Bernin vahtivietti ja reviiritietoisuus

berni70

Mietin koiranpennun hankintaa ja pohdin rotuvaihtoehtoja. Meillä on 1,5vuotias käyttölinjainen kultainennoutaja narttu, jonka kanssa harrastamme aktiivisesti, mm. rally-tokoa, tokoa, alitity alkeita sekä tietenkin nome-juttuja.

Kaveriksi olen miettinyt berninpaimenkoiraa tai kultaista. Kertokaa kokemuksianne esim. bernien reviirikäyttäytymisestä ja vahtivietistä. Aiemmin minulla oli leonberg-narttu, jonka piti kasvattajan mukaan olla vahtikoira isolla v:llä ja täysin riistavietitön, mutta niin vaan kävi, että jokainen liikkuva piti haukkua, varsinkin oravat, jänikset ja hirvet ajaa sekä koko kyläpahanen pitää reviirinä. Tosin muuten aivan ihana luonne, suloinen kuin nallekarhu, mutta hieman työläs, kun milloin minkäkin mummon sohvalta ja lihapatojen äärestä piti kotiin illalla noutaa.

Siispä, pysyykö kaveri pihalla, jos käännät selän puutarhahommissa tai käväiset hakemassa varastosta haravan? Tonttia on 1,7 hehtaaria ja lauta-aidat ympärillä, mutta leoa ne eivät haitanneet, yli tai ali mentiin heti kun selän käänsi. Muitakin bernikokemuksia olisi kiva saada, siispä rehellisiä kannanottoja kaivataan.

7

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bernistiini

      Riippuu ykilödtä ja tottumuksista. Yleensä ainakin kaupungeissa asustelevat berninpaimenkoirat ovat hiljaisempia ja rauhallisempia kuin maalla asuvat, joka johon vaikuttaa kaupunkien melut ja suuret ihmisväestöt (koirat pääsevät tottumaan). Maaseudun rauhassa ja hiljaisuudessa koirat eivät totu meluun, joten ne reagoivat siellä paljon herkemmin kaikkeen ulkopuoliseen. Berninpaimenkoira tarvitsee myös paljon liikuntaa ja aktivointia (kuten kaikki muutkin rodut) pysyäkseen tyytyväisenä. Eli jos ette halua koirastanne kovin reviiritietoista, koittakaa totuttaa se mahdollisimman hyvin vieraisiin ja muuhun oleelliseen. Ja kuten leonberginkoirannekin jo osoitti, koirien luonne ei riipu vain rodusta, vaan myös yksilöstä. Rotu ei ratkaise kaikkea koiran luonteesta.

    • kasvattajamuori

      Berni on paimenkoira ja pysyy kyllä hyvin omalla pihalla. Meillä mökillä pysyvät molemmat melko hyvin näköpiirissä, joskus "kulkeutuvat" tutkimaan jäniksen ja ties mitä mielelnkkiintoisia jälki,ä MUTTA kun opettaa, että huutaa "karkki", iloisella äänellä (siis pennusta opettaa) ja koira tulee luo, HETI namu ! Ehdolistaa hyvin. Saattavta olla kaivelemassa ihan lähellä jotain kuoppaa, ei siis missään kaukana, MUTTA korvat narikassa, kilju vaa iloisesti karkki, karkki, kyllä tulevat namunsa hakemaan. Paimenkoira. Hyvä valinta. Miedän mamma lähti kerran lairurilta, siis hyppäsi, uimaan sorsaparven perään, sai kyllä huutaa paljon, että älysi kurvata kotiin !! Tuli kuitenkin.

    • maalaispoikanen

      Koirat on toki aina yksilöitä, mutta tässä hieman meidän bernikokemuksia. Asumme maalla ja meidän vajaan vuoden ikäinen urosberni on aina pysynyt hyvin omalla tontilla. Riistan perään ei ole lähtenyt, ei kotona tai vapaana metsälenkeillä. Kerran tosin löysi pihasta myyrän, jota sitten ryhtyi paimentamaan.

      Luoksetulon oppi heti ja muutenkin touhuaa aina perheensä mukana. Vahtiviettiä on, joka ilmenee siten, että haukkuu meille tulevat tuntemattomat ihmiset, muuten ei hauku käytännössä ollenkaan.

      Tokosta tykkää valtavasti ja on ollut suhteellisen helppo kouluttaa kun on niin perso ruualle, lisäksi miellyttämishaluakin on runsaasti ja muutenkin malttaa keskittyä. Maalla asuessa töitä on kyllä tehty tuo sosiaalistamisen suhteen ja toisten koirien kanssa toimii todella hienosti, olipa kyseessä uros tai narttu. Ihmisten kanssa on ollut hieman epävarmempi, tosin tämä riippuu pitkälti myös siitä, miten ihminen lähestyy koiraa.

      Upea rotu, jota voin lämpimästi suositella nimenomaan maalle. Koira selvästi nauttii saadessaan touhuta vapaasti yhdessä "laumansa" kanssa.

    • bernbern

      Meilläkin ollut 2 berniä, nyt vain yksi. Olivat läheistä sukua keskenään, mutta siltikin kovin erilaiset, ehkä johtuu suuresta ikäerosta.
      Kummatkin kyllä pysyvät erittäin hyvin pienemmässäkin pihassa, kunhan vaan opettaa missä raja menee. Meillä pysyy pihassa irrallaan vaikka olisi yksinkin. Tulee usein vaan makoilemaan portaille. Lenkilläkin hiljaisilla alueilla voi pitää vapaana, pysyvät kokoajan lähellä.
      Vahtiviettiä vanhemmalla oli kyllä oikein kovasti. Kokoajan piti tarkkailla kaikkia, jos oltiin isommalla porukalla kävelemässä, se ei suostunut liikahtamaankaan ennenkun koko porukka oli sen edellä, että näki kaikki. Jos joku jäi jälkeen, löi tämä vanha herra tassut pohjaan, eikä suostunut liikahtamaankaan :)
      Vieraita ihmisiä, ja joskus jopa tuttujakin haukutaan ja muristaan. Molemmat.
      Mutta kuitenkin tosi ystävällisiä kun huomaa, että muukin lauma hyväksyy vieraan.
      Riistavietti ei ole kummoinen, mitään jälkiä ei lähdetä seuraamaan.
      Mutta jos eteen sattuu sopiva lintu, niin kyllä sitä koitetaan napata kiinni, tuloksetta :D
      Kaikinpuolin mukava ja miellyttävä koira, kiltti mutta suojelevainen. Ikävä vaan, kun tuppaa berneillä olemaan kovasti sairauksia ja keski-ikä aika lyhyt..

    • bernitytöt

      Kuten huomaat jo vastauksista, kovasti ovat bernit erilaisia, niin myös meillä. Asutaan maalla ja kaksi berniä perheessämme ja molemmat ovat tykänneet käydä omatoimisesti lenkillä, eli eivät pysy pihalla ilman valvontaa. No, on päiviä ja aikoja, jolloin eivät karkaile, makoilevat kuistilla tai kulkevat perässä. On kokeiltu nameja ja jos jonkinlaista houkutinta pihalla pysymiseen, mutta aina sitä vaan pihan ulkopuolelta löytyy jotain kiinnostava ja sitten mennään. Vahtiviettiä myös löytyy, ihan vahtikoirasta käyvät ja onpa joskus vieraat pihaan tullessan odotelleet autossa kunnes talon väki on käynyt "pelastamassa" tulijat kahden koiran paimennuksesta. Aluksi ovat hieman epäluuloisia vieraita kohtaan mutta haisteltuaan ja hetken totuteltuaan ovat mitä leppoisimpia ja saa rapsutella vaikka maailman tappiin asti. Mutta pihalla yksin olleessaan vierailla ei ole mitään asiaa sisälle. Aidatulta alueelta eivät karkaa, eikä aitakaan ole kuin vajaan metrin korkea, kertaakaan eivät ole yli tulleet. Ilmoittavat haukulla kaikki kulkijat, myös ohikulkijat, mutta ohikulkijoiden perään eivät lähde vaikka muuten karkailevatkin. Joskus nuorempina ajoivat jänikset pois pihasta, mutta eivätpä enää ole kiinnostuneita mokomista.

      Terveydestä vielä sen verran, että meillä toisella, tällä nuoremmalla joka on nyt 5-v, on todettu nivelrikko lonkassa, joka tietenkin rauhoittaa elämistä, ei enää karkaile niin helposti ja muutenkin on otettava rauhallisemmin. Syöpä myös on valitettavan yleinen kuolinsyy, kuten monella muullakin jalostetulla rodulla.

      Berni on maailman ihanin koirarotu, enkä voi kuvitellakaan elämääni ilman berniä. Suosittelen lämpimästi :)

    • berrni

      Erinomainen perhekoira, mutta vaatii hyvän kasvatuksen. Tämä on klisee, joka lukee joka puolella, mutta pitää paikkansa. En luottaisi siihen että pysyy pihalla kun selkänsä kääntää. Jos tarpeeksi houkutteleva kohde kuten ohi kulkeva ihminen, niin silloin mennään. Ei mene kauaksi, mutta käy kyllä "paimentamassa". Vahtiviettiäkin löytyy. Reviirille tulijat tarkistetaan ennen kuin hyväksytään. Aivan ihana koira. Sopivasti luonnetta. Sopii myös lapsiperheeseen. Uskollinen ja siihen pätee sanonta: "koira on ihmisen paras ystävä". Itsepäinenkin, jonka vuoksi vaaditaan johdonmukaisuutta. Bernin kanssa käy helposti niin, että sille antaa periksi kun se on niin söpö. Sitähän tämä viisaana koirana käyttää hyväkseen ja kohta ollaankin liemessä. Kokemuksen äänellä kerron. Tällä hetkellä on koira hallinnassa, mutta ei tämä mikään aivoton otus todellakaan ole.

    • muori vm. 58

      Sanoitpa oikeat sanat :)) Näin se onkin. Itselläni bernejä v. 1993 lähtien. Yksi pentuekkin ja tällä hetkellä äiti ja tytär kotosalla. Äiti rauhallinen, mutta tytär oikea tuulispää =D Poika kuulemma kiltti hissuttelija, kuten äiti-mamma. Kovinlapsirakkaita koko jengija hyvin, hyvin oppivaista sorttia jokainen =DD Kouluissa käyty, miedänkin nti jo kolmessa koulussa ja lisää tulee; haku, jälki, vepe -kokeillaan, kun intoa piisaa kerta noin paljon !! Ikää 9 kk.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 188
      2146
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      2002
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      160
      1699
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      139
      1624
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1247
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1224
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      12
      1155
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    Aihe