Kun Japanissa sattui maanjäristys ennen ydinonnettomuutta, uutisoitiin, että se muutti vuorokauden pituutta. Muutoksen piti kuitenkin olla mitättömän pieni. Vaikuttikohan se ajan mittaamiseen?
Meillä on kotona kuusi kelloa, ja jokainen on onnottomuuden jälkeen ollut sekaisin. Ne eivät pysy ajassa. Muutamat jätättävät, toiset edistävät, ja heitto on parista minuutista pariinkymmeneen minuuttiin.
Ensin luulin, että kaikista on paristo loppumassa samaan aikaan, joten vaihdoin jokaiseen uuden pariston. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta.
Nyt ei auta lkuin luottaa kännykän kelloon, sehän ottaa aikansa jostain kansainvälisestä atomikellosta tms. ja sen pitäisi siis näyttää oikeaa aikaa.
Kellot sekaisin maanjäristyksen
jälkeen.
0
106
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304123Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121362- 481159
- 761059
- 59933
- 45916
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901