Althalus

Mielipiteitä kirjasta?

Oliko se yhtä hyvä kuin aikaisemmat Eddingsit?
Olisiko Eddingsin teidän mielestänne pitänyt
sijoittaa tarina jo valmiiseen maailmaan
(Belgarion tai Elenium).
Kuka oli paras henkilöhahmo mielestänne.

Omat vastaukseni.

1. Omasta mielestäni paras Eddings.
2. Aluksi tuntui siltä, mutta sitten se tunne
meni ohi ja pidin tästä uudesta maailmasta.
3. Pidin ehdottamasti sekä Althaluksesta ja
Dweiasta. En oikein osaa erottaa niitä toisistaan
ja käsitellä niitä yksin.

Ja sitten vielä sana niille, jotka eivät ole
lukeneet sitä niin heti korjaamaan sellainen
virhe.
7288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

1/ Pidän aiemmista Eddingsesitä enemmän, tässä
oli liikaa toistoa ja muutenkin jotenkin tylsä.
2/ Eihän se sitten olisi ollut niin kiva, silloin
olisi kokajan odottanut garionin tai jonkun muun
hyppäävän lähimmän psukan takaa..
3/ Aluksi pidin Althaluksesta, mutta lopussa
henkilöhahmo alkoi olla jo hiukan liian pliisu..

Äänestä

1. En ole lukenut muita Eddingsin kirjoja joten
en tiedä onko tämä parempi kuin muut.
2. En tiedä mitään noista mainitsemistasi
maailmoista(Belgarion ja Elenium) enkä osaisi
kuvitella tarinaa mihinkään muuhun maailmaan.
3. Henkilö hahmoista paras on ehdottomasti
Althalus. Varsinkin aivan kirjan alussa. Minäkään
en enää osaa erottaa Althalusta ja Dweiaa
toisistaan joten myös Dweija pääsee suosikki
listalleni.

En ole saanut kirjaa vielä luettua loppuun asti
mutta hyvää vauhtia tuo loppu tuntuu lähenevän.
^_^.

Äänestä

Suorastaan ala-arvoinen kirja. Lapsellinen,
pelkkää vanhan toistoa ja juoni oli täysin
ennalta-arvattava ja mielikuvitukseton.

Taas ylipaha on tuhoamassa maailmaa ja vain yksi
henkilö voittamattomine apujoukkoineen voi sen
estää. Hyvät on kauniita, ovelia ja rakastuvat
toisiina ja voittavat pahat, jotka ovat luihuja,
rumia tai isoja.

Genressään ei ollenkaan uskottava -
teinifantasiaa. Lue yksi Eddings ja olet lukenut
ne kaikki.

Tasokkaampaa on (joskaan ei fantsua) Simmonsin
Hyperion saaga tai Ian M. Banksin nerokkaat
teokset.

Jos pysytään suomennetussa fantasiassa niin
Salvatoren ensimmäinen Musta Haltia trilogia oli
erikoisuudessaan (Uumenalan kuvaukset)
mielenkiintoinen.

Äänestä

Näitä kahta henkilöä ei voinut erottaa toisistaan.
Alkaa Eddingsiltä loppua ideat, kun pitää vanhaa
toistaa.

Muutkin ovat varmaan huomanneet kuinka
samanlaisia esim. Dweida ja huilu (en muista
huilun oikeata nimeä), Althalus ja Sparhawk,
Osthoksen aryo ja Rivan kuningatar ovat.
Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään
mutta en jaksa vaivautua.

Olenkohan tulossa vanhaksi.

Äänestä

Tässä mun kommentit...

1. Oli lähes yhtä hyvä, kuin muut aikaisemmat kirjat. Belgarionin taru on kuitenkin kaikista paras!

2. Ei mitään vanhan toistoa! Tämä uusi maailma oli aivan hyvä!

3. Paras oli Althalus!

Äänestä

Olen lukenut Belgarionin tarun, Mallorean tarun, Belgarath velhon tarinan ja Polgara velhottaren tarinan, ja tuli vaan mieleen, että onko Eleniumin tarussa ja tamulin tarussa sama maailma kuin Belgarionin tarussa?

Äänestä
  • ei ole belgarionissa ja Eleniumissa sama.
    Kummassakin on eri maailma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Althalus kirjoitti:

Mielipiteitä kirjasta?

Oliko se yhtä hyvä kuin aikaisemmat Eddingsit?
Olisiko Eddingsin teidän mielestänne pitänyt
sijoittaa tarina jo valmiiseen maailmaan
(Belgarion tai Elenium).
Kuka oli paras henkilöhahmo mielestänne.

Omat vastaukseni.

1. Omasta mielestäni paras Eddings.
2. Aluksi tuntui siltä, mutta sitten se tunne
meni ohi ja pidin tästä uudesta maailmasta.
3. Pidin ehdottamasti sekä Althaluksesta ja
Dweiasta. En oikein osaa erottaa niitä toisistaan
ja käsitellä niitä yksin.

Ja sitten vielä sana niille, jotka eivät ole
lukeneet sitä niin heti korjaamaan sellainen
virhe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu