Tässä olis ihan kaksikin pointtia.
Vanhempi juttu on tarina äitini enosta, hän nai kolmekymppisenä 53 vuotiaan naisen joka asui yksin aikasti isolla metsätilalla, pilkka oli tuttu, kuten Rahikainen sanoo Tuntemattomassa Sotilaassa.
Jokusen reiän hän kerkisi "tulittaa" kunnes kuoli nelikymppisenä, vaimonsa kuoli 97v.
Eli silkka ohilaukaus, maat ja mammonat jäivät saamatta.
Viittaan tässä johonkin Marioniin tai Demi Mooreen tms.
Siihen liittyen, olen katsellut YLE:n Areenalta Erikoisrajajääkäreiden koulutuksesta kertovaa dokumenttia.
Kauhean kauheasti toivon että Idolsien- ja muiden kauniiden ja kaljujen hömppäsarjojen nuorten (vanhojen) tyttöjen katselulauma olisi katsellut myös tuon sarjan.
Siinä ovat meikit naamalla vain sen vuoksi että pitää pysyä piilossa, eikä siksi että kamera tunkee iholle. Ja äkkisiltään laskien siinä on enemmän paljasta pintaakin. Enkä huomannut yhtäkään lihavaa matriarkkaa.
Mites on, eikös olekin hyvä sarja tuleville vaimoihmisille?
Ja ei sit mitään sivarijuttua, kiitos.
Ja HUNKSZ-boikotissakin olevat saavat vastata, muistakaa laittaa joku tosi ei-tunnistettavissa oleva nimmari ja muuttakaa kirjoitustyyliä, ettei maine mene. :)
H.
Vanhempi juttu on tarina äitini enosta, hän nai kolmekymppisenä 53 vuotiaan naisen joka asui yksin aikasti isolla metsätilalla, pilkka oli tuttu, kuten Rahikainen sanoo Tuntemattomassa Sotilaassa.
Jokusen reiän hän kerkisi "tulittaa" kunnes kuoli nelikymppisenä, vaimonsa kuoli 97v.
Eli silkka ohilaukaus, maat ja mammonat jäivät saamatta.
Viittaan tässä johonkin Marioniin tai Demi Mooreen tms.
Siihen liittyen, olen katsellut YLE:n Areenalta Erikoisrajajääkäreiden koulutuksesta kertovaa dokumenttia.
Kauhean kauheasti toivon että Idolsien- ja muiden kauniiden ja kaljujen hömppäsarjojen nuorten (vanhojen) tyttöjen katselulauma olisi katsellut myös tuon sarjan.
Siinä ovat meikit naamalla vain sen vuoksi että pitää pysyä piilossa, eikä siksi että kamera tunkee iholle. Ja äkkisiltään laskien siinä on enemmän paljasta pintaakin. Enkä huomannut yhtäkään lihavaa matriarkkaa.
Mites on, eikös olekin hyvä sarja tuleville vaimoihmisille?
Ja ei sit mitään sivarijuttua, kiitos.
Ja HUNKSZ-boikotissakin olevat saavat vastata, muistakaa laittaa joku tosi ei-tunnistettavissa oleva nimmari ja muuttakaa kirjoitustyyliä, ettei maine mene. :)
H.
Vastaukset 25
Vanhimmat
En nyt osaa tuohon aloitukseen sanoa juuta jaata, mutta tulin vain ohikulkiessa moikkaamaan ja ilmaisemaan myötämieltä, kun sua on niin paljon "kiusattu".
Mutta jos isoon kirjaan on uskominen "jota rakastaa, sitä kurittaa". Ja tietäähän tuon elävästä elämästäkin, että liian erilainen ei saa olla, eikä turhan rehellinen.
Mun puolisokin julistaa, että hän joutuu aina "sovittelemaan sanojaan" ihmisten kanssa. Rupee säkin, niin menee hyvin - vaikka hyvin kai sulla menee muutenkin, osaat iloita itsestäs.
Ai niin, mähän olen luonnollisesti pasifisti, mutta tuon sarjan olisin voinut katsoa.
Olen tykännyt sotaelokuvista "Full metal Jacket", "Pelastakaa sotamies Ryan",
"Sotamies Kauppalan viimeiset vaiheet" jne. Nämä ovat siis tietenkin sodan-vastaisia elokuvia, kuten moni sanoo Tuntemattomasta sotilaastakin.
Olen seurannut mainitsemaasi sarjaa ja todellakin siellä ei velttoilla. Oliko viimeksi kun joku poika oli jo ettei kiinnosta tunnelmissakin? Hiljattain kuitenkin.
En kuitenkaan laita noita ohjelmia verrattaviksi, ovat niin kaukana toisistaan. Kyllä idolsissa on mies parhaillaan, Martti ....ihan äijä on ja ei ole meikkejä näkynyt.
Laulaa mahtavasti, eikä ole perinteinen osallistuja, iso äijä, hieman pullevakin, vaan se ääni...!
Jotenkin luulen et noi rajajääkärit eivät taida hakea seuraa näistä muotitietoisista meikkiosaajista.
Noihin ikäeroihin sanoisin etten tohtisi vaan mikäpä olen toisen valintoihin sanomaan juuta tai jaata.
Sä tykkäät niin paljon miehistä ja kehuskelet niitä päivästä toiseen, että alan vakasvissani jo pohtia seksuaalista suuntautumistasi, tai suuntautumattomuuttasi?
Mitä hyötyä rouville on armeijan katselemisesta, ne sinne enää voi mennä, hautaankaatuvat horiskot.
Yleisivistystä on monenlaista ja onneksi turhan voi skipata ja katsella mieluummin Serengetin villileijonia.
Ja voihan sitä katsella ramboa ja pelata sotapelejä, jos nuoret urheet soturit niin kiinnostaa?
Äläs nyt Salvavida - kyllä "hautaankaatuvat horiskot" voivat kiinnostua armeijasta, mua kiinnostaa nykyisin se, miten meidän nuoret miehet saadaan motivoitumaan. Irakin ja Afganistanin sodista on lisäksi tehty tosi hyviä dokumentteja. Kyllä sodan mielettömyys niistä hyvin käy ilmi, samoin kuin se, miten pian nuoret miehet "pääsevät" sodan imuun ja miten vaikeata on sen jälkeen sopeutua rauhanaikaan.
Voi kiinnostua, selvä se, mutta eivät sinne pääse vaikka roikkuisivat tekohampaillaan joukko-osaton rauta-aidasta. Eikä sinne pääse hunksin ikäiset käppänätkään, edes kertausharjoituksiin.
Ei nuoria tarvitse motivoida.
Suomen Puolustusvoimat on menossa kohti aikaa, jolloin nuoriso voi valita, mennäkkö vai ei.
ja miksi muuten, nuorison pitäisi olla kiinnostunut tappamisesta ja aseiden kanssa heilumisesta?
Jonkun umpitollon esimiehen johdolla, eturintamaan?
Minä en ainakaan lähtisi jos huomaisin esimieheni tolloksi ja usko pois niitä PV:llä riittää..
Naisen on hiukan vaikea mieltää, mitä asevoimat ja sota todellisuudessa on, se ei todellakaan ole ihanne.
Olisin kyllä voinut olla tarkempi, huomaan...
"eikös olekin hyvä sarja tuleville vaimoihmisille"
Tuolla tarkoitin näitä nuoria tyttölapsia jotka vasta haeskelevat sopivaa miestä itselleen.
Ja siinä merkityksessä kirjoitinkin, umpihetero minä, en itsestäni.
Ja mitä rouviin tulee, niin enimmäkseenhän he pyrkivät huolehtimaan jälkeläistensä miesasioista, niin ajoissa kuin toivottoman myöhäänkin.
H.
Loistava vastaus.
Yksi tärkeimmistä asioista on pasifistille tietää mistä puhuu, kuten muillekin yksisilmäisille. Oikeastaan, jos on todella tietoinen siitä mitä oikea sota on on helppo olla pasifisti. Toivottavasti kaikki katsojat huomasivat upseerin sanonnan loppupuhuttelussa: Nyt te osaatte, mutta toivokaa että oikeaa sotaa ei koskaan tule.
Noh, minä en kuitenkaan ole, monista syistä.
H.
Älä sinä puhu minulle pasifismista.
Olen yli 20 vuotta PV:lle töitä tehnyt joten tiedän mistä puhun ja omia poikiani en monenkaan upseerin johdolla sotaan lähettäisi.Ne olisivat niitä "turhia tappioita"
Luonnetesteistä huolimatta upseeristoon on livahtanut melkoisen monta kusipäätä asehullua.
Et sinäkään höyrypään kanssa tykinruuaksi lähtisi, varmaan kuolemaan.
Siirtoa anoisit.
Viime sodassakin, oli vähemmistönä, hyvät ja älykkäät upseerit, niitä huonompia kyllä riitti.
Aina kun joku esittää eriävän mielipiteen, koitat sen halventaa.
Kumma juttu, mutta maailma nyt vaan ei suostu hyppäämään sinun mielipiteidesi mukaan.
Ihannoit maanpuolustusta ja sotien muistoja.
Romantiikka on huono juttu, mutta sen varassa ei elä kriisitilanteessa.Sodan realismia et tunne sinäkään.
Otti liian hyväkuntoisen naisen, ei ukolla paukut riittäneet. Varo ettei sulle käy smalla tavalla. Minulla on kova kunto. :) Armeijan pojat on ihania, mutta liian nuoria. Harmi. Luvallasi esiinnyn ei-tunnistettavalla nimimerkillä. :) Et varmaan tunnista.
Siis samalla, ei smalla, pääsiäisnoita varasti yhden aan, sain sen juoksemalla kiinni, aan takaisin ja nappasin vielä yhden Karjala-oluenkin. :)
Kaikkihan minä tunnistan! Jokaisella on tyylinsä, se on kuin käsiala. :)
H.
Isä yllytti rajajääkäriksi, kun itse oli lähtenyt Immolasta Enson valtaukseen. Olisi päässyt rajavartiaksi, mutta oli kyrsiintynyt Vuosalmella senverran, että kauvas susirajalta.
Nooh ei tullut mentyä, vaikka kunto olisi riittänyt, ihan lastenleikiltä näyttää, paitsi uiminen olisi vähän saattanut tökkiä
Ihan vain tiedoksi, mun faija oli tukemassa Enson valtausta tykistön tulenjohtajana.
Patterit olivat Imatran Teppanalassa.
Olli Savola: "Rajalta rajalle, ja takaisin"
Saattaa tuossa kirjassa olla osa faijasikin sotataivalta.
H.
Dikkaan myös kyseistä ohjelmaa. Armeija voisi enemmänkin tuoda julkisuudessa esiin toimintaansa.
Tosin nämä URHOT ovat Erikoisjoukkoja.
Heidän koulutuksensa on myöskin sitä luokkaa.
Yhdysvallat tunkee Merijalkaväkensä koulutusta esiin joka tuutista.
Nämä "meidän suomalaise pojat"- koulutuksineen - ovat vähintäinkin saman veroisia.
Sillä erotuksella, että nämä miehet opetetaan myöskin ITSE ottamaan vastuuta ja tekemään ITSENÄISÄ päätöksiä.
Sillä tavalla hyvä tulee.
Jostain luin jonkun tutkijan lausumaa ettei 2035 ole maassamme enää armeijaan lähteviä miehiä. Ketään ei enää kiinnosta, eikä pojista ole ns. miesten kouluun.
Suuntaa antavaahan ollaan jo luettu kun äidit soittelevat varuskuntiin huolissaan onko poika osannut laittaa pitkät kalsarit ja onko kaulaliina ja sukat jne...
Ripsivärit ja kajaalit on nykypoikien normielämää, telkun kanavia seuraten tulee realitya ihan suoraan, kuhan katselee.
Mä en enää skrivaa sulle. Enkä laita snadiakaan kommenttii. Enkä bamlaa. Opin kerrasta;)) Et ikinä arvaa kuka. Enkä laita nimmarii. Oo kerrankin onnellinen;)))
Gimma relaa ny.
Se oli se yks juttu vaan.
Pysyy asiassa ja lirkkuu, niin kaikki menee hyvin. :)
H.
Ja taas sait ketjun topille.
Juupa, taas nousee sais vähä lirkkua meille vai pitääkö meidän? En haluu.
Onhan se rattopojaksi vähän eltaantunut ja raihnainen mutta parhaansa hän yrittää.
Tekee suorituksen ja katsoo kaihisilla silmillään minne se riittää.
Jos vähänkin freesimpää löytys. En mä sairaalloista jaksaiskaan ja onhan sillä jo ikääkin hetkellä millä tahansa tulee lähtö.
Onko sillä kaihikin?
mun maine jo mennyt;))) mut olkoon sit Tane. Tämän kerran: http://www.youtube.com/watch?v=rED4GY_NqHU&feature=related...vitsi mä taidan oikeesti olla Dorka.
t.Ansasi
Kaihin lisäksi sapelikin on muuttunut linkkuveitseksi, jonkin sortin rauhanpuolustaja.
Vanhan kertausta.
Tästä ikä-aiheesta on jo monta aloitusta.
Olet ensimmäisenä kiekumassa jos joku erehtyy avaamaan ketjun jo oleesta aiheesta tai jo keskustellusta.
Rajajääkäreistä on heidän ohjelmistaan en tiedä mitään. Siitä ei kai ole vielä aloitusta, ikäkysymysken olisit voinut jättää pois jo käsiteltynä.
Vaikka itsellesi suotkin oikeuksia asioista jotka muilta kiellät.
Vaan ei ollut aiheeni ikä-aihe, sellainen mihin viittaat.
Jos luet sen ajatuksella, niin huomaat että kyseessä oli nuoren miehen yrityksestä tehdä kunnon tili.
H.