Hei!
Onko KAIKKI NAISET SIKOJA? Olen elänyt tosi pitkään yksin, ja nyt sitten rohkenin laittamaan pari viikkoa sitten treffi-ilmoituksen. Mulla on sen verran ikää, etten montaa vastausta juuri saanut. Mutta mikä on? Kun sainkin ihan kivan oloisen viestittelykaverin, joka eli vähän samanlaista elämäntilannetta läpi kuin minulla oli. Hän halusi heti tavata, ja en jollut siihen ihan heti valmis. No meni pariviikkoa niin, että viestiteltiin. Kiintymys häneen alkoi muodostua, ja odotin innolla mitä hänellä oli minulle kerrottavanaaan. Hän halusi sitten tavata tämän viikon torstaina. Keräsin rohkeuteni ja ehdotin itse sopivaa treffi-paikkaa, jossa voitaisiin tavata. SIT TAPAHTUI se odottamaton. Hän torstai päivänä vähän ennen tapaamista ilmoittaa olleensa edellisenä iltana ELÄMÄNSÄ TREFFEILLÄ. JA ETTÄ HEIDÄN RAKKAUTENSÄ ON VOIMAKASTA JA MOLEMMINPUOLISTA. No tosi kivaa. Nyt on hänen proffiilinsa poistettu kokonaan, enkä voi edes kysellä miksi noin kylmästi mua kohteli? TOSI JULMAA; mutta oottteko naiset samaa mieltä? Onko tämä ihan tavallista, vain elänkö jotain haavemaailmaa, että vois joskus tavata sen ihanan Reilun Naisen?
Onko KAIKKI NAISET SIKOJA? Olen elänyt tosi pitkään yksin, ja nyt sitten rohkenin laittamaan pari viikkoa sitten treffi-ilmoituksen. Mulla on sen verran ikää, etten montaa vastausta juuri saanut. Mutta mikä on? Kun sainkin ihan kivan oloisen viestittelykaverin, joka eli vähän samanlaista elämäntilannetta läpi kuin minulla oli. Hän halusi heti tavata, ja en jollut siihen ihan heti valmis. No meni pariviikkoa niin, että viestiteltiin. Kiintymys häneen alkoi muodostua, ja odotin innolla mitä hänellä oli minulle kerrottavanaaan. Hän halusi sitten tavata tämän viikon torstaina. Keräsin rohkeuteni ja ehdotin itse sopivaa treffi-paikkaa, jossa voitaisiin tavata. SIT TAPAHTUI se odottamaton. Hän torstai päivänä vähän ennen tapaamista ilmoittaa olleensa edellisenä iltana ELÄMÄNSÄ TREFFEILLÄ. JA ETTÄ HEIDÄN RAKKAUTENSÄ ON VOIMAKASTA JA MOLEMMINPUOLISTA. No tosi kivaa. Nyt on hänen proffiilinsa poistettu kokonaan, enkä voi edes kysellä miksi noin kylmästi mua kohteli? TOSI JULMAA; mutta oottteko naiset samaa mieltä? Onko tämä ihan tavallista, vain elänkö jotain haavemaailmaa, että vois joskus tavata sen ihanan Reilun Naisen?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ikävää... on kai pelaillut moneen suuntaan. Mutta aluksi on vaikea kun ei tiedä heti kenen kanssa voisi natsata enemmänkin, ja kenen kanssa voisi olla vaikka ystäviä, niin aluksi tulee kirjoiteltua monen kanssa.
Ymmärrän pettymyksesi... aika nopeasti alkoi toisen voimakas rakkaus, kai meitä on moneen junaan, itse kun tarvitsen aikaa tuota enemmän voidakseni puhua rakkaudesta joka on iso asia.
Minäkin toivon ilmoitukseeni vastauksia lisää kun ei ole sopivaa kohdalle tullut, kyllä se vielä molemmilla meillä natsaa :D
Ihme kysymyksiä ja oletuksia, kun pitkän yksinäisyyden jälkeen päätät taas tarttua härkää sarvista härkä ei teekkään niin kuin toivot.
Oletan ettet ole ihan siis nuorikko enää vaan osaat suhteuttaa kokemuksesi järkevässä mittakaavassa kaikkiin naisiin, ai niin et.
Varmasti parinmuodostusta syntyy treffi-palstoiltakin, mutta jos nyt puhutaan sosiaalisesta kohtaamisesta toisen ihmisen kanssa ja varsinkin parinmuodostustoiveissa niin eikö parasta olisi lähteä ulos ihmisten sekaan ja käydä ulkona ihan livenä ja tavata ihan livenä ihmisiä.
TOSI IHMEELLISTÄ on olettaa että eka nainen jolle puhut tai puhuitteko edes, on se jonka kanssa alat suhteeseen ja hankitte monia koiranpentuja.
Sä elät haavemaailmassa siinä että oletat rakkauden löytyvän ekalla yrityksellä. Kyllä sun nyt kannattaa vain laittaa uudet syötit veteen ja ehdotan ihan jalkautumistakin meidän ihmisten sekaan ja laittaa itseäsi vähän likoon.
Ihania naisia ei ole kauheasti ja kaikki ei löydä edes sitä reilua naista. Minä en usko että se on mahdollista kaikille koska jos nyt ollaan rehellisiä niin kun katsoo mitä itsellä on tarjottavana ja miten paljon uskaltaa ja kaikkea mitä tarvitaan Reilun Naisen metsästykseen, niin ei sellaisia metsästäjikään ole ihan joka puun alla.
Toivon toki että pitkän yksinolokautesi jälkeen löydät jonkun ja kesäkin on tulossa niin eiköhän muitakin samoilla ajatuksilla ole liikkeellä. Tässäkin palstalla oli jo tekeillä kokoontuminen, joten jos nyt sitä rohkeutta riittää niin sinne vaan mukaan. Femmekokoushan se on mutta hei, niinhän sitä sanotaan että siellä missä on femmet siellä on putsitkin, joten sekaan vaan iloisin ja avoimin mielin.
iHANA LOLOlzz.
Enhän tietenkää ollut muuta enakkoon miettinut, muuta kun et on aivan ihana tavata hänet. En ollut mitenkään suunitellut jatkoa. Tietenkään; koska on aina mahdollista myös pettyä. Ja se on ihan tavallista ja realistilista. Mua jäi eniten kaivamaan toi tapa, jolla hän toimi. Että miljoona matoa koukkuun jne...
Voihan se olla, että otan opiksi, ja lähen itse samalle linjalle.
HMMM.
Ehkä nyt kuitenkin harkisten, jaa on oma itseni.
Siis kyllä kannattaa laittaa kaikki rysät veteen niin sanotusti, tietysti hän teki väärin mutta toisaalta jos hän löysi mitä etsi niin eikai näissä pilkeissä jaeta muita kuin ykköspalkinto. Voittaja vie koko potin. Toisaalta voisi ajatella että hän sentään ilmoiti eikä sen pidempää alkanu enää sua uittelemaan.
Ehkä rakkauden temmellyskenttä on vähän epäreilukin mutta ei siitä pidä ottaa muuta kuin uutta vauhtia. Koitat nyt kaikkesi, teet taikasi ja sitten kun lyöt hanskat tiskiin ja sanot ettei yksinkertisesti ole ketään missään niin sittenhän se aina tapahtuu mitä tekemällä ei saanut tehtyä.
Pääasia on että pidät mielen avoimena, iloisena, positiivisena.
Niin, ja uhohdin, että olen nimenomaan tällä palstalla antanut omat yhteystietoni, jotka luultavasti aiheuttivat ehkä koko keskutelun poistamiseen.
No, ilmeisesti kirjoitellut ja tavannut useampiakin tai jopa enemmänkin. Ilmeisesti natsasi edellisillä treffeillä tai sitten ei edes ollut tosissaan hakemassakaan mitään tai esim. oma kiinnostus onkin sitten muualla esim jossain ihastuksessa. Joillakin, ikävä kyllä, on myös tapana laittaa treffi-ilmoituksia ihan kiusaa tehdäkseen exilleen tai ihan muuten vaan, ilman että on ihan tarkoituksella liikenteessä.
Moni nainen käy varmaan monien erilaisten naisten kanssa treffeillä ja pälyilee joka suuntaan. Mitä sitten odotit häneltä ? Eikös se ole reilua, että ilmoittaa peruvansa treffit jos ei aiokaan tulla ? Olisiko mukavempi mennä treffeille ja huomata, ettei kukaan tule edes sinua vastaan ?Jos olisit itse löytänyt jonkun mukavan niin mitä itse oisit tehnyt ?
Monella ihan oikeasti on miljoona matoa koukussa, ihan omakohtaisia kokemuksia tästä... Että pienellä realismilla ja varauksella voi suhtautua noihin treffijuttuihin. Itsekin olen käynyt älyttömän paljon treffeillä vuosien mittaan ja suurin osa niistä on ollut pettymyksiä ja sikoja sekä pettäjiä löytyy useita...
Se en ollut minä, vaikka katosinkin.
Onnea seuranhakuun :D
OIKEESTI. Pidän mielen edelleen avoinna ja tunnen, että voin voin kyllä kohdata sen oikean.Ja ihan taatusti löydänkin. Oli vain kyse vaan tuosta tavasta, joka loukkasi. Vai onko niin ettei täällä saa lainkaan tunteistansa puhua?
Minä en oikein tajunnut, mitä se toinen teki niin hirveän väärin? Oliko se virhe mielestäsi siinä, että oli ylipäätään ollut treffeillä, vai tavassa jolla hän asiasta sinulle ilmoitti?
Ei kai muidenkin kanssa viestittely ja treffailu ole väärin tuossa vaiheessa, kun ollan vasta viestittelyasteella? Aivan eri asia tietysti sitten, kun jo seurustellaan. Minusta olisi paljon ikävämpää, jos toinen tulisi jostain velvollisuudentunnosta kanssani treffeille, vaikka olisi juuri tavannut unelmiensa naisen. Toki tuon sinulle ilmoittamisen olisi voinut tehdä vähän siistimminkin, ajoissa ja ilman hirveää hehkutusta rakkaudestaan ja onnestaan, mutta hyvä kuitenkin, että oli rehellinen.
Ymmärrän hyvin, että olet pahoillasi ja pettynyt, ja se on kyllä kurjaa! :( Ehkä jatkossa kannattaa ottaa tutustumisvaihe sillä tavalla iisimmin, ettei siinä vaiheessa vielä lataa jutulle mitään odotuksia, vaan katsoo sitten miten juttu lähtee sujumaan jos lähtee. Toivottavasti löydät sen sinulle oikean naisen pian!
tunne, että se treffikumppani teki väärin.Se on (ap) nyt vaan niin vitun loukkaantunut kun sai pakit!
Niin minäkään en näe mitä julmaa tuossa oli. Ainoastaan se että sinulla oli odotuksia treffeistä ja kun ne ei toteutuneet niin petyit. Se on ymmärrettävää ja valitettavaa. En kuitenkaan näe missään kertomassasi sikamaista käytöstä. Se on ihan tavallista että viestitellään monen kanssa. Vapaa ihminen saa treffailla ketä haluaa. Hän oli rehellinen. Onneksi kertoi ennen kuin tapasitte. Hän ymmärrettävästi halusi keskittyä tähän tapaamaansa unelmiensa naiseen eikä enää treffailla muita. Ties vaikka he olisivat keskenään viestitelleet paljon kauemmin kuin sinun kanssa. Kuitenkin turha siitä sinun on lannistua tai hakkua ketään naista siaksi.
Minuakin hiukan ihmetyttää, että pidät sikamaisena sitä, että nainen, jota et ole koskaan edes tavannut, rakastuu johonkuhun toiseen. Mitä sikamaista siinä mielestäsi on?
Minulla on ollut sinkkuaikoina profiili Suomi24:n treffeillä, ja silloin olen kirjoitellut monien naisten kanssa yhtä aikaa. Heti ensimmäiseksi olen ilmoittanut, etten sinänsä etsi mitään erityistä, haluan vain tutustua uusiin ja erilaisiin ihmisiin ja jos joku tuntuu oikealta, se on sitten sen hetken asia. Treffien kautta olenkin löytänyt monta hyvää ystävää ja vieläpä yhden seurustelukumppanin, mikä on ollut pelkästään positiivista.
Eihän pelkän kirjoittelun - etenkään kahden viikon kirjoittelun - perusteella voi vielä mitään johtolankoja vetää tai edes kunnolla ihastua? Vai voiko? Ehkä, en tiedä, mutta suhtautuisin kyllä melko varauksella. Itse olen noudattanut sellaista kirjoittamatonta sääntöä, että olen tavannut kirjoittelukumppanini varsin nopeasti. Kirjoittelu kun ei kerro lähellekään kaikkea ihmisestä, ja mielestäni on myös melko kummallista kirjoitella, jos asuu lyhyen tapaamisetäisyyden päässä ja voisi tutustua toiseen myös livenä. Noissa livetapaamisissa olen myös usein huomannut, ettei toinen ole paljastunut sellaiseksi ihmiseksi, kuin olisin kirjoittelun perusteella voinut kuvitella.
Olen siis sitä mieltä, että kirjoittelu on vain yksi monista tavoista tutustua vieraisiin ihmisiin. Tutustuminen olisi varsin hidasta, jos olisi lupa kirjoitella ainoastaan yhden ihmisen kanssa kerrallaan. On tietenkin eri asia, jos kirjoitettaessa lupaillaan kuuta taivaalta, eikä sitten pidetäkään niistä lupauksista kiinni. Mutta tällaisen henkilön kanssa kirjoitellessa pitäisi kyllä jo hälytyskellojen soida. Toisaalta kiinnostuminen voi olla molemminpuolista, kunnes toinen sitten huomaakin, ettei se kuitenkaan johda mihinkään enempään. Eikä sekään mikään rikos ole, sehän on ainoastaan rehellistä.
Musta myös tuntuu, että suurin osa naisista on sikoja. Suhteet on kertakäyttötavaraa, eikä toista osata kunnioittaa.
Noh, mun "ongelma" on se, että kontaktia tuntuu ottavan vain itseäni nuoremmat playerit. Että missä on tasapainoiset ja fiksut aikuiset naiset??
Nyt 32-vuotiaana olen luovuttanut ja päättänyt elää elämäni yksin. En jaksa enää pettymysten jälkeen edes vilkuilla ympärilleni.
Tottakai haaveilen normaalista ja tasapainoisesta suhteesta, jossa ei toisen tunteilla leikitä, mutta sitten taas palaan todellisuuteen..
Juu. Äläs nyt vielä' luovuta Tässähän Minä oon:)