HÄN kiittää.

Tänään ollut hieno päivä. Saimme tietää että, kaikki toistaiseksi mieheni sydämen kohdalta asiat ovat hyvin. Jännitysnäytelmä siirtynee 1/2 vuodella eteenpäin...toivon mukaan. Näin. Elämäni on oikeesti sellainen...että, kun yhdestä asiasta pääsemme...toinen kolkuttaa oven takana. Tämä kevät tuo nyt toukokuussa myös paljon uusia asioita joihin minun on keskityttävä. Täällä kertonutkin monen vuoden aikana tuosta kundistani myöskin;)) Tämä siis tiedoksi lähinnä niille jotka pitkään kanssani ovat täällä kirjoitelleet vuosien myötä. Ja joiden kanssa tätäkin;)) asiaa olen jakanut...Kiitos siis tuestanne..

Aivokuntoukseen liittyvät hommat..no niin.Vaativat toisella tapaa meiltä vanhemilta sitä keskittymistä asioihin jotta, saamme niitä myös käytännössä sitten taas menemään askeleen eteenpäin.

Kiitänkin siksi Teitä kaikkia palstalaisia lämpimästi nyt siitä että, olette jaksaneet huumorillanne mutta myöskin ihan asioista aidosti keskustellen jaksaneet tätä kirjoittelua minunkin kanssani. Täällä näinkin tiiviisti jakaa.

On aika nyt toivottaa teille kaikille oikein mukavaa alkavaa kevättä ja myöskin kesää..

Tämä palstakirjoittelu on itselleni ollut erittäin tärkeä "henkireikä" ja eräänlainen voimavara myöskin...olen voinut ja saanut näin myös itse paljon sitä henkistä pääomaa jolla jaksan taas eteenpäin. Nyt kuitenkin perheeni vaatii 100 % panostuksen. myös minulta. Joten tämä nyt tällä erää tästä.

Miksi tämä aloitus.? Ihan vaan vilppittömästi siksi...Että, Friidu ei nyt toistaiseksi täällä seikkaile eikä sekoile ei suomeksi ja onneksenne ei myöskään slangiksi..;)) Huokaiskaa siis syvään ja nauttikaa..hetken suomasta palstarauhasta. Pitäkää myös hyvää huolta toisistanne..

Palatkaamme ehkä ensi syksyllä saman astian ääreen kenties? Teidän joidenkin ehkä kauhuksenne ja joidenkin ehkä toivon mukaan iloksenne..

Kohotan huomenna sitten Teille kaikille maljan!

Voikaa hyvin.. tää tsipale sit pakko laittaa kuunnelkaa jos niin haluatte: ja jos kovakin ikävä kuunnelkaa tätä; http://www.youtube.com/watch?v=Ms4iJE3E70k Siis Friiduhan ei ole traaginen luonne...;))koominen-traaginen hiukan vaa vähä.. jolle musiikk oni kaikki....siis slaavilainen tietenkin;))

Tsau:Friidu
599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvää kesää,
Sulle ja kaikille muillekin

Äänestä

Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi sekä oikein mukavaa kesää!
Tavataan sitten syksyllä. :)

Äänestä

Maunulan muijat kohtaavat ;)))
Voimia sinne !

Äänestä

Friidulle perheelle!
Pidä huolta myös itsestäsi.
Mukavaa kevään jatkoa, todella kaunis päivä tänään.
Tuohon parvekkeelle on ovi auki pitkästä aikaa, moottoripyörät pörrää ja ihmisiä vilisee todella paljon ulkona, kuin joku olisi vääntänyt jostain kevätnappulasta, tunnelma on muuttunut.
Huomenna vaalikeräykseen muutamaksi tunniksi ......
Ensi viikolla Pääsiäinen sitten Wappu, Äitienpäivä ja oikea kesä alkaa.
Sinä pärjäät kyllä, Friidu, kirjoittele kun on taas sen aika.

Äänestä

Lämmin Kiitos Teille Ihanille tässä ketjussa kirjoittajille. IHMISILLE isolla I:llä.

Näemme ehkä syksyllä sitten. En tiedä.:)) Oppinut nyt vain sen että, voimavaroja on opittava säätelemään minunkin. Elettävä tavallaan tämä snadi elämäni askel kerrallaan.

Surin pitkään kun menetimme yllättäen hyvän lääkärin, professorin joka oli rinnallamme pitkään. Nyt kuitenkin ole kuitekin saaneet uuden neurologin ja lääkärin joka sitoutunut seisomaan rinnallamme. Kuitenkin kun tehdään arvioita tulevaisuutta varten se vaatii myös minulta itseltäni jälleen kerran sitä että, tähän asiaan kunnolla paneudun...jotta sitten kaikki ne ihmiset jotka mukana myös voisivat antaa sen optimaalisen osansa.

Kun vähän sellaista vikaa itsessäni. Että, puolikkaaseen en tyydy...Siis todella vikaa;)) Mutta ehkä näin se vain menee kun kysymyksessä on oma lapsi...;))

tämä kaunis laulu vaikka kuvaa hyvin myöskin minua myös naisena mitä ajattelen.. ja tämä rakkauslaulu kuvaa parisuhdetta ...mutta. Kuvaa myös elämänasennetta elämään..Viisanpihan olisi antanut periksi...mutta meikä ei osaa;)) Sen verran idiootti...Tämä asenne mikä Kristiina Halkolalla tässä on sama kuin itselläni. elämään...En siis Dorka mitenkään...vähempään vaan en osaa tyytyä; joten vielä tämän laitan lopuksi: soimaan; http://www.youtube.com/watch?v=C1k30bmLwOA&feature=related

Hitsin nuoruuteeni toverit..;))) Oma vikani...mitä heidän kanssaan olin;))) opettivat tämän asenteen....kokonaisvaltaisen asenteen. No, kun nuorena lähtee maailmalle sitä on ikäänkuin alttiina kaikelle .... ja
vanha Friidu ei opi enää uusia elämän asenteita...;))) Dorka mikä Dorka...

Mut nyt Tsau.!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Niin no..;)) kirjoitti:

Tänään ollut hieno päivä. Saimme tietää että, kaikki toistaiseksi mieheni sydämen kohdalta asiat ovat hyvin. Jännitysnäytelmä siirtynee 1/2 vuodella eteenpäin...toivon mukaan. Näin. Elämäni on oikeesti sellainen...että, kun yhdestä asiasta pääsemme...toinen kolkuttaa oven takana. Tämä kevät tuo nyt toukokuussa myös paljon uusia asioita joihin minun on keskityttävä. Täällä kertonutkin monen vuoden aikana tuosta kundistani myöskin;)) Tämä siis tiedoksi lähinnä niille jotka pitkään kanssani ovat täällä kirjoitelleet vuosien myötä. Ja joiden kanssa tätäkin;)) asiaa olen jakanut...Kiitos siis tuestanne..

Aivokuntoukseen liittyvät hommat..no niin.Vaativat toisella tapaa meiltä vanhemilta sitä keskittymistä asioihin jotta, saamme niitä myös käytännössä sitten taas menemään askeleen eteenpäin.

Kiitänkin siksi Teitä kaikkia palstalaisia lämpimästi nyt siitä että, olette jaksaneet huumorillanne mutta myöskin ihan asioista aidosti keskustellen jaksaneet tätä kirjoittelua minunkin kanssani. Täällä näinkin tiiviisti jakaa.

On aika nyt toivottaa teille kaikille oikein mukavaa alkavaa kevättä ja myöskin kesää..

Tämä palstakirjoittelu on itselleni ollut erittäin tärkeä "henkireikä" ja eräänlainen voimavara myöskin...olen voinut ja saanut näin myös itse paljon sitä henkistä pääomaa jolla jaksan taas eteenpäin. Nyt kuitenkin perheeni vaatii 100 % panostuksen. myös minulta. Joten tämä nyt tällä erää tästä.

Miksi tämä aloitus.? Ihan vaan vilppittömästi siksi...Että, Friidu ei nyt toistaiseksi täällä seikkaile eikä sekoile ei suomeksi ja onneksenne ei myöskään slangiksi..;)) Huokaiskaa siis syvään ja nauttikaa..hetken suomasta palstarauhasta. Pitäkää myös hyvää huolta toisistanne..

Palatkaamme ehkä ensi syksyllä saman astian ääreen kenties? Teidän joidenkin ehkä kauhuksenne ja joidenkin ehkä toivon mukaan iloksenne..

Kohotan huomenna sitten Teille kaikille maljan!

Voikaa hyvin.. tää tsipale sit pakko laittaa kuunnelkaa jos niin haluatte: ja jos kovakin ikävä kuunnelkaa tätä; http://www.youtube.com/watch?v=Ms4iJE3E70k Siis Friiduhan ei ole traaginen luonne...;))koominen-traaginen hiukan vaa vähä.. jolle musiikk oni kaikki....siis slaavilainen tietenkin;))

Tsau:Friidu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu