Muutosta

Minua on jo kauan kismittänyt opiskelusta aiheutuva köyhyys. Itse olen amiksessa. Haluan muutosta etenkin ammatilliseen koulutukseen.
Ammatillinenkoulutus pitäisi järjestää oppisopimuksen muodossa. Eli oppilas saisi tienata samalla kun opiskelee. Nuoret työllistyisivät paljon paremmin tällaisella oppimismuodolla.

Peruskoulu voisi kestää 18 ikävuoteen saakka, mutta jotta se ei olisi tylsää, niin 15 vuotiaana voisi siirtyä niin sanottuun ammatilliselle linjalle joka kestäisi 17 vuotiaaseen asti. Tämän vaiheen aikana oppilas voisi kokeilla eri aloja ja etsiä sitä mistä pitää. Viimeisenä vuotena oppilas siirtyy sille koulutuslinjalle josta pitää ja opiskelee ammatin teoriat. Sitten kun oppilas täyttää 18 vuotta, niin hän siirtyy oppisopimuspaikkaan joka kestäisi kaksi vuotta.

Tällä mallilla nuorten työttömyys vähenisi todella paljon ja kelalla jäisi rahaa auttaa niitä, jotka rahaa todella tarvitsevat eikä opiskelijat näkisi nälkää.

Nykyisellä koulutusmenetelmällä nuoret eivät työllisty ja jotku joutuvat opiskella useamman ammatin. Siinä ei ole järkeä, että puolet nuoruudesta menee opiskellessa ja loput elämästä kelan- ja sossun luukulla, kun ei ole töitä tai imiset eivät työllisty.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


opiskelusta palkkaa kirjoitti:

Minua on jo kauan kismittänyt opiskelusta aiheutuva köyhyys. Itse olen amiksessa. Haluan muutosta etenkin ammatilliseen koulutukseen.
Ammatillinenkoulutus pitäisi järjestää oppisopimuksen muodossa. Eli oppilas saisi tienata samalla kun opiskelee. Nuoret työllistyisivät paljon paremmin tällaisella oppimismuodolla.

Peruskoulu voisi kestää 18 ikävuoteen saakka, mutta jotta se ei olisi tylsää, niin 15 vuotiaana voisi siirtyä niin sanottuun ammatilliselle linjalle joka kestäisi 17 vuotiaaseen asti. Tämän vaiheen aikana oppilas voisi kokeilla eri aloja ja etsiä sitä mistä pitää. Viimeisenä vuotena oppilas siirtyy sille koulutuslinjalle josta pitää ja opiskelee ammatin teoriat. Sitten kun oppilas täyttää 18 vuotta, niin hän siirtyy oppisopimuspaikkaan joka kestäisi kaksi vuotta.

Tällä mallilla nuorten työttömyys vähenisi todella paljon ja kelalla jäisi rahaa auttaa niitä, jotka rahaa todella tarvitsevat eikä opiskelijat näkisi nälkää.

Nykyisellä koulutusmenetelmällä nuoret eivät työllisty ja jotku joutuvat opiskella useamman ammatin. Siinä ei ole järkeä, että puolet nuoruudesta menee opiskellessa ja loput elämästä kelan- ja sossun luukulla, kun ei ole töitä tai imiset eivät työllisty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu