joka kirjoitettiin savitauluihin jo v. 2600-2800 ennen ajanlaskuamme, on mielenkiinntoinen kirja, jonka suomensi uudelleen Helsingin yliopiston dosentti Jaakko Hämeen-Anttila.
Tarina sisältää jo vedenpaisumuksen, josta Raamattu kertoo. Kirja alkaa näin:
Ensimmäinen taulu
Hän, joka syvyydet näki, maan juuretkin,
kaiken tiesi, ymmärsi kaiken!
Hän tutki maan ääret,
kaiken viisauden kokosi itselleen,
näki salatut, löysi kätketyt,
toi tarinan ennen tulvaa.
Sitten seuraa laivan rakennusvaiheita, joista siteeraan vain osan.
Kolmetuhatta saavia pikeä kattilaan kaadoin,
kolmetuhatta saavia tervaa laivan sisään,
kolmetuhatta miestä kantoi ruukuilla öljyä.
Minä teurastin härkiä miehiä varten,
löin lampaita jokainen päivä.
Olutta ja viiniä öljyä ja taatelijuomaa
miehet kantoivat kuin vettä.
Ja kaikkien elävien siemenen lastasin laivaan.
Adadin hiljaisuus valtasi taivaan,
valkeus muuttui pian pimeydeksi.
Sitten Adad hyökkäsi kuin sonni
ja murskasi maan kuin saviruukun.
Seuraa kuvaus viikon hävityksestä, jonka jälkeen laiva juuttui Nisir vuoreen.
Laskin pääskysen kädestäni lentoon.
Pääskynen lähti, vaan kääntyi kohta,
palasi laivaan kun ei löytänyt maata.
Laskin korpin kädestäni lentoon.
Korppi lähti, näki väistyvät vedet.,
söi, käänteli, eikä palannut laivaan.
Näin vanha on tarina *Nooan arkista*, joka Raamattuumme on taltioituna ihmiskunnan historiasta, painettuna Sumerilaisin kirjaimin savitauluihin, jotka olivat ensimmäisiä kirjoitettuun muotoon saatettuja viestejä.
Kumpa voisimmekin tulkita Raamattua koosteena, senaikaisen kulttuurin ja uskomusten valossa, se voisi olla antoisampaa, unohtamatta kuitenkaan sen hyvää sanomaa, miten tulee lähimmäisiämme kohdella ja rakastaa kuin itseämme.
Illalla luin Gilgameshiä ihastuneena
hetken, enkä malttanut olla tuomatta osaa siitä palstallekin.
Hyvää torstaipäivää toivottaen!

Vastaukset 2
Vanhimmat
nämä ihmiset ovat josilloin tunteneet Luojan. kaikesta päätellen, minustakin tuntuu, että hän on ollut alunalkain minussa tietoisuutena, ei opetettuna.
Vanhan testamentin käskyt ovat tärkeä osa opittua moraaliamme,
mutta tuntuu, että sekin tietoisuus on ihmisessä jo alunalkaen.
Tiedämme jotenkin, mikä on oikein, mikä väärin.
Hyvää päivänjatkoa, Sinisirkku! toivottelee Satu*.
illalla Seiska lehtee ja ihmettelin tuota luojan luomaa Tusua.