Opiskelen nyt kolmatta (toiseksi viimeistä) vuotta ammattikorkeakoulussa terveydenhoitajaksi. Aloitin opiskelut suoraan lukiosta. Nyt en vain enää JAKSA!
Olen viimeiset 5 vuotta (about) opiskellut tai ollut töissä kesät talvet. Nyt olin myös viime joululoman kokonaan töissä. Syys tai hiitolomia meillä ei ole. Rahat on loppu. Olen viime joulukuusta asti ollut aivan puhki! En saa itsestäni rutistettua enää yhtään energiaa tai voimia opiskeluun, tai mihinkään muuhunkaan. Kaikki kurssit joulukuusta lähtien on jäänyt kesken ja rästitehtäviä kerääntyy jatkuvasti. En yksinkertaisesti enää pysty tekemään koulun eteen mitään. Opinnäytetyöhön en ole koskenut joulukuun jälkeen, eli aihe on vasta valittuna. Taitaa valmistuminenkin siirtyä.... valmistua haluan kyllä ja pakko onkin...
Haluaisin kyllä, mutta en jaksa... en pysty! Jos joku voisi antaa jotain neuvoa, miten selvitä vielä reilun vuoden. Nyt on pakko saada jotain apua, tuntuu etten selviä tästä. Kaikki vapaa-aikakin menee koulusta murehtimiseen. Parisuhde ja muukin sosiaalinen elämä kärsii. Stressi on läsnä koko ajan, ajatukset on jatkuvasti koulussa ja omatunto kalvaa kun en vaan tee tehtäviä.
Miten tästä selviää? Miten saan itsestäni vielä puserrettua viimeisetkin mehut?? Onko mulla kohtalotovereita? Tuntuu että keuhkot painuu kasaan ja happi loppuu, kuvainnollisesti...
Olen viimeiset 5 vuotta (about) opiskellut tai ollut töissä kesät talvet. Nyt olin myös viime joululoman kokonaan töissä. Syys tai hiitolomia meillä ei ole. Rahat on loppu. Olen viime joulukuusta asti ollut aivan puhki! En saa itsestäni rutistettua enää yhtään energiaa tai voimia opiskeluun, tai mihinkään muuhunkaan. Kaikki kurssit joulukuusta lähtien on jäänyt kesken ja rästitehtäviä kerääntyy jatkuvasti. En yksinkertaisesti enää pysty tekemään koulun eteen mitään. Opinnäytetyöhön en ole koskenut joulukuun jälkeen, eli aihe on vasta valittuna. Taitaa valmistuminenkin siirtyä.... valmistua haluan kyllä ja pakko onkin...
Haluaisin kyllä, mutta en jaksa... en pysty! Jos joku voisi antaa jotain neuvoa, miten selvitä vielä reilun vuoden. Nyt on pakko saada jotain apua, tuntuu etten selviä tästä. Kaikki vapaa-aikakin menee koulusta murehtimiseen. Parisuhde ja muukin sosiaalinen elämä kärsii. Stressi on läsnä koko ajan, ajatukset on jatkuvasti koulussa ja omatunto kalvaa kun en vaan tee tehtäviä.
Miten tästä selviää? Miten saan itsestäni vielä puserrettua viimeisetkin mehut?? Onko mulla kohtalotovereita? Tuntuu että keuhkot painuu kasaan ja happi loppuu, kuvainnollisesti...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Uupuminen ei tapahdu hetkessä vaan se kehittyy ajan kanssa, kuten kuvailitkin.
Lääkärin puheille vaan, eiköhän sieltä suunnalta löydy oikeanlaista apua uupumiseen. Siitä se eheytyminen sitten vähitellen alkaa.
Itse olen työelämässä ollut jo 10 vuotta, työympäristöni on toisinaan hyvin tressaava. Kuvailemasi tuntemukset ovat hyvin tuttuja vuosien varrelta. Itsellänikin on toisinaan toimintakyky lamautunut, mutta noin pahaksi kuin kuvaat oman tilanteesi ei itselläni asiat ole päässeet. Kai tämä jatkuva ylä ja alamäki jaksamisen kanssa vain kuuluu nykymenoon :(
Hei, vastasin sinulle sinne toiselle palstalle.. toivottavasti kaikki menee hyvin..
Itse jätin valmistumisen suosiolla väliin viideksi vuodeksi, kun tuntui, että laskeutuu "tuntemattomalle maaperälle". Vasta siinä vaiheesa kun huomasin, kuinka yhteiskunta ja työnantajat riistää opiskelijoilta(mm. huonommat palkat, opintorahojen palautukset, yms.) alkoi sen verta vituttamaan, että valmistuin sitten kuitenkin.
Olen itse ollut jo parisen vuotta enemmän tai vähemmän lamaantunut, ehkä jopa pidempäänkin. Kaikki alkoi koulussa juuri opinnäytetyön sorvaamisessa, mutta en näe että se olisi ainut syy, yksittäistä syytä on hankala löytää.
Ikäänkuin elämäni ei ole edistynyt sitä rataa, mitä sen oppikirjamaisesti pitäisi, enkä osaa edes olla huolissani.
Ruokavaliolla on suuri vaikutus terveyteen. Itse aloin jo puolivuotta sitten VHH:lle ja nyt tuntuu, että olen alkanut vähitellen elää uudelleen.
Miksi se opinnäytetyö on aina se "juttu"?
Itselläkin meni sen kanssa yli...
Tilanteesi kuulostaa pahalta, tuo ylempänä oleva neuvo hyvältä, apua tarvitset. Yksin ei kannata jäädä. Itse ehkä haluaisin (ainakin omalla kokemuksella) laittaa kaiken poikki ja palata uudelleen ehkä vuoden päästä.
Siitä mitä minulle kävi, niin jälkikäteen huomasin, että onneksi niin kävikin, koska muuten olisin raatanut koko elämäni niska limassa sitä uraa, mille minut pakotettiin... Samoin tajusin alkaa elämään itselleni, tekemään itseäni kiinnostavia asioita (ei niitä, joita muut olettivat minun tekevän). Eli jotain hyötyä oli siitäkin, vaikka en sitä silloin tiennyt.
Tuo on just se asia pähkinänkuoressa. Elätkö oikeasti omaa elämääsi vai sellaista mitä muut haluavat sinun elävän?
Lopulta masennuksen tapainen tila kumpuaa aika varmasti ristiriidasta yhteiskuntaan yleensä. Ehkä itseltään vaatii liikaa ja kun huomaa, ettei sillä ole merkitystä vaikka miten kovasti yrittäisi, niin siinä tulee vastaan reality check ja pettymys.
Tuossa alimmaisessa kommentissa on asiaakin paljon, mutta tuolla muiden syyttelyllä ei pääse yhtään mihinkään. Pitää mennä itseensä ja kuunnella sisintään ja löytää se oma juttunsa. Pysähtyminen ei vaan ole kaikistellen mahdollista, jos vaakakupissa painaa oma talous jne.
Voi vaikka ajatella, että elämä on matka, jossa mennään jotenkin eteenpäin ja valmista ei tule juuri koskaan.
Pysähdy ajoissa. Itse koin ensimmäisen burn out'in juurikin samaisessa tilanteessa n. 24-25 vuotiaana. Seuraava burn out koitti työelämässä n. 27-28 -vuotiaana. Nyt olen 32 -vuotias ja samassa tilanteessa. Olen TODELLA pettynyt sihen kuinka asiat on yhteiskunnassa järjestetty.
Ja älä muuten sitten koske sinulle tarjottuihin pillereihin!!! Itselleni tarjottiin niitä KOLMEN eri ammatilaisen toimesta, lääkäri-psykologi -psykiatri. Näistä viimeisin totesi sitten kun oli OIKEASTI jutellut kanssani, etten tarvitse lääkkeitä. :D. Lääkeyhtiöt lobbaavat hyvin nykyään. Tapauskohtaista tietenkin. Näin minulla.
Itse päätin että nyt alkaa haistatus yhteiskunnalle. Itselläni on jo KAKSI tutkintoa, joista toinen on korkeakoulututkinto. Tarjolla vain osa-aikaduunia.
Aion muuttaa pois Suomesta. Viime vaalitulos auttoi päätöksenteossa.
Niin ja olen nähnyt TODELLA paljon maailmaa...Suomessa jyllää korruptio ja rikolliset päättävät asioista. Näin on ollut jo kauan.
Suomessa ei tosiaan apua saa jos joutuu vaikeuksiin opintojen kanssa. (Korkea)koulun mielenterveyspuolen hoito ei osaa edes perusteita ammatistaan vaan kaikkeen ratkaisu on joku maaginen nappi joka turruttaa ja sekoittaa nupin hetkeksi. Tunnen useita joilla on opinnot näin katkennee puutteelliseen ja hitaaseen hoitoon. Paras neuvo on hakea itse tietoa ja oppia hoitamaan itseään. Englantia osaamattomalle tai köyhälle se on tietysti hankalaa mutta moninverroin tehokkaampaa.
Huh, ihan kuin olisin itse kirjoittanut aloituksen! Mä opiskelen viimeisiä metrejä lähihoitajaksi, valmistua piti alun perin jo vuosi sitten, mutta en jaksanut tehtäviä ja harjoitteluita vaan siirsin niitä syksyyn. Kesällä en taaskaan saanut tehtäviä tehtyä, kun olin tietysti kesätöissä vanhainkodilla ja ahdistus ja syyllisyys pyöri mielessä koko ajan, kun tehtävät olisi pitänyt tehdä syksyksi valmiiksi. Syksyllä oli edessä pitkä pätkä harjoitteluita jotka olin keväältä siirtänyt ja taaskaan en saanut tehtäviä tehtyä, en vaan jaksa elää pelkkää opiskelua, enkä pystyisikään edes, kun mulla on perhekin, kolme lasta ja mies! Nyt koitan sitten rääpiä tehtäviä kasaan ja lopputyöpeikko siellä taustalla myös kummittelee. Voimat on ihan loppu, rahat on loppu ja perintätoimistoilta satelee kirjeitä, töihin en voi mennä tai en jaksa tehdä tehtäviä ja nyt on pakko valmistua jo! Motivaatio nollassa, en saa nukuttua ahdistukseltani kuin muutaman tunnin pätkiä, mutta en myöskään saa tehtäviä tehtyä, että pääsisin ahdistuksestani. Mielialalääkkeitä olen syönyt jo toistavuotta, että jaksan harjoittelut, mutta nyt tuntuu ettei nekään auta tämän ahdistuksen selättämiseen. Nostin annostustakin juuri, mutta ei vaikutusta. Tämä on kyllä ollut kovin koulu minkä koskaan olen käynyt.
Pandoran lipas on aukaistu. Jos tuntuu, ettei ole aloitekykyä tehdä sitäkään vähää mitä ennen, niin ala vakavasti harkita sen lääkityksen purkamista.