mies tulee häntä koipien välissä muuttuneena miehenä sinun ja lasten luokse uudelle paikkakunnalle ja kaikki on hyvin?
Kyllä olet sitten lapsellinen.