Hei!
Uudistamme ja päivitämme Suomi24 Yhteisön toiminnallisuuksia ja ulkoasua. Yhteisöpalvelun päivittäminen aloitetaan tiistaina 19.4.2011 klo 5.00. Päivittämisen aikana palveluissa on käyttökatkoja.
Yhteisöpalvelun uudistuksen taustalla on pyrkimys tehdä Suomi24:n palveluista entistä yhtenäisempi kokonaisuus. Minä-profiili ja Yhteisö yhdistetään yhdeksi palveluksi ja jatkossa oman Suomi24 profiilin käyttö tapahtuu Yhteisön kautta.
Yhteisöuudistuksen myötä käyttäjien profiileissa näkyvät seuraavat muutokset:
- Omat tiedot -sivu muuttuu Perustiedot-sivuksi. Perustietojen muokkaus muuttuu entistä helpommaksi ja kaikki omaa profiilia koskevat muutokset tehdään jatkossa Perustiedot-sivun muokkaustilassa.
- Profiilin etusivun Uutta-sivulta näet jatkossa kaikki omat sekä kavereidesi tapahtumat. Uudistuksen myötä näet helposti yhdestä listasta kavereidesi statuspäivitykset, vieraskirjaviestit sekä syntyneet kaverisuhteet.
- Vieraskirja muuttuu Kuulumiset-sivuksi. Kuulumiset-sivulla näet sekä omat että kavereidesi statuspäivitykset ja terveiset hymiöillä höystettyinä.
- Uudistuksen myötä myös profiilien yksityisyysasetuksia lisätään. Vanhojen asetusten lisäksi jokainen käyttäjä voi jatkossa itse määrittää sen, kuka saa lukea, kommentoida tai kirjoittaa viestejä hänen vieraskirjaansa.
Profiilien päivityksessä säilyy myös paljon vanhaa ja muun muassa seuraavat ominaisuudet säilyvät ennallaan:
- Viesteissä näet lähettämäsi ja vastaanottamasi viestit sekä saamasi kaverikutsut
- Keskusteluihin tallentuu kaikki omat keskusteluviestisi
- Suosikkeihin voit kerätä suosikkiprofiilisi
- Kaverit-kohtaan voit koota oman kaveriporukkasi
- Profiilissasi vierailleet henkilöt näet Vierailijat-kohdasta
Käyttäjiltä saamamme palaute on meille ensiarvoisen tärkeää. Voit lähettää meille ruusuja tai risuja kirjoittamalla viestin tämän tiedotteen jatkoksi tai käyttämällä
palautelomaketta.
Ystävällisin terveisin,
Piia, Mari ja Risto
Suomi24
Suomi24 Yhteisö uudistuu!
50
1177
Vastaukset
- ....
Saisikomsen aikakausilehsen ostettua. On parempi idea.
- Tosi Tympääntynyt.
Mitä jos saisitte toimimaan edes ne "toiminnallisuudet", joita olette sinne muka luoneet. Viestien lukukerrat eivät päivity, viestien lukumäärä 24h ei päivity viikkoihin, suosituimmat ketjut eivät päivity eikä niillä alunperinkään ole ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Harvinaisen moni asia eli ns. palvelu ei ollenkaan toimi. Ei voi kuin ihmetellä, miksi niitä ei kokonaan poisteta, vaan annatte niitten olla osoituksena osaamattomuudestanne/ylimielisyydestänne/piittaamattomuudestanne.
- niikerta
Joo, ottaa pattiin kun ei viestien lukukerrat päivity. Koittakaa nyt jumaliste saaha se pellaamaan oikein. On naurettavaa jos yleisellä keskustelulla nikillä on jotain kirjoittanut ja muutaman vastauksen ois saanut, niin kävijöitä on ollut vaan alle kymmenen, ei hyvänen aika tuo ole oikein, nikit yleensä kiinnostusta herättää ...
Mistä se kiikastaa siellä päässä ettei hommia saa pelaaviksi ? - Ihmettelevämies
Taas jotain päivityksiä?! yrittäkkää ny ihmeessä saada edes jo olemassa olevat toiminnot toimimaan. Lopetin esimerkiksi Suomi24:n sähköpostin käytön kun ei siihen vaan osaa enää luottaa, niinkuin ei koko sivustoon.
- m+i dtc
haistakaa paska! Viestipuu takaisin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- tyytymätön
Voi kun saisitte joskus nämä vanhatkin toimimaan nytkään ei ole profiiliin saanut kuvaa kuukauteen
- ei jaksa
Älkää nyt hyvät ihmiset tehkö enempää päivityksiä ennenkuin saatte laitettua puumallin takaisin keskusteluihin! Kuka näitä juttuja jaksaa ihmetellä ja arvuutella kuka vastaa kenellekkin.
Piia, Mari ja Risto hopi, hopi ja puunäkymä takaisin! - höpsismiä koko touhu
>>>>>>>>Profiilin etusivun Uutta-sivulta näet jatkossa kaikki omat sekä kavereidesi tapahtumat. Uudistuksen myötä näet helposti yhdestä listasta kavereidesi statuspäivitykset, vieraskirjaviestit, profiilimuutokset sekä syntyneet kaverisuhteet. > Vieraskirja muuttuu Kuulumiset-sivuksi. Kuulumiset-sivulla näet sekä omat että kavereidesi statuspäivitykset ja terveiset hymiöillä höystettyinä.
- Kahvikupin kuvia
siis taas tiedossa :D
- fiufiu
Ihan vaan sellaista, että vituiksi meni taas. Nyt heittänyt profiilin "ei julkiset" tiedot julkisiksi. On syntymäpäivää, spostiosoitetta jne. jotka on itse piilottanut muilta. Näin niitä yksityisyysasetuksia vissiin parannetaan? =)
- en halua käyttää nyt
Saman huomasin, onneks heräsin näin aikasin niin ei muut ehtiny nähdä. Nyt oli pakko piilottaa koko profiili :(
Ei sillä että mulla salattavaa olisi, mutta en halua että mun syntymäaikaa kukaa näkee.
Lähetin palautetta ylläpidolle, katsotaan tapahtuuko mitään. - en halua käyttää nyt
en halua käyttää nyt kirjoitti:
Saman huomasin, onneks heräsin näin aikasin niin ei muut ehtiny nähdä. Nyt oli pakko piilottaa koko profiili :(
Ei sillä että mulla salattavaa olisi, mutta en halua että mun syntymäaikaa kukaa näkee.
Lähetin palautetta ylläpidolle, katsotaan tapahtuuko mitään.Näyttäis korjaantuneen tuo ongelma, enää ei näy syntymäaika ainakaan mulla, entä muilla?
- vit ut taa ...
Kuinka sinne profiiliin taas on pläjähtänyt esiin mm. syntymäaika ja muita tietoja, jotka yksityisyysasetuksissa on laitettu "piiloon"??? Helvetti, kohta sinne varmaan pläjähtää esiin nimi, osoite ja puhelinnro, sitä kautta yhteys pankkiin ja tilinumerokin?
Ootte te ihme nörttejä, perkele! - VOIHAN NENÄ
on tämä tosi kurjaa...vähän väliä påivityksiä,muutoksia kun ei entisetkään tahdo toimia...AAPUAA!
- 23+6
Kiva se uusi minä-sivu. Enemmän kuvia kun sais vielä lisättyä,
niin olis hyvä. Kiva, että säilytitte vierailijat-listan piilossa uteliailta
kyyliltä, samoin suosikit, toivottavasti ne pysyy jatkossakin vain
profiilin tekijän nähtävillä! - joopa joo
Pistäkää nyt ainakin se valo tomimaan! ja kun saatte sen toimintakuntoon,se voisi sammua heti kun kirjautuu ulos,eikä tunnin kuluttua!
- wantex
Treffeille ei pääse, heittää suoraan etusivulle...
- |Suomi24
Hei.
Emme aio tehdä mitään Treffien ongelmille, koska Treffien käyttäjät ovat luusereita. Maksavat innolla Tositarkoitus-paketin, jota emme edes toimita heille.
Diagnosiemme mukaan Treffien käyttäjät käyttävät hieman muutakin, kun ovat asiakkaitamme. Arvostamme maksuintoanne!
Ystävällisin terveisin,
Suomi24
- | Suomi24,
Hei!
Palstalla itkeville uusavuttomille käyttäjille.
Emme lue asiakaspalautteita, tai vastaa niihin.
Emme puutu palvelun häiriköiden toimintaan, koska he kirjoittavat palveluun erittäin paljon viestejä!
Emme ymmärrä, miksi jotku uusavuttomat peräkammarinStadilaiset käyttävät Treffejä. Siellähän on vain Nigerialaishuijareita, jotka vievät rahanne. :D
- Masokisti-käyttäjänne.
Sähköposti-ongelmissa työntäkää valitukset P.............nne.
Jos tietonne vuotaa järjestelmässänne ,kuin vappanne se on vain oma vikanne käyttäjät :D Jos ei kiinnosta, valitkaa joku MUU Keskustelu-sivusto kuten Jippii.fi (toimii taatusti)
Ystävällisin terveisin,
Suomi24 - mrbaron
Niin kai..
- 1+1
Hohhoijaa. Onneksi olen sulkenut profiilini, sen verran lepsu päivitys näkyy olevan, henkilökohtaisia piilotettuja tietoja loistaa kaikilla...
Toisekseen. Etusivulla olevat pankkilinkit turhia. Pankin osoite on turvallisinta aina itse kirjoittaa osoiteriville, eikä mennä sinne linkin kautta. Jos ei sitten tähtää juuri feikkisivulle.- Entinen käyttäjä S24
Suomi24 - ei kuulemma edes toimita ihmisten ostamia lisäpalveluita, vaan rahastaa vain..
Taitaa olla feikkilinkki kyseessä, koska kuulostaa niin epäilyttävältä.
YLLÄPITOKIN VOI VASTATA, JOS OLETTE REHELLISIÄ. AIKAA ON max:24 TUNTIA, KUTEN OIKEASSA ASIAKASPALVELUSSAKIN.
Senjälkeen olette hitaita vastaajia, koska ette kyenneet palvelemaan asiakkaitanne normiajassa.
- phyj
Piia, Mari ja Risto
Suomi24 '
'
ootte vissiin omahyväsiöä paskiaisii kun ei pysty antaa miinusta viestille kaikki miinuksenne muuttuvat plussaksi - EX-KÄYTTÄJÄ
lopetan koko suomi 24 käytön SILLÄ OLETTE ONNISTUNEET PILAAMAAN HYVÄN JUTUN PUHTAASTI TYHMYYTEENNE..........
KIITOS JA HYVÄSTI - -------
Plussat menee miinukseksi ja miinukset plussaksi.
- näinkö tämä jatkuu?
Vieläkö on kovasi kesken yhteisö uudistus?Miksi ette saa tomimaan vihreää valoa jos on kirjautuneena? minulla ei ainakaan näy muuta kuin harmaata jokaisen nicin kohdalla! Jos sen saisi nyt vihdoinkin kuntoon,että näkisi ketä on linjoilla!!
- helleenana
Onko uudistus vielä keskeneräinen?
*online tila offilla kokoajan
*laskurit eivät toimi/testattu useaan kertaan
*vieraskirjassa näkyy vain yksi sivu, kaikki muut sivut ovat kadonneet - liukumäki alaspäin
Mikjsi nämä typerät mainokset "liukuvat" mukana koko ajan
kun lukee kirjoituksia, ei saa teksteistä mitään selvää??? - Visuaalisuutta
Miksi uutta etusivulla heti ? Voisi olla hyvä saada poistaa niitä uusien päivityksiä ja tietoja ne on jatkuvasti siellä vanhatkin jutut.
Lisäkuvien paikka on huono ja vierailijoiden kuvat oudosti venyneitä ennen olivat
selkeitä.
Jotenkin ei hyvä kun kaikki muut siinä samalla sivulla.
Ei ole juuri visuaalisuutta joka olisi hyvä tämänlaisessa jutussa hyvä.- Visuaalisuutta
Ylläpito voisi lisätä käyntiajan vierailuihin että tietää milloin vierailtau.
- mökin ukko
Miten on mahdollista, että ainakin ilmastonmuutos keskusteluissa toinen osapuoli voi poistaa toisinajattelijoiden viestejä miten tahtoo vaikka viestit muutoin olisivatkin täysin asiallisia? Sitten vielä kehuskelivat asialla ja kehoittivat muitakin toimimaan samalla tavoin.
Käykääpä muutkin katsomassa ja ihmettelemässä. Itse en enää viitsi.- maalaispoika2
Se toinen osapuoli sattuu olemaan joku ylläpidosta, joka leikkii palstalla. Joka palstalla sama ongelma. Ilmeisesti viestien lukumäärä pudonnut huolestuttavasti, koska ylläpidon pitää tehtailla shokeeraavia viestejä paljon ja poistaa kaikki asialliset viestit, ettei keskustelu tyrehdy.
- tarkir123
Treffit -toiminto ei toimi!
- NN
Saisitteko nuo laskurit toimimaan!
Online tila jatkuvasti jo monta päivää ollut offilla!!!! - kiukkunen treffi
Ei toimi tositarkoituksella vieläkään!
- tapsu50
moi miten saa pois tapi1 tiedot kokonaan pois siis lopullisesta
- outoforder?
Toimiiko ne uudet yhteisö-profiilit?
Online-tila ainakin jää päälle useiksi kymmeniksi minuuteiksi,
vaikka on kirjautunut ulos sivulta. Kellään ei näytä palavan se
vihreä online-valo myöskään. Onko ne kävijälaskuritkin jumissa,
tai ei muuten toimi kunnolla, kun joillain lukee profiilissa, että
8 vierailijaa tänään
3 vierailijaa yhteensä
Aika outo logiikka tuossa laskurisysteemissä. Mahtaa olla mukavaa istua jollain pallilla. Poistatte sellaisia viestejä joissa moititaan oikein nikillä tomintaanne. Moitin uudistustanne siitä että taas sotkitte päivityksenne ja galleria ei toimi. Ensin poistitte OPERAN käyttäjiltä postin ja nyt galleria on sekaisin.
Kohta kai taas jälleen kerran poistatte tämänkin.- NN
Kyllä nämä uudistukset näyttävät menneen täysin poskelleen,mikään ei näytä toimivan enää.Olen jo pitemmän aikaa huomioinut,nämä teidän uudistuksenne huononee päivä päivältä,ettekä edes viitsi vaivautumaan korjaamaan virheitänne! Odotatteko että kaikki täältä lähtevät lopullisesti lätkimään ja etsivät parempia keskustelupalstoja? Ennen oli keskustelijoita niin etteivät huoneisiin sopineet,mutta nyt siellä kyllä tilaa riittää,lieneekö jo useammat ottaneet hatkat?
- 666)
Palautetta lähetin. Ihnettelen siinä, miksi ylläpito sallii häiriköiden haukkua
Palstalaisia eläimiinsekaantujiksi.
Häirikköä ette bannaa tai edes vastaa palautelomake-viestiini?
Valehtelette päin naamaa avauksessanne. - karlpaul
Miksi en saa profiilikuvaani liitettyä profiiliini?
- Jarmo, Vantaa
Sain tarpeekseni "uudistuksistanne".
Suojelette häiriköitä, vaikka olen ja moni muukin on antanut palautetta asiasta:
esim. http://keskustelu.suomi24.fi/node/9835629
Tuollaiset häiriköt pilaavat keskustelut, ja ette edes vastaa MIKSI on näin palaute-lomakkeellanne esitettyihin tiedusteluihin.
Poistin juuri tunnukseni Suomi24:stä sekä kerron välinpitämättömyydestänne myös mainosjajille, joiden mainosposteja tulee mailiini.
Eräs mainostaja jopa pyysi anteeksi, koska oli teidän asialla mainostamassa (!!)
Onneksi mainostajatkin saavat tietää kusipäisyydestänne, Suomi24! - erkki.munanen
Hei anteeksi nyt kovasti jos vaivaan, mutta minulla on hieman epäselvää miten luoda keskustelu täällä suomi24?
Kiitoksia kaikille, ja hyvää päivän jatkoa! Aurinkoista kevättä kaikille kesänodottelijoille!
-Erkki.M- #¤¤%¤%&%/&&/&!
Eniten häiritsee näillä keskustelusivuilla tekstin kohtaan sijoitetut mainokset, varsinkin punaiset ja tummat, jotka peittää tekstit lukukelvottomiksi. GRRRR!
Onko siinä mitään järkiä, että mainoksien annetaan pilata keskustelut? - Krupulainen
#¤¤%¤%&%/&&/&! kirjoitti:
Eniten häiritsee näillä keskustelusivuilla tekstin kohtaan sijoitetut mainokset, varsinkin punaiset ja tummat, jotka peittää tekstit lukukelvottomiksi. GRRRR!
Onko siinä mitään järkiä, että mainoksien annetaan pilata keskustelut?On siinä se että lukija terävöityy ja RAIVOSTUU JA ALKAA HUUTAMAAN.....uih... helpotti...jos se puu tulisi takaisin alkaisin kai taas ROIKKUA TÄÄLLÄÄÄÄÄ......mutta ei se tule.... hyvä niin.
- Lopen kyllästynyt
Tän nimen vois muuttaa "Suomen surkein verkkoyhteisö", te ette saa tota PASKAA kirjajutumissysteemiänne toimimaan!! Ennen oli kaikki niiiiiin paremmin, paskat ulkoasusta jollei mikään toimi.
- Tähänkö tyssähti
Muuten ihan kiva sivusto mutta teillä ei tietyt systeemit toimi kuten pitäisi jotta tätä olisi mukavampi käyttää. koittakaa edes panostaa siihen, jos haluatte että on tyytyväisiä käyttäjiä jatkossaki. Hauskaa kesää!
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2545259- 1252323
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2362018Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641834- 1801680
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1881547- 541434
- 631364
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751311- 1191181