Mikä rikos?

Suomen Antifasistisen Komitean toiminta aiheuttaa haittaa maamme kansainväliselle asemalle ja hyville naapurisuhteille sekä tuottaa mielipahaa tavallisille, rauhallisille kansalaisille. Eikö tämän provokatiivisen järjestön toiminta julkisuudessa täytä minkään rikoksen tuntomerkkejä? Suurin osa suomalaisista haluaisi elää demokraattisessa valtiossamme ilman, että tällainen järjestö syyllistää, uhkailee ja nimittelee meitä milloin mistäkin.

Ulkopolitiikan johto, viranomaiset, oikeuslaitos? Eikö tällaiselle toiminnalle kukaan voi mitään?
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Politiikkaa
Sama mikä on sallittua äärivasemmistolle, ei olekaan sallittua äärioikeustolle. Siinä se juju piilee.

Äänestä

En piittaa ääriryhmien oikeuksista. Aivan tavalliset, maltilliset suomalaiset kärsivät tästä. Tunnen vanhuksia, jotka ovat eläneet nuoruutensa köyhyydessä, muistavat sota-ajat ym. Monilla on kroonisia sairauksia, ja herkimpien terveys on heikentynyt, kun jatkuvasti joutuvat mediaa seuratessaan kohtaamaan näitä noottiuutisia ja "antifasistien" toitotuksia esim. Anton-tapauksen yhteydessä. Vanhatkin ihmiset haluaisivat seurata ajankohtaisia tapahtumia, mutta heidän läheisensä joutuvat nyt suojelemaan iäkkäitä perheenjäseniään järkytyksiltä ja henkisiltä kärsimyksiltä.

On helppo sanoa, että jättäkää sellaiset komiteat omaan arvoonsa, mutta vanhimmat sukupolvemme ovat tunnollista ja vastuuntuntoista väkeä, jotka ovat tottuneet luottamaan esim. painettuun sanaan. Heille uhkailut Venäjän puuttumisesta asioihin tuovat usein pahoja henkilökohtaisia muistoja ja aiheuttavat turhaa levottomuutta. Heillä olisi vaivoja ja kipuja riittämiin ilman tällaisia komiteoitakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahdistavaa kirjoitti:

Suomen Antifasistisen Komitean toiminta aiheuttaa haittaa maamme kansainväliselle asemalle ja hyville naapurisuhteille sekä tuottaa mielipahaa tavallisille, rauhallisille kansalaisille. Eikö tämän provokatiivisen järjestön toiminta julkisuudessa täytä minkään rikoksen tuntomerkkejä? Suurin osa suomalaisista haluaisi elää demokraattisessa valtiossamme ilman, että tällainen järjestö syyllistää, uhkailee ja nimittelee meitä milloin mistäkin.

Ulkopolitiikan johto, viranomaiset, oikeuslaitos? Eikö tällaiselle toiminnalle kukaan voi mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu