Varokaa perheneuvolassa työskentelevää miespuolista psykologia. Jos lapsellenne aiotaan antaa tällainen heppu, pyytäkää vaihtoa. Ko. mieshenkilö liittoutuu sijaisvanhempien kanssa.
Lapsemme on joutunut sijaishuoltopaikkaan, jonka huoltajat manipuloivat lasta voimakkaasti sukuaan vastaan. Sitten tämä perheneuvolan heppu kirjoittaa lapsen kuulemislausunnon, jossa toteaa ensin, mitä lapsi on sanonut ja lisää: "Sijaisvanhemmatkin sanoivat lapsen puheuneen sitä sun tätä".
Eli lapsen kuulemislausunto sisältää sijaisvanhempien sanomisia. Varokaa Jyväskylän parheneuvolan miespuolista työntekijää. On voimakkaasti sijaishuoltoon kallellaan. On itsekin ollut duunissa sijoitettujen nuorten asioissa - joten saa rahaa näistä sijoitetuista. Siksi tuo heppu suosii sijaishuoltoa!
Varokaa jyväskyläläiset.
Lapsemme on joutunut sijaishuoltopaikkaan, jonka huoltajat manipuloivat lasta voimakkaasti sukuaan vastaan. Sitten tämä perheneuvolan heppu kirjoittaa lapsen kuulemislausunnon, jossa toteaa ensin, mitä lapsi on sanonut ja lisää: "Sijaisvanhemmatkin sanoivat lapsen puheuneen sitä sun tätä".
Eli lapsen kuulemislausunto sisältää sijaisvanhempien sanomisia. Varokaa Jyväskylän parheneuvolan miespuolista työntekijää. On voimakkaasti sijaishuoltoon kallellaan. On itsekin ollut duunissa sijoitettujen nuorten asioissa - joten saa rahaa näistä sijoitetuista. Siksi tuo heppu suosii sijaishuoltoa!
Varokaa jyväskyläläiset.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Selvä jääviyskysymys!
Mitään oikeutta lausuntojen kirjoitteluun tuollaisella äijällä!
"Varokaa Jyväskyläläiset".
Onko kysmyksessä Haukkalan yksikkö?
Minkä ikäinen mieshenkilö on kysymyksessä?.
Laita etunimen ja sukunimen alkukirjaimet. Saatan tietää jotain henkilöstä.
Varokaamme kunnianloukkausta, siksi vain alkukirjaimet. Pelkät kirjaimet riittävät.
Voit laittaa myös pelkästään sukunimen alkikiujaimen sekin riittää.
Olisiko mahdollisesti aakkosista toinen kirjain?
Jyväskylän Sosiaalityö. Psykiatriset yksköt ja henkilötiedot.
Selaa sivustoja.
Lue myös otsakkeesta. Aiheeseen liittyen muut yksiköt.
http://www.ksshp.fi/public/default.aspx?contentid=2849&nodeid=24987
---
"Selaa sivustoja."
Sä voisit itsekin niitä joskus selata. Peräti lukeakin.
Anteeeksi.
Laitoin linkin senvuoksi, että henkilö joka esitti kysymyksen, voi tutustua aineistoon, josta hän saattaa löytää mahdollisesti haluamaansa tietoa.
Aloittaja antoi kaiken tarvittavan infon. Harmittavaa, että kirjoittaja(t )ei edes lue aloituksia vaan kyselee turhia kysymyksiä, joihin on jo vastattu.
Kyllä kai sitä on oikeus pyytää toista työntekijää, jos tuo heppu meinaa tupata lapsen "tutkijaksi". Vaikuttaa olevan sijaisvanhempien puolella (ei lapsen) ja sijaisvanhempien manipuloitavissa. Tuntuu näkevän maailman musta-valkoisena siten, että sijaisperhe on hyvä ja lapsen luonnollinen verkosto on läpeensä paha.
Ei perheneuvolassa kovinkaan montaa miestä ole. Kyse ei ole Mika Lappalaisesta vaan eräästä toisesta....
Taitaapi vielä olla liitossa Jyväskylän kaupungin lastensuojelusossujen kanssa.
Aika monta kertaa kuuli lasta erään pienen tyttössossun kanssa. Tuo nuori sossu on täysin muiden vanhempien sossujen heiteltävissä ja sijoittaa lapsen varottamatta: "Sinut sijoitetaan nyt!"
On yhdessä suhmuroinut perheneuvolan miespuolisen psykologin kanssa Jyväskylän kaupungin ja sijaishuoltolan eduksi.
Lapsen todellisella mielipiteellä ei ole mitään merkitystä!
Hei, minkä ikäinen tuo tyyppi on? Tunnen nimittäin samannimisen (peruskoulusta), joten kiinnostaa että onko kyseessä sama ihminen. Eli mitä vuosikertaa hän voisi olla?
Tässä keskustelussa ei ole hänen nimensä tullut esiin. Iästä ei ole tietoa, mutta toiminnan laadusta päätelleen korvantaustat ovat pikkusen kosteat. Kovin tuntuu olevan ehdoton ja niin pirun oikeassa. Luulee olevansa lapselle se ainoa oikea, johon lapsi luottaa ja jolle avaa sydämensä. Joku kloppi luultavasti.
Minulla ei ole ollut kunnia tavata tuota itseriittoista henkilöä.
Itse asiassa olen jossain muuallakin törmännyt tuohon tyyppiin (nimenä) ja tiedän hänen nimensä. Jo silloin funtsin, että onko hän entinen koulukaverini. Tiedän, minkä nimisestä henkilöstä tässä ketjussa puhutaan.
Siis, kuka tietää minkä ikäinen tuo psykologi on? Olen utelias. Muistan kouluajoilta samannimisen tyypin.
ota ihmeessä yhteyttä ja kysy, oletteko olleet koulukaverit. Niin minä ainakin tekisin.
Sitten kun minä otan häneen yhteyttä, minulla on aivan erilaista asiaa kuin se, että ihastelen koulukaveruuttamme. ;) Niitä asioita en kirjoita koulukaverit.comiin. Sen verran raakaa tekstiä saattaisi olla luvassa. Olen kuullut tuosta perheneuvolasta muutakin mielenkiintoista.
Tummatukkainen, silmälasit?
En todellakaan ole nähnyt henkilöä. En ehkä edes halua nähdä. Näyttää olevan puoli valittuna liian selvästi. En halua elämänpiiriini tällaisia "putkinäköisiä" tyyppejä. Kunhan kasvaa ensin vähän.
Voisi pysytellä lastensuojelusta erossa. Kyllä kain noille poikasille muutakin työtä löytyisi. Kaikki lapset eivät ole lastensuojelun piirissä. Ei saisi siten niin paljoa pahaa aikaan.
Tää sama tyyppi tutki lastani ilman lupaa (yhteishuolto, eli lupa olisi tarvittu) "tuloksiakaan" ei toimittanut. Harmittaa nyt, kun en tehnyt kantelua.
Ilmeisesti onkin erikoistunut sijaishuolto ja huoltoasioihin? Harmi, kun hepulla on tarve valita puoli. Ei taida kausuntojen ja tutkimusten jälkeen olla mitään taitoja auttaa asioita eteenpäin. On vaan kiva repiä rikki sitäkin vähää, mikä olisi vielä jäljellä.
Iljettävää, jos tuollainen heppu rikkoo rahasta ja tilauksesta ihmisten elämänmahdollisuuksia ja elämänhalua. Minun elämänhaluni on pienentynyt ratkaisevasti tuon hepun asiattomien lausuntojen vuoksi. On niin mielin kielin sijaishuoltolalle ja Jyväskylän kaupungille. Lapsesta ei välitä, eikä tämän verkostosta.
Hän on M.J. Jyväskylän perheneuvolassa. Jos tarvitsette sieltä psykologin apua, pyytäkää joku muu, jos tuota itseriittoista henkilöä tarjotaan. Tekee työtään sydämettömästi, rahan vuoksi.
Psykologin työssä pitää olla mukana eettinen puoli. Se ei ole vaan tunteetonta tilaustyötä, kuten eräs Jyvskylän perheneuvolan heppu näyttää asian ymmärtäneen.
"Mähän teen vaan työtäni"
Onko jollakulla tietoa muista perheneuvolan tyypeistä? Siis Jyväskylän?
En tiedä, mutta älkää luovuttako lastanne M.J. -hepulle. Hän saattaa pilata lapsen elämän ja teidän elämän! Pyytäkää ehdottomasti vaihtoa - varsinkin, jos kyse on lastensuojelusta tai huoltoasioista.
On ollut kirnuamassa rahaa sijoiteuista nuorista. Terapoinut näitä tms. Varmaankin on puhunut nuorille, että älkää pitäkö yhteyttä pahoihin sukulaisiinne. Lopettakaa ihmeessä kaikki yhteydenpito. Kyllä julkinen koneisto huolehtii teistä - (JA KIRNUAA TEISTÄ RAHAA).
Mot. Pakkohoitoon tuomitut. Hullu vai ei?
Ohjelmasta lisää, jossa 144 kommenttia.
http://blogit.yle.fi/mot/hullu-vai-ei
---
Mot. Epäilys ja rangaistus ohjelma vuonna 2002.
Tässä ohjelmassa syytettiin perättömästä insestistä, eli omien lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Toinen haastatelluista lupasi kirjoitta todistuksen insestistä 2000:lla eurolla näkemättä lasta.
Lisäksi hänet vangittiin hiljattain
Ohjelmassa haastateltu lastentautien erikoislääkäri on Jyväskyläläinen. Hänet määrttiin pakkohoitoo Vanhan Vaasan mielisairaalaan.
Mikäli haluette lisätoetoa, sitä löytyy netissä nimihauilla. Muun muasaa toimittaja Mikko Niskasaari, sekä Johannes Remy käsittelevät eihetta blogeissaan.
Onko lastenpsykiatria osaavissa käsissä?
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/fabf9f16f4685faf4225688700639112/30dfb1fbdb57978442256b6f004dfe85/$FILE/virtanen.html
---
Linkki ei jostainsyystä auennut Mot ohjelmahaastatteluun.
Koitetaan uudestaan.
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/fabf9f16f4685faf4225688700639112/30dfb1fbdb57978442256b6f004dfe85/$FILE/virtanen.html
---
Kirjoitan blogissani lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä siltä kannalta, että pidän ongelmana viranomaisten passiivisuutt syyllisten saattamiseksi vastuuseen. Näin ollen nimeni mainitseminen kyseisen MOT-ohjelman ja Mikko Niskasaaren yhteydessä antaa ajatuksistani harhaanjohtavan kuvan.
Omiin ajatuksiini voi tutustua blogissani www.johannnesremy.com
Johannes Remy
En ole vielä toistaiseksi nähnyt M.J:stä mot -ohjelmaa.
Varokaa Jyväskylän perheneuvojan M.J:tä. Siellä on paljon parempia työntekijöitä. Pyytäkää ihmeessä vaihtoa, jos miespulinen M.J. aikoo puoskaroida lastanne!
Lukekaa tämä lastenpsykiatriasta.
Iltalehti Terveys sivustolla on useita aiheita liittyen mielenterveyteen.
Iltalehti 13.4.2011.
Outo sylihoito. Lapsen laskettava alleen.
Jopa tuhat lasta on voinut joutua vaaralliseksi syytetyn "turvaistamisen" kohteeksi Hyvinkään sairaalassa.
Lue artikkeli ja kommentit. Kommentoi.
http://www.iltalehti.fi/mieli/2011041313539804_md.shtml
-----
Liittyikö tämä mahdollisesti vaaleihin?
Keskisuomalainen mielipidekirjoitus 17.4.2011.
Lasten oikeudet politiikan keskiöön
A A 17.4.2011 00:01
Suomi on useiden vertailututkimusten mukaan maailman hyvinvoivin maa. Vääjäämättä joudumme kysymään, mitä hyvinvointitutkimuksissa arvioidaan, koska johdamme myös pahoinvoinnin väkivalta- ja itsemurhatilastoja? Hyvinvoinnin ykköspallille ei Suomessa kapua lapsi. Vuosittain yhä suurempi joukko lapsia ja nuoria kokee perheväkivaltaa ja kaltoinkohtelua. Pahoinvointi näkyy myös lastensuojelutilastoista. Apua tarvitsevien lasten määrä on kasvanut usean tuhannen lapsen vuosivauhtia.
Taloudellinen hyvä ei näytä suoraan kohottavan lasten hyvinvointia. Bruttokansantuotteen kasvua on seurannut myös lastensuojelun tarpeen kasvu. Suomessa lasten hyvä hoitaminen ja hyvinvoinnin turvaaminen tuntuu uhkaavan vanhempien vapautta, lisäävän kuntien ja valtion kustannuksia sekä aiheuttavan työvoimapoliittisia haasteita kansantalouden kasvulle ja voiton maksimoinnille.
Toimeentulotuen varassa elää 251 000 kotitaloutta. Vähintään 65 000 nuorta on vaarassa joutua syrjäytetyksi koulutus- ja työelämästä. Joka viides murrosikäinen tarvitsee mielenterveyspalveluja. Vuonna 2009 jäi Kelan raportin mukaan eläkkeelle joka päivä viisi alle 30-vuotiasta. Lastensuojelun tukitoimia tarvitsee lähes kymmenen prosenttia (90 000) alle 18-vuotiaista lapsista. Määrä vastaa kohta kahta syntyvää ikäluokkaa.
Nuorista (16-17-vuotiaista) on huostaan otettuina 2,5 prosenttia. Nämä nuoret ovat suurimmassa syrjäytymisvarassa. Määrä on moninkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana. Olemme auttamattomasti myöhässä, jos lykkäämme lapsuusvuosien auttamista resurssien puutteen takia. Laskua maksamme sekä nuorten syrjäytymisenä että kalliina hoitokustannuksina.
On nuorten ja lasten oikeuksien vastaista, että peruspalvelujen alasajon seurauksena apua saa vasta lastensuojelun asiakkuuden kautta, jonka kuitenkin pitäisi olla viimesijainen tukimuoto. Kuka ottaa poliittisen vastuun lasten, nuorten ja perheiden riittävän aikaisesta tukemisesta? Kuka palauttaa peruspalveluihin riittävät resurssit, että poliittisen jargonin lisäksi oikeasti voidaan ongelmia ennaltaehkäistä riittävillä peruspalveluilla?
Tarvitsemme resursoidun palvelujärjestelmän, joka muotoutuu lasten ja perheiden tarpeisiin ja kuulee myös lasta ja nuorta. Lasten suojelun laaja-alainen yhteistyö on tärkeää. Emme saa unohtaa vastuunottoa ja -kantoa, mikä liian usein siirtyy niin politiikassa kuin kenttätyössäkin "muille".
Lasten ja nuorten oikeus hyvään lapsuuteen on investointi, joka tuottaa inhimillistä pääomaa sukupolvelta toiselle. Tuhlaamalla välittämistä ja huolenpitoa lisääntyy hyvinvointi ja sivutuotteena saadaan kansantaloudenkin kasvua.
JARI KETOLA toiminnanjohtaja SOS-Lapsikylä ry RAILI BÄCK-KIIANMAA toiminnanjohtaja Pesäpuu ry
Varsinkin, jos lapset sijoitetaan ala-arvoisiin paikkoihin, on pahoinvointi ja syrjäytyminen varmaa. Tällainen raskasta henkistä väkivaltaa harjoittava paikka löytyy Jyväskylästä. Siellä paikassa - ja sijaishuoltajan päässä - eivät kaikki asiat ole kunnossa.
Rouva keksii kaikenlaista pimeetä. Puhuu mitä sylki suuhun tuo. Rouvan psyykkinen kunto on arvelluttava, mutta se ei näytä liikuttavan Jyväskylän perheneuvolaa tai lastensuojelua. Mitähän siellä pitää tapahtua (kuoleman, itsemurhayritysten, pahoinvoinnin yms. lisäksi), että asioihn puututaan.
Huostaanotto- ja vaaliprobakandaa, lobbausta?
Tukistaminen on väkivaltaa
Keskisuomalainen.
A A 14.4.2011 01:00
Kansanedustajaehdokas Sonja Kekkonen (sd.) tarttui kirjoituksessaan (Ksml 11.4.) tärkeään aiheeseen: perheväkivaltaan. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset, joiden oikeutta väkivallattomaan elämään kaikki aikuiset eivät ole valmiita puolustamaan.
Asia on saanut ikävän vahvistuksen myös eduskuntavaalikampanjan aikana. Suuri osa keskisuomalaisista ehdokkaista hyväksyy erään vaalikoneen mukaan lapsen tukistamisen, vaikka lapsen kaikenlainen ruumiillinen rankaiseminen on ollut Suomen rikoslain mukaan kiellettyä vuodesta 1984.
Ehdokkaiden vastaukset ovat valitettavasti linjassa ns. yleisen mielipiteen kanssa: Lastensuojelun Keskusliiton tutkimukseen vuonna 2006 osallistuneista vanhemmista 36 prosenttia kertoi tukistavansa lastaan. Vain yksi prosentti samaisista vastaajista hyväksyi kurittoman aikuisen tukistamisen. Korkeinta yhteiskunnallista päätösvaltaa tavoittelevien soisi antavan lapselle saman ihmisarvon kuin aikuisille.
Tukistamista puoltavat ehdokkaat oikeuttavat väkivaltaisen käyttäytymisensä sillä, että aikuisella on rajaton oikeus asettaa lapselle tiukat rajat. Kivun ja epämukavan olon aiheuttamisessa onkin niitä suosivien mukaan kyse lapsen rakastamisesta ja hänen parhaastaan.
Poikkeuksellinen mielipide on ehdokkaana olevalla kasvatusalan ammattilaisella, jonka mielestä lapsen tukistaminen on merkki siitä, että aikuinen ei pelkää lasta. Varauksellisemmin tukistamiseen suhtautuvat ehdokkaat pitävät lievää pahoinpitelyrikosta hyväksyttävänä "kasvatuksellisesti äärimmäisissä tilanteissa".
Nämä asenteet ovat huolestuttavia. Aikuisella ei ole rajatonta valtaa, sillä lainsäädännön nojalla kasvatuksellinen perustelu ei oikeuta edes lievään väkivaltaan. Kasvattajalla on vastuu asettaa rajat ilman väkivaltaa toimimalla johdonmukaisesti ja näyttämällä lapselle hyvää esimerkkiä toisen kunnioittamisesta.
Lasten omasta mielestä väkivallan käyttäminen on vanhemmille helpoin ja nopein tapa saada lapset tottelemaan. He pitävät tukistavia vanhempia osaamattomina ja tietämättöminä. Lapset myös kokevat, että esim. vanhempien stressi ja työpaineet saavat heidät käyttämään väkivaltaa.
Onneksi vaaleissa on myös ehdokkaita, jotka ymmärtävät tukistamisen olevan väärin, tietävät sen olevan väkivaltaa eivätkä voi sitä missään olosuhteissa hyväksyä. "Lasta ei saa tukistaa, koska lasten väkivaltainen kohtelu on sekä kiellettyä että tuomittavaa", kirjoittaa yksi ehdokas vaalikonevastauksen perustelussaan.
Jokaisella lapsella on yksiselitteinen oikeus väkivallattomaan elämään, kuten jokaisella aikuisellakin. Haastamme aikuisia uudistamaan asenteitaan sekä edistämään yhdessä lasten kanssa ystävällisiä elämisen ja olemisen malleja.
MINNA JUUTILAINEN projektipäällikkö, tutkija Keski-Suomen sairaanhoitopiiri MARIA KAISA AULA lapsiasiavaltuutettu
SOS Lapsikylät auttaa lasta kasvamaan perheessä.
Visio. Missio. Arvot. Strategia.. Talous. Rahoitus. Historia. Kansainavälinen lapsikylätyö.
Uutiset.
International news.
http://www.sos-lapsikyla.fi/tietoa-sos-lapsikylasta/Pages/default.aspx
---
SOS Nuorisokoti Jyväskylässä.
Sos lapsikylä auttaa kasvamaan perheessä.
Kiinnostaako tämä?
Lasten kuulumisia.
Ajankohtaista.
http://www.sos-lapsikyla.fi/lastensuojelu/nuorisokoti/Pages/default.aspx
---
Luultavasti parempi, kuin noin 10 km Jyväskylän keskustasta sijaistseva henkisen väkivallan ja eristämisen tyyssija.
Pelkääkö perheneuvolan psykologi sijaisäitiä? Alkaako psykologi piipittää, kun sijaisäiti jyrähtää puhelimessa? Helpostihan siinä niin käy.
SOS korttelikodit. - ( Chetot, Keskitysleirit. Slummit?)
SOS korttelikodit on uusi hanke, joka tuo lastensuojelun perhehoitoa, sekä muita
tukitoimia kaupunkiin, lähelle apua tarvitsevia lapsia tai heidän perheitä.
http://www.sos-lapsikyla.fi/lastensuojelu/korttelikodit/Pages/default.aspx
---
Kaikki näyttävät lakoontuvan, kun tuo Anatsooni avaa pikku suunsa ja paljastaa pienet "valkoiset" hampaansa. Kyseessä ilmeisesti jonkinasteen itsesuojeluvaisto.
Miksen perheneuvolan M.J:kin kavantaisi suuren suurta suuta......
Se ahmii pikku M:n syvyyksiin ja syövereihin. Paras olla kuuliainen!
"Miksi sinulla on niin suuri suu?"
Jatkoa edelliseen.
SOS Lapsikylät Therapy hoidon tukena.
Therapy on 1960- luvun lopun alkupuolella Chigacossa kehitetty vuorovaikutusterapia, jossa jäljitellään vanhemman ja lapsen välistä tervettä suhdetta.
Onko tämä sama Freudin terapia, joka hyylytettiin Jenkeissä 1990-luvun alussa.
Skepsis lehti otti kantaa tähän terapiaan ja luokitteli sen 1990- luvun mielenterveysongelmaksi.
Myös Jan Guillou käsitteli aihetta ohjelmsaa Noitien aika. Ohkelma esitettiin TV:ssä, mutta jostain syystä kaikki yli 40 kommenttia "sensuroitiin".
Samaa ohjelmaa mainostaa myös mm. Pesäpuu koulutusohjelmassa Pride valmennus.
http://www.sos-lapsikyla.fi/lastensuojelu/Pages/theraplay-hoidon-tukena.aspx
---
Ouh fck. Täällä joku malttaa pysytellä tiukasti keskusteluteemassa. Joka ainoa keskustelu alkaa näyttää hyvin pian samalta.
Mielipiteitä! Ja menar, att autenttisia mielipiteitä! Ei tuollaista linkki- ja copy-paste -roskaa.
Tätä freudin hylkäämää terapiaako SOS lapsikylissä käytetään?
Valemuistot hajoittavat perheitä.
Osalainaus.
VALEMUISTOSYNDROOMA
(Skeptikko 3/93)
Maaliskuussa 1992 joukko tunnettuja psykologeja
ja psykiatreja, heidän joukossaan CSlCOPin Ray
Hyman, perusti yhdessä säätiön nimeltä False
Memory Syndrome (FMS) Foundation, valemuisto-
säätiö. Sen päätoimisto sijaitsee Philadelphiassa,
Yhdysvalloissa, ja sitä johtaa kouluttaja Pamela
Freyd. Säätiön tarkoitus on vastustaa nopeasti
kasvavaa ja epäilyttävää muotiterapiaa, joka
hajottaa tuhansia perheitä, tuottaa potilaille
elinikäisiä henkisiä arpia ja särkee viattomien van-
hempien ja sukulaisten sydämiä. Kohteena on itse
asiassa 1 990-luvun mielenterveyskriisi.
Tämä surullinen juttu alkoi Freudista. Uransa
alkuvaiheessa, kun hän vielä käytti hypnoosia,
hän hämmästyi niistä lukuisista naisista, jotka transsis-
sa ollessaan kaivoivat esiin lapsuusmuistoja siitä,
miten oma isä oli raiskannut heidät. Meni vuosia
ennen kuin hän vakuuttui siitä, että nämä naiset
vain kuvittelevat. Muut psykiatrit ja analyytikot oli-
vat samaa mieltä. Lapsiin kohdistuvan insestin
olemassaolo tulkittiin mahdollisimman vähäiseksi
yli 50 vuoden ajan. Vasta 1980-luvulla heiluri alkoi
Iyödä toiseen suuntaan, kun todisteita lasten sek-
suaalisesta hyväksikäytöstä alkoi tulla ilmi. Nykyi-
sin ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tällainen in-
sesti ole paljon yleisempää kuin vanha Freud ja
suuri yleisö osasivat aavistaa.
Freudin hylkäämät menetelmät uusiokäyttöön
Viime vuosikymmenen lopulla Yhdysvalloissa jul-
kisuuteen ilmestyi outo terapeuttinen villitys. Sa-
dat huonosti koulutetut terapeutit alkoivat käyttää
juuri niitä menetelmiä, jotka Freud oli hylännyt. He
kutsuivat itseään "traumatisteiksi". Joka puolella
Yhdysvaltoja he vaivuttivat potilaitaan hypnoosiin
ja usuttivat näitä hienovaraisesti muistamaan lap-
suuden aikaisia sukupuolisia traumoja, joiden
muisto oli oletettavasti täysin kadonnut vuosikym-
menien ajaksi. Tälle ilmiölle on nimikin: Vuosikym-
meniä Viipynyt Paljastus eli VVP (Decades De-
layed Disclosure, DDD). Neljä viidesosaa VVP-
kokemuksen todistajaksi ilmoittautuneista poti-
laista on 25-45 -vuotiaita naisia. Heidän vanhem-
mistaan 60 prosentilla on korkeakoulututkinto ja
25 prosentilla muu ylempi tutkinto. Yli 80 prosent-
tia vanhemmista on yhä naimisissa ensimmäisen
puolisonsa kanssa.
Tyypillinen tarina saattaa mennä näin: Kol-
missakymmenissä oleva nainen hakeutuu terapi-
aan, koska hän potee erilaisia oireita, jotka vaih-
televat lievästä masennuksesta, levottomuudes-
ta, päänsäryistä ja laihdutusvaikeuksista vakaviin
oireisiin kuten anoreksiaan. Uusimpaan mielen-
terveysvillitykseen langennut terapeutti päättää
melkein ensi istumalta, että oireet johtuvat lapse-
na koetun pahoinpitelyn tukahdutetusta muistos-
ta. Potilas järkyttyy syvästi kuullessaan tällaisen
ehdotuksen ja kiistää, että sellainen olisi ollut mi-
tenkään mahdollista. Mitä kiivaammin potilas kiis-
tää, sitä vammempi terapeutti on siitä, että kysees-
sä on tuskallisten muistojen tukahduttaminen.
Sitten potilas voidaan hypnotisoida, hänelle
voidaan tehdä narkoanalyysi eli potilaalle anne-
taan suoneen ns. totuusseerumia tai hänet voi-
daan rentouttaa transsin kaltaiseen tilaan. Poti-
laan lapsuudenaikaisesta traumasta vakuuttunut
terapeutti kehottaa häntä toistuvasti muistamaan
kaukaisen tapahtuman yksityiskohdat. Jos potilas
on altis suggestiolle ja halukas miellyttämään te-
rapeuttiaan, hän alkaa vastata johdatteleviin kysy-
myksiin ja vähemmän ilmeisiin vihjeisiin juuri siten
kuin terapeutti haluaa.
Näiden Huuhaa terapeuttien ansiosta Suomeenkin levisi insestihysteria, jonka seurauksena alkovat perättömät insestisyytökset.
Perustettiin raiskauskriisikeskuksia, turvakoteja, Suomen Delfins järjestö lapsena "hyväksikäytetyille" naisille.
Tässä eräs kriittinen kannaotto tähän hysteriaan.
Stina Sundholm: Insesti. Gaudeamus 1989
Jaqueline Spring: Hyvästi isä. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 1988
MUUTAMA NAMUTÄTIKIN ON
Suomen Gallupin kymmenen vuotta vanhan tutkimuksen mukaan pahoinpidellään Suomessa lapsia vuosittain 200-300 kertaa vakavasti, 50 000 kertaa lievästi. Sundholm ei mainitse kuinka moni näistä saattaisi olla sukurutsa- eli insestitapausta. Asian luonteen vuoksi on käytännössä mahdotonta saada tarkkaa kuvaa sen yleisyydestä. Alle 14-vuotiaan raiskannut voisi saada maistaa suomalaista linnaa vaikka kuusi vuotta, vaikkei saakaan, olemmehan humaani kansa.
Insestiperheissä on isä usein autoritäärinen ja äiti heikko sekä miehestään riippuva. Näin on tutkimus todennut. Toisaalta myös päinvastaisen mallin insestiperheestä on tutkimus todennut, kertoo kirja. Kiva kun äänet näin hajaantuu, sanoisi Jaakko Jahnukainen. Tutkimus on lisäksi todennut lastenraiskaajille tyypillisistä persoonallisuudenpiirteistä, että niitä ei ole. "Namusetä mikä namusetä" kätkeekin taakseen kovin erilaisia kohtaloita.
Useimmat heistä pärjäävät muilla elämän alueilla. Vain pieni osa on sairaita klassisen psykiatrisen katsantokannan mukaan. Heitä löytyy melkoisen tasaisesti kaikista sosiaaliluokista. Noin joka kymmenes ilmitullut hyväksikäyttäjä on nainen. Kun on raiskuun makuun päässyt, ei malta oikein lopettaakaan, sen kertoo jokin USA:ssa suoritettu tutkimus, jonka mukaan lasten raiskaajat ovat pahoinpidelleet keskimäärin 73 uhria ennen kiinnijäämistään, ja vankilasta vapauduttuaan ryhtyvät samoihin puuhiin yleensä heti uudelleen.
Sundholmin kirjanen on tarkoitettu etupäässä sosiaalityöntekijöille ja muille tähän ongelmaan törmääville ammattiauttajille. Niinpä se esittelee psykoanalyyttiselle ajattelutavalle pohjaavia malleja kikkelinkadehtimiskomplekseineen kaikkineen ja suosii traditionaalisia yksilö-, perhe- ja ryhmäterapioita. Sundholm luokittelee insestin tunnusmerkkejä, sen paljastumisen ja sitä seuraavan terapian vaiheita, esittelee poliisi- ja terveysviranomaisten toimintaa ja mahdollisuuksia, suosittelee ennaltaehkäisyyn lasten valistusta ja lastenneuvoloiden, lasten päivähoidon ja koulun oppilashuollon työntekijöiden koulutusta ja työnohjausta. Valistusmuotoina voisivat toimia vaikkapa seksuaaliopetus, elokuvat, video- ja tietokoneohjelmat, kirjat, anatomisesti oikeat nuket.
Hän mainitsee myös erään insestin uhrien psyykkisen puolustuksen erityispiirteen: multippeli- eli sivupersoonien kehittämisen siteeraten aikaisemmin arvioimaani Truddi Chasen; 93 persoonan kokoelman kirjoittamaa hyvin mielenkiintoista teosta "Jänis ulvoo" (Otava 1988). Esiintyykö sivupersoonailmiötä eniten juuri insestiuhrien joukossa, lienee kuitenkin vielä epäselvää.
Jaqueline Spring säilyi raiskauskokemuksistaan huolimatta yhtenä persoonana, vaikkakaan ei ehyenä. Hänen kertomuksensa on tyypillinen kertomus sekä isästään että äidistään vieraantuneesta tytöstä, joka kolmannen ihmisen - tässä psykoterapeutin papereita omaamattoman sosiaalityöntekijän - tuomitsemattoman läheisyyden turvin uskaltautuu kurkistamaan vihaansa. Kirja on kirjoittajalleen sekä terapian väline että sen tuote. Jaqueline löysi terapeuttinsa kasvatusneuvolasta, johon oli kolmen oman lapsensa kasvatusvaikeuksien kautta hakeutunut. Useamman ihmisen tukeman terapiaprosessin jälkeen hän jatkoi haavojensa nuolemista insestin uhrien ryhmässä, uskaltautui vähitellen olemaan hiukan äiti ja nainenkin.
Jotkin kulttuurit ovat insestin tarkkaan määritellyissä omissa rajoissaan hyväksyneet. Saattaisiko niissä insesti koskaan olla lasta vaurioittamaton, koska osa insestivaurioista liittyy insestin jyrkästi tuomitsevan yhteiskunnan hysteeriseen reaktioon? Tällä hetkellä insestihysteria on kuitenkin sen verran suuri, että lienee viisainta olla ärsyttämättä herkkiä ihmisiä tämän enempää. - Tai ehkä hiukan vielä: Hymylehden panos lapsenraiskausongelmaan oli Alli Huupan kysymys, jotta mitä lapsenraiskaaja sano kun siltä katkes jalka: - "Täytyy panna lasta".
Ei tarvitse ihmetellä miksi vääriä tulkintoja tehtaillaan, jos kerta jotkut tahot koulutetaan ja aivoestään uskomaan että suurin osa lapsen seksuaalisista hyväkskäytöistä tapahtuu perheen sisällä.
Entä ne sadat ja tuhannet pedofiilien uhrit, joita tapahtuu kirkon ja uskonlahkojen piirissä ovatko hekin lasten biologisten isien uhreja.
Miksi ei niistä puhuta koulutuksessa?
Lainaus eräästä koulutusmaterialista.
Väkivalta lapsen elämässä - insesti ja siihen puuttuminen
Valtaosa lapsen seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista tapahtuu perheen sisällä. Lasta seksuaalisesti hyväksikäyttäjä voi olla isä, äiti, isäpuoli, äitipuoli, veli, sisko tai muu tuttu perheyhteisössä.Nykytiedon mukaan hyväksikäyttäjät eivät erotu selkeästi omaksi ryhmäkseen. He eivät erotu psyykkisten ongelmien määrän, koulutuksen, ammatin, tulojen tai useimpien persoonallisten ominaisuuksien suhteen merkittävästi ei - hyväksikäyttäjistä. Kun insestiä epäillään tai se paljastuu, siihen liittyy suuri määrä salailua, kieltämistä ja torjuntaa sekä lähipiirissä että sen kanssa työskentelevissä tahoissa. Insesti-perheen hoito on hyvin pitkällistä.
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - koko perheen toimintahäiriö?
Valtaosa lapsen seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista tapahtuu perheen sisällä. Lasta seksuaalisesti hyväksikäyttäjä voi olla isä, äiti, isäpuoli, äitipuoli, veli, sisko tai muu tuttu perheyhteisössä. Kuitenkin naiset hyväksikäyttäjinä ovat melko harvinaisia. Insesti-perheille on ominaista avoimuuden ja tunneilmausten puuttuminen. Perheenjäseniä ei rohkaista itsenäisyyteen ja osallistumaan perheen ulkopuolisiin sosiaalisiin toimintoihin. Hyväksikäyttötapahtuma on merkittävä vuorovaikutustapahtuma, johon vaikuttavat useat eri tekijät. Insesti nähdään siis koko perheen toimintahäiriönä.
On yritetty rakentaa kliinisten havaintojen perusteella hyväksikäyttäjistä erilaisia luokitteluja, joissa on otettu huomioon hyväksikäyttäjän motiivit, tekojen vakavuusaste, perheen ominaisuudet ja tekojen vaikutukset lapseen. Tavallisin on kahden tyypin luokittelu: fiksoituneet ja regressoituneet hyväksikäyttäjät.
Fiksoituneelle tyypille on ominaista primaarin seksuaalisen mielenkiinnon kohdistuminen lapsiin, mikä on pysyvää ja käyttäytyminen on pakonomaista, narsistista. Hyväksikäyttö on ennalta suunniteltua eikä aiheuta käyttäjälle ahdistusta jälkeenpäin. Tälle pedofiili-tyypille on tunnusomaista luonteen kypsymättömyys ja huonot psykososiaaliset toverisuhteet. Pedofiilinen kiinnostus alkaa jo murrosiässä.
Nykytiedon mukaan hyväksikäyttäjät eivät erotu selkeästi omaksi ryhmäkseen. He eivät erotu psyykkisten ongelmien määrän, koulutuksen, ammatin, tulojen tai useimpien persoonallisten ominaisuuksien suhteen merkittävästi ei - hyväksikäyttäjistä. Jotakin hyväksikäyttöön syyllistyneiden sosialisaatiossa on mennyt vikaan, sillä he eivät ole täysin kyenneet omaksumaan niitä rooleja, joita yhteiskunta aikuiselta odottaa. He saattavat olla sosiaalisissa suhteissaan hyvin hallitsevia, mutta heidän on vaikea hallita itseään ja heillä saattaa olla ongelmia seksuaalielämässä aikuisen kanssa.
Insestin epäily ja siihen puuttuminen
Kun insestiä epäillään tai se paljastuu, siihen liittyy suuri määrä salailua, kieltämistä ja torjuntaa sekä lähipiirissä että sen kanssa työskentelevissä tahoissa. Varsinkin työntekijöissä ilmiö aiheuttaa voimakkaita tunteita. Perheen tarvitsema apu on erilaista hyväksikäytön paljastumisvaiheessa, sitä seuraavassa kriisissä sekä myöhemmin kuntoutuksessa ja mahdollisessa lapsen sijoituksessa pois kotoa.
Perheiden reaktiot insestiin ja sen paljastumiseeen vaihtelevat. Toiset kiistävät teon, toiset ottvat siitä vastuun ja tuntevat katumusta. Jotkut saattavat vähätellä asiaa myöntämisestä huolimatta. Hyväksikäytön ympärille sanotaan muodostuvan eräänlaisen systeemin, jossa tapahtumat muokkaavat kaikkien mukanaolevien todellisuutta, reaktioita ja vuorovaikutusta. Hyväksikäyttöön liittyvät kokemukset ja tunteet ovat jokaisella perheenjäsenellä erilaiset.
----
"Ei tarvitse ihmetellä miksi vääriä tulkintoja tehtaillaan, jos kerta jotkut tahot koulutetaan ja aivoestään uskomaan että suurin osa lapsen seksuaalisista hyväkskäytöistä tapahtuu perheen sisällä."
Just. Mut miks sä tosta keuhkoot? Jos sulla on kokemusta perusteettomista pedofiliasyytöksistä, jotka liittyvät Jyväskylän perheneuvolaan, miks et kerro siitä täällä, vaan syötät tuollaista täytettä? Älä kaartele, vaan mene asiaan. Ketä sä yrität täällä vakuuttaa? Luulex että Jyväskylän perheneuvola löytää sanomasi tästä ketjusta? Tuskintapa he tämän ketjun pedofiliaan liittyvää antia lukevat, tsekkaat korkeintaan vain missä hengessä täällä neuvolasta ja sen ihmisistä puhutaan.
Raivostuttaa tuollainen energian haaskaus ja julkisen tilan töhrintä. Sanoman kohdistus on sulla pielessä.
Pintaa syvemmälle.
Lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pedofiliasta ja insestistä käydään keskusteluit, mikei ei käydä keskustelua seksuaalisen hyväksikäytön uhrin kokemista tarumoista.
Eu komission työryhmän tutkimus.
Seksuaalisen hyväksikäytön seuraukset; lapsen seksuaalisen hyväksikäytön seuraukset; seksuaalinen hyväksikäyttö.
Psykologiset ongelmat.
Sosiaaliset obgelmat.
Seksuaaliset ongelmat.
Psyykkiset oireet.
Syömishäiriöt.
Trauman jälkeisestä stressisyndroomasta,
.
Kieltäminen ja tukahduttaminen.
Uudelleen kokeminen.
Lisää seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
http://web4health.info/fi/answers/sex-abuse-effects.htm
---
Keskisuomalainen 2.4.2011.
Pereheiden varhainen tukeminen maksaa itsensä takaisin.
Lue toimittajan muitakin kolumneja..
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/perheiden-varhainen-tukeminen-maksaa-itsensä-takaisin/660760
---
Sekoomassa?