Pyllyjen nuolemista

21

Kuudella kiimaisella lesbonaisella oli eräänlainen epävirallinen seura, joka kokoontui harrastamaan seksiä ajoittain. Tällä kertaa seksibileet aiottiin pitää perustajajäsen Miran kesämökillä. Mira oli suunnitellut jotain aivan uutta näitä bileitä varten - hän oli jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan kunnolla anuksen nuolemista. Hän oli kokeillut sitä erään tyttöystävänsä kanssa, ja hän oli todella pitänyt siitä. Ennen kuin kerron, mitä bileissä tapahtui, on syytä esitellä lesboseuran jäsenet.

Mira, 28 vuotta. C-kuppi, kurvikas vartalo, pitkät punaiset hiukset, muutama tatuointi. Aloitteellinen ja villi, hyvin kiimainen.

Anna, juuri 18 vuotta täyttänyt hiljattain lesbouteensa herännyt. B-kuppi, tiukka takamus, hoikka, lyhyt. Vaaleat, pitkät hiukset.

Emilia, 25 vuotta. Pitkät, kiharat ruskeat hiukset. D-kuppi, hieman pyöreä, mutta muodokas. Kokeilunhaluinen.

Lilja, 22 vuotta. Lyhyet siniset hiukset, a-kuppi. Poikamainen, seksuaalisesti dominoiva.

Kia, 27 vuotta. Pitkä, hoikka, C-kuppi. Mustat hiukset. Hillitty goottinainen, mutta seksissä todella kiimainen.

Vilma, 20 vuotta. Lyhyt, vaaleat, kiharat hiukset. Rakastaa ryhmäseksiä.

8

8748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 21

      Ensimmäiset vieraat saapuivat paikalle. Mira tervehti Kiaa ja Vilmaa poskipusuilla. Kialla oli päällään seksikäs korsetti, Vilma taas oli pukeutunut tiukkaan beigeen minihameeseen ja vaaleanpunaiseen pikkutoppiin. Mira pystyi hädin tuskin odottamaan, että pääsisi Vilman pepun kimppuun.

      Tunnin päästä kaikki muutkin olivat tulleet. Siideritölkit avattiin, ja ilta aloitettiin herkuttelemalla grilliruoalla. Miran pillu oli jo märkänä, kun hän katseli ystäviään. Kohta siirryttiinkin saunaan ja pesulle. Saunassa parin siiderin jälkeen Mira kertoi suunnitelmastaan pitää peppuilta. Kaikki muut vaikuttivat innostuneilta, mutta Anna oli hieman vaisu. Tytöt peseytyivät nopeasti, ja siirtyivät mökin puolelle.

      Mökissä kiimaa oli vaikea pidätellä. Kaikki riisuvat pyyhkeet pois ympäriltään. Mira käy kiinni heti Emilian pyöreisiin pakaroihin, ja leipoo niitä käsillään. Mira käskee Emilian käydä kontalleen lattialle. Hän levittää Emilian runsaita pakaroita ja näkee pinkin tiukan pyllyreiän. Pyllyreikä värähtelee kiimaisena, eikä Mira voi vastustaa sitä. Mira lipaisee muutaman kerran kiimaista anusta, ja Emilia voihkaisee kiihkeänä.
      "Nosta persettä ylemmäs", komentaa Mira, ja Emilia notkistaa selkäänsä entistäkin enemmän.
      Mira lipoo Emilian klitorista, kun Emilia nostaa pyllyään niin korkealle kuin vain pystyy. Mira lipuu pitkillä vedoilla klitorikselta pyllyreikään saakka. Emilia vinkuu ja voihkii. Miran ja Emilian puuhista kiihottuneena Vilma käy kontalleen Emilian eteen.
      "Nuole munkin pyllyä, please!" Vilma pyytää.
      Emilia alkaa kiusatta Vilman ryppyreikää vikkelällä kielellään. Vilma huohottaa ja hieroo pilluaan samalla. Lilja, Kia ja Anna katselevat lesbokolmiota kiihottuneina.

      Lilja alkaa kopeloida Kian ja Annan rintoja ja pakaroita. Hän imaisee sormeaan, ja siirtyy kutittelemaan sillä Annan peräaukkoa. Anna punastuu kiimasta, ja hänen pillunsa kostuu entistä enemmän. Anna asettautuu poikittain sohvan käsinojaa vasten, kun Lilja nuolee hänen persettään ja pilluaan. Uskaliaana Lilja levittää Annan peräreikää ja työntää kielensä sen sisälle. Anna ulvahtaa kiimasta.
      Seuraavaksi Anna näkeekin, että Kia on tuonut seksikkään takamuksensa aivan hänen kasvojensa eteen.
      "Nuole mua", pyytää Kia.

      • 21

        Anna kuitenkin epäröi. Kia alkaa ihmetellä.
        "No, nuoletko vai etkö?"
        "En mä oikeen halua... Mua epäilyttää", takeltelee Anna.
        Lilja hermostuu: "Sä itse tunnet, kuinka hyvältä se tuntuu, etkä suostu nuolemaan muita?"
        "Niin, kun siis en mä...", yrittää Anna selitellä
        Lilja lopettaa Annan pepun nuolemisen ja lähtee hakemaan jotain. Sillä aikaa Miran, Emilian ja Vilman pyllyorgiat ovat käyneet huimiksi. Emilia on jo laukeamisen partaalla melkeinpä pelkästä pyllyn nuolemisesta. Hän voihkii ja vaikertaa kovaa, kun Mira lipoo hänen sykkivää reikäänsä. Mira työntää sormensa Emilian kiimaiseen pilluun, ja se on Emilialle jo liikaa. Hän kirkuu ja huutaa, kun hän laukeaa Miran kielen ja sormen käsittelyssä. Mira myhäilee tyytyväisenä: "Hyvä tyttö!" Emilia jatkaa yhtä Vilman kiimaisen pyllyn nuolemista. Vilmaa kiihotti todella paljon Emilian laukeaminen.
        "Just noin, nuole mun persettä, ihanaa!" Hän hokee.
        Mira tulee Emilian takaa Vilman luokse. Mira siirtyy maistamaan Vilman pyllyaukkoa, kun Emilia nuolee hänen pilluaan. Tämä on Vilmalle jo liikaa, hän mouruaa kiimasta!
        "Ihanaa, ihanaa, nuolkaa mun pillua, jes, mun persettä, aah!"
        Vilma heiluttaa lanteitaan rytmikkäästi, kunnes hänen sykkivä pillunsa ja pyllyreikänsä laukeavat Emilian ja Miran ihanassa käsittelyssä.

        Lilja palaa mukanaan koivunoksista tehty vitsa. Hän sanoo Miralle: "Anna ei suostu nuolemaan Kian persettä! Häntä pitää rankaista!"


      • 21
        21 kirjoitti:

        Anna kuitenkin epäröi. Kia alkaa ihmetellä.
        "No, nuoletko vai etkö?"
        "En mä oikeen halua... Mua epäilyttää", takeltelee Anna.
        Lilja hermostuu: "Sä itse tunnet, kuinka hyvältä se tuntuu, etkä suostu nuolemaan muita?"
        "Niin, kun siis en mä...", yrittää Anna selitellä
        Lilja lopettaa Annan pepun nuolemisen ja lähtee hakemaan jotain. Sillä aikaa Miran, Emilian ja Vilman pyllyorgiat ovat käyneet huimiksi. Emilia on jo laukeamisen partaalla melkeinpä pelkästä pyllyn nuolemisesta. Hän voihkii ja vaikertaa kovaa, kun Mira lipoo hänen sykkivää reikäänsä. Mira työntää sormensa Emilian kiimaiseen pilluun, ja se on Emilialle jo liikaa. Hän kirkuu ja huutaa, kun hän laukeaa Miran kielen ja sormen käsittelyssä. Mira myhäilee tyytyväisenä: "Hyvä tyttö!" Emilia jatkaa yhtä Vilman kiimaisen pyllyn nuolemista. Vilmaa kiihotti todella paljon Emilian laukeaminen.
        "Just noin, nuole mun persettä, ihanaa!" Hän hokee.
        Mira tulee Emilian takaa Vilman luokse. Mira siirtyy maistamaan Vilman pyllyaukkoa, kun Emilia nuolee hänen pilluaan. Tämä on Vilmalle jo liikaa, hän mouruaa kiimasta!
        "Ihanaa, ihanaa, nuolkaa mun pillua, jes, mun persettä, aah!"
        Vilma heiluttaa lanteitaan rytmikkäästi, kunnes hänen sykkivä pillunsa ja pyllyreikänsä laukeavat Emilian ja Miran ihanassa käsittelyssä.

        Lilja palaa mukanaan koivunoksista tehty vitsa. Hän sanoo Miralle: "Anna ei suostu nuolemaan Kian persettä! Häntä pitää rankaista!"

        Anna pelästyy nähdessään vitsan. Kian mastutbointi keskeytyy, hän nimittäin kiihottui aika paljon katsellessaan Miran, Emilian ja Vilman touhuja. Annaa on kuitenkin nyt rankaistava. Anna yrittää välttää rangaistuksen ja anella armoa, mutta Mira tulee pitämään hänestä tiukasti kiinni. Kia tulee apuun. Annan pylly kohotetaan hyvin piiskattavaksi. Lilja läimäisee vitsalla Annan tiukkaa pyllyä, ja Anna vingahtaa kivusta. Liljaa kiihottaa piiskaaminen, ja Annassakin on masokistin vikaa, vaikka hän ei sitä myönnäkään. Lilja alkaa piiskata rytmikkäästi Annan pakaroita, kun Anna voihkii kivusta ja nautinnosta. Muut naiset alkavat lämmetä näystä. Lilja näkee Annan kutsuvan tiukan vaaleanpunaisen pyllyreiän, jolla yhä kimaltelee hänen sylkeään. Lilja ei voi vastustaa Annan anusta enää, vaan hän levittää Annan punertuneet pakarat, ja alkaa nuolla ihanaa pyllyreikää. Anna on todella kiihottunut, hän vaikeroi ja huokailee nautinnosta. Kia tuo uudestaan pyllyreikänsä Annan kasvojen eteen, ja levittää pakaroitaan. Tällä kertaa Anna alkaa nuolla hyvillä mielin, hän on läksynsä oppinut.

        Lopulta kiimaiset lesbot lattialle kontalleen ympyrään, jossa kaikki pääsevät nuolemaan toistensa anuksia. Voi sitä kiiman, voihkinnan ja maiskutuksen määrää! Kiimaiset pillut ja pyllyt saavat kieltä oikein kunnolla! Kaikki eivät pysy edes mukana laskuissa, kuinka monta orgasmia he saavat. Loppuyöstä kaikkien pyllyreiät ovat litimärkiä, ja niissä ovat vierailleet niin kielet kuin sormetkin.


    • vanha1

      Se oli todella kiihoittavaa, siä osaat kirjoitaa hyvin älä jätä vain tähän vaan miä haluun lisää noita perse juttuja.

    • kuumakesäkisu69

      JOO LISÄÄ IHMEESSÄ!

    • VÄHÄN KAKANHAJUISTA

      PYLLYÄ NUUHKII MIELELLÄÄN :D
      MUTTA EI NUOLE :(

    • PEKRKELEEN PERKELE

      PERKLEEN TYPERÄ MAINOS ROIKKUU SAATANA TUOSSA PÄÄLLÄ; VITTU LUKEMISTATULEMITÄÄN SAATANA

    • blondi8282

      aivan loistotarina näin naisnäkökulmasta! olisi ihana joskus päästä oikeasti mukaan moisiin leikkeihin! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      102
      1755
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1525
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1048
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      949
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      91
      924
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      921
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe