Niin voisiko joku valaista pikkusen noita? Tullaan kissan kanssa hyvin toimeen ja usein aamusin jutellaankin... kissa tuntuu jopa muodostavan lauseita päästäen monia erilaisia äännähdyksiä peräjälkeen. Muutama "sana" ja ele on kuitenkin jäänyt vähän epäselväksi.
1: Kissa istuu jossain ja tuijottaa esimerkiksi puoli tuntia putkeen, mitä se tarkoittaa? Ymmärrän että haluaa seurata meikäläisen elämää mutta viimeistään ton vartin jälkeen tuo alkaa jo ahdistamaan kun tuntee tuijotuksen selässäkin.
2: Kissa siristelee silmiään? Onko se oikeasti hymyilyä?
3: Sanoo "Hur" kun itse herää uniltaan tai tulee mun viereen ton sanan kera kun itse herään. Tuon voi kai laskea ystävälliseksi tervehdykseksi. Monta kertaa kun sanon sille "moi" niin saan vastaukseksi "hur".
4: Silmän vinkkailu. Olen saanut käsityksen että kissat viestivät tolla tavalla ja monta kertaa jos vinkkaan takaisin, vinkkailu kissan puoleltakin toistuu.
5: "Nau Nau" sellasella oudolla ulkomaalaisella aksentilla. Välillä riepottelee lempileluaan, välillä sitten taas kuljettaa sitä suussaan ruokakupilleen tai jopa viereen nukkumaan. Yleensä tuon kuljetuksen aikana tuota kuuluu. On hieman miettivä äänensävy.
6: Ja sitten tärkein joka mua oikeasti ärsyttää välillä. Eli keittiöön mentäessä kissa on maassa, katsoo mua vaativasti ja sanoo todella vaativaan äänensävyyn "mah mah" vähän huristen. Ton saattaa kulla tietysti "mäh mäh" äännähdyksenä. Mutta varmaan kissanystävät tietää ton. Tuota esiintyy aina kun avaan jääkaapin oven tai menen lähelle sitä. Kissa pitää tuota edelleen vaikka olisi juuri saanut omaa lempiruokaansa. Mieluummin jättää syömisen kesken ja tulee "käskyttämään" mua. Enemmänkin tuo äänensävy ottaa päähän. On nimittäin ennenki ollu vähän vääntöä ton kanssa siitä et kuka täällä loppujenlopuks määrääkään...
Noihin olisi kiva saada vastaus.
Kissan ääntelyt ja eleet
5
622
Vastaukset
- KissoilleVinkkailija
1. Käy lukemassa keskustelu http://keskustelu.suomi24.fi/node/9780141
2. Kissan silmien siristely ja silmän vinkaaminen tarkoittaa "haluan olla ystäväsi" "Ollaanko kavereita?" yms. Kannattaa vinkkailla kissalle (minä teen niin ja sitten sanon "nyt me ollaan bestiksiä" :D )
3. En kyllä tiedä tieteellistä kantaa, mutta itse ajattelisin samaa. Meilläkin kissat vastaa joskus.
4. Ks. kohta 2
5. Kaikki "nau" "mau" ääntelyt tarkoittavat kissan haluavan jotain, esim ruokaa, leikkiseuraa tai silitystä
6. Kissa haluaa sinun ruuat :D Meillä ainakin kissat kerjäävät ja en pysty olemaan antamatta niille ruokaa, joten ne oppi että joka kerta kun syön tulevat pöydän viereen kerjäämään "parempaa ruokaa" - HotFrog
Minulla ollut ihana poikakissa 8 vuotta ihan sen pentuiästä saakka ja se mitä olen oppinut on:
1. Tuijottelu tarkoittaa huomion haluamista, jos siis tuijottaa suoraan minua herkeämättä. Haluaa siis, että kommentoin olemistaan / alan leikkimään / otan syliin.
2. Itsekin olen tulkinnut tuon hymyilyksi! : ) Vaikuttaa myös onnelliselta ja tyytyväiseltä eli ei se hymyily niin väärin ole..... : )
3. "Hur" (meillä usein myös jokin pieni muu ääni tai vain kissan suun aukaisu ilman ääntä) on juurikin tervehdys tai tervetulotoivotus. "Huomenta, tule leikkimään / ruokkimaan" tai "tervetuloa kotiin, missä olit, anna ruokaa"
4. Olen lukenut kissakirjoja ja niissä juurikin sanotaan, että kissa tervehtii ja hyväksyy ihmisen silmän vinkkauksella. Usein väsyneenä ja tyytyväisenä kissa vinkkailee silmäänsä - ja hyvin usein sitä samaa!
5. Lukisin tämän samaan kategoriaan tuon tuijottelun kanssa eli huomion kerjäämiseksi ja itsensä julki tuomiseksi, mutta paljon aggressiivisemmin eli energiaa on enemmän.
6. Ja meillä ihan sama! Määräävää äänesävy ja selkeästi odottaa niinkuin saisi jotain hyvää. Eroa meillä teidän ääntelyyn on, että jos on juuri saanut hyvää ruokaa ja nauttii siitä niin sitten on hiljaa ja tyytyväinen vaikka itse avaisi jääkaapin. - Kissalan AnNa
Mitä mieltä olette kehräämisestä, mä olen ajatellut että se on vähän kuin ihmisellä laulu: iloisena on mukava lauleskella, surullisena laulu antaa lohtua, äiti laulaa jälkikasvulleen tuutulaulua eli vähän niinku kissalla kehräys.
katoin telkkarista joskus dokumentin jossa sanottiin et kissa huoltaa kehoaan kehräämällä, pyrkii edistämään omaa terveyttään siis. Sen lisäksi tietysti tyytyväisyyden merkki
- 80+1
Teilläkö ei ole muuta tekemistä kuin nostella vuoden vanhoja ketjuja aiheesta jos toisestakin?
Hupinsa toki kullakin.
Jopa meillä eläkeläisillä on näköjään enemmän elämää kuin teillä nuorilla tyhjäpäillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 75842
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745