Marabou suklaa

Onko teistä joku ollut Maraboun suklaatehtaalla Sundbybärgissä 70 luvulla? Tai Sandvik Coromantilla 70-80 luvuilla? Ois mukava kuulla, kussa kukin menee, koska aikamoinen tuttavaporukka silloin syntyi. Jonnekkin he ovat nyt hävinneet. Muutamia olen tavannut mm. Tampereella ja voin sanoa että siinä oli kyllä jälleennäkemisen riemua, aika paljonkin.
Me olimme silloin nuoria, siirtolaisia, rohkeita ihmisiä. Vaikka Ruotsi oli lähellä, siitä huolimatta olimme vieraassa maassa. Pärjäsimme ja olimme hyviä.
194728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Marabouta ei enää ole Sundbybergissä, ei ole ollut sitten 1995. Itse olin siellä 70-luvun lopusta 80-luvun alkuvuosiin. Porukka muutti Väsbyyn tehtaalle.

Äänestä

Tiedä eksyykö kukaan tähän keskusteluun enään, mutta äiti tuossa lämmöllä muisteli kun oli 80-luvulla töissä maraboulla : ) Asui soluasunnossa Hallonbergissä ja naapuri huoneessa asui mukava suomalainen nais ihminen joka oli aina yötöissä. kiva olisi hänestäkin ollu tietää miten porukalla nykypäivänä menee, toivottavasti vielä jokin päivä!

Äänestä
  • Olin vuosina 80-81 Sundbybergin Maraboulla ja asuin Hallonbergin opiskelija-asuntolassa, mistä Maraboun työntekijät saattoivat vuokrata huoneita. Niissä taloissa asui tosi paljon suomalaisia siihen aikaan ja monet heistä olivat suklaatehtaalla hommissa. Merja oli osastoni pomo ja Eine Pirilä joku isompi pomo siellä.
    Ne vuodet olivat elämäni tapahtumarikkainta aikaa ja niitä aina lämmöllä muistelen.

    Äänestä

  • Lötsjövägen kirjoitti:

    Olin vuosina 80-81 Sundbybergin Maraboulla ja asuin Hallonbergin opiskelija-asuntolassa, mistä Maraboun työntekijät saattoivat vuokrata huoneita. Niissä taloissa asui tosi paljon suomalaisia siihen aikaan ja monet heistä olivat suklaatehtaalla hommissa. Merja oli osastoni pomo ja Eine Pirilä joku isompi pomo siellä.
    Ne vuodet olivat elämäni tapahtumarikkainta aikaa ja niitä aina lämmöllä muistelen.

    samoin

    Äänestä

Olin Sandvikin Coromantissa töissä 1970 joka toinen työntekijä oli Suomalainen
muistaakseni se tehdas sijaitsi Liljeholmenissa, asuttiin kimppakämpässä Vår-
byssä myös Skärholmen tuli tutuksi oltiin parikymppisiä nuorukaisia siihen ai-
kaan se yksi kaveri lähti merille ja toinen muutti takaisin Suomeen Lohjalle.

Itse ajauduin Tampereelle jossa on nyt tullut asuttua jo vuodesta 1976.

Äänestä
  • 1974-81 vuodet meni Coromantilla. Ihan hyvä työpaikka, ei voi valittaa. Sehän oli siinä Asea Kabelin vieressä Västbärjan teollisuusalueella ja on tänäkin päivänä. Kävin pari vuotta sitten siellä, niin se on nykyään enemmänkin tuotekehitysyksikkö. Ois siellä saanut olla vaikka eläkeikään asti, mutta nuorena sitä pitää aina etsiä mukamas parempaa, tiedä sitten onko nämä nyt olleet sen kummempia loppujen lopuksi.

    Äänestä

tuli oltua vuodenverran 71-72.maraboulla sundbybergissä.asuin ravintola sigismundin korttelissa spongassa.työskentelin osastolla,missä valmistettiin konvehteja sekä suklaalevyjä.tuli joskus otettua pirtu hömsytkin.olis kiva jos siltäajalta tuttuja löytyisi.yhtä pojoisen Helenaa jäin kaipaamaan.markku transpotteri.

Äänestä
  • Olin maraboulla Sundbybergissä 90-95 ja Väsbyssä 95-97. Asuin ensin hallonbergissä, sitten Bromstenissa ja sitten Vasagatanilla Sundbybergissä. Oli hienoa aikaa, osastoni oli 114 ja kokerietissa tehtiin massaa praliineihin. Vapaalla viihdyttiin Lilla Sumpanissa tai joskus Solvallassa. Hallonbergista mieleen jäi erityisesti Meltauksen Reino, joka huutaa joikautteli välillä tiedotteitaan koko talolle. Nykyään asun Vantaalla.

    Äänestä

  • Ajatusten Aurajoki kirjoitti:

    Olin maraboulla Sundbybergissä 90-95 ja Väsbyssä 95-97. Asuin ensin hallonbergissä, sitten Bromstenissa ja sitten Vasagatanilla Sundbybergissä. Oli hienoa aikaa, osastoni oli 114 ja kokerietissa tehtiin massaa praliineihin. Vapaalla viihdyttiin Lilla Sumpanissa tai joskus Solvallassa. Hallonbergista mieleen jäi erityisesti Meltauksen Reino, joka huutaa joikautteli välillä tiedotteitaan koko talolle. Nykyään asun Vantaalla.

    huuteli ruotkuuu

    Äänestä

Olen ollut maraboulla kurssilla ja työelämässä 1968-1973muistaakseni ja tunsin melkein kaikki suomalaiset silloin muistan heidän nimensäkkin vielä se oli hienoa aikaa nyt asun suomessa Jalasjärven kunnassa,olen syvästi katunu kun läksin pois ruotsista minulla on kaksi tytärtä naimisissa tukholmassa ruotsalaisten kanssa ihme heidän avioliitot on kestäneet arvostan sitä suuresti heilläkin on lapsia yhteensä viisi hauskaa että joku kirjoittaa ja kaipaa entisiä ystäviä se on tosi rikkautta ja suurta rakkautta.KIRJOITELLAANKO ?

Äänestä

Hu huu vielläkö tätä kukaan lukee🤔
Menin maraboulle töihin ystävätäreni kanssa 80 luvulla. Osatoa en muista mutta siellä oli kone jossa tehtiin käck -karkkia tällä koneella olessa sai enenpi palkkaa.(siinä oli vanhempia ruotsalasia töissä.). Toinen kone jossa olimme
Niin untuvaisena emme ymmärtäneet. (Laitan tapahtumia mitä osastollame kävi joten osaatte yhdistää olimmeko samaan aikaan töissä.) Kellokallea ja vedimme koneet täysillä ja ennätyshän siinä tuli josta vanhat työntekijät eivät tykänneet. Kahvitauolla nauroimme kun tuli tieto oli jonkun kultasormus löytynyt pistokokeessa, karkkien seasta. Osastollamme tapahtui tapaturma sormi jäi koneen pyörien väliin ja hänen poikaystävänsä oli myös osastolla. Ystävämme meni italiaan lomalle ja rakastui iltaliaiseen miehee ja erohan poikaystävästä tuli.(hän opiskeli italiaa ).
Meitä oli koneella Pirjo , Tarja, Raili, Marja, Liina. 0sastollemme tuli suomalainen naispomo.
Sitten kertottiin miestyöntekijän keksineen koneeseen muoviliuskat.
Toivottavati joku huomaa lukea viellä tätä Ja jatkaa

Äänestä
  • oliko pomona joku Merja? aika pyöreä nainen ja sitten Kari oli kanssa Kack osastolla pomona 80 luvulla.?

    Äänestä

Täällä on Sandvik Coromantin mies 1974-81. Oli hyvä työnantaja.
Muutin Suomeen ja no, joo.. Onhan tuota tullu työtä tehtyä, mutta jotenkin ....Ois pitäny pysyä siellä vielä parikymmentä vuotta, kun noilta vuosiltakin tulee niin älyttömän hyvä eläke. Mitähän se oliskaan, huh, huh....

Äänestä

Olin -79-80 os. 114. Meitä oli Airi, Kerttu, Tuula, Anne ajoimme jappia ja franska nougattia kolmosen koneella. Asuin peräti 20v. Ruotsis. Nyt suomes jo 25v Mervi kuka muistaa

Äänestä

Olin itse Sundbybergin Maraboun tehtaalla 70-80 luvulla ja muistan että sillin siellä otettiin kuvia työntekijöistä. Onko kellää tieto näistä kuvista?

Äänestä

Tiiän joita ketkä oli!

Äänestä

Heipä hei
1980 joteki tutulta kuulostaa merja,
Sitten Tarja Marja Pirjo….. siten oli vaslea nainen joka siirtyi alas myymälä puolelle .
Ja kun sormi jäi naisella .
Muistan vain kun tultiin osastolle ovesta vasem oli heti kellokortit siten heti pomojen lasihuone siitä käytävää pitkin tultiin koneiden luo vasemmalla oli kone jossa olin sitten oikealla oli ruotsalaiset tytöt. (Tehtiin karkki massata toisillemme eläimiä ynm). Sitte oli viel oike kone ja eteenpäin mennessä oli käckone jon siirtyi tarja pirjon ksns siirtyi ruotsalais nsisien kaveriksi. Muistaako kukaan. Terv raili. Asun suomessa nyt

Äänestä

Ps tämä vaalea hiuksien. Ei menettänyt sormea kun meni kauppaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimism. kirjoitti:

Onko teistä joku ollut Maraboun suklaatehtaalla Sundbybärgissä 70 luvulla? Tai Sandvik Coromantilla 70-80 luvuilla? Ois mukava kuulla, kussa kukin menee, koska aikamoinen tuttavaporukka silloin syntyi. Jonnekkin he ovat nyt hävinneet. Muutamia olen tavannut mm. Tampereella ja voin sanoa että siinä oli kyllä jälleennäkemisen riemua, aika paljonkin.
Me olimme silloin nuoria, siirtolaisia, rohkeita ihmisiä. Vaikka Ruotsi oli lähellä, siitä huolimatta olimme vieraassa maassa. Pärjäsimme ja olimme hyviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu