Koirani ei suostu lenkille, en saa sitä edes makupalojen avulla. Se ei myöskään leiki, vaikka yritän sitä siihen kannustaakin. Muutaman sekunnin se innostuu, mutta siihen se sitten lopahtaakin. Olen yrittänyt kaiken tavoin piristää sitä, mutta se mieluummin paistattelee aurinkoa tai nukkuu sängyllä. Mikään ei kiinnosta...
Sitten kun sitä lähestyy, se painaa päänsä alas alistuneena. Se alistuu vähän liiankin helposti. Emme ole koskaan lyöneet sitä, tai muulla tavalla vahingoittaneet sitä, päinvastoin. Sen tassuissakaan ei pitäisi olla mitään vikaa, ja kynnet leikataan säännöllisesti.
Mikä neuvoksi?
Sitten kun sitä lähestyy, se painaa päänsä alas alistuneena. Se alistuu vähän liiankin helposti. Emme ole koskaan lyöneet sitä, tai muulla tavalla vahingoittaneet sitä, päinvastoin. Sen tassuissakaan ei pitäisi olla mitään vikaa, ja kynnet leikataan säännöllisesti.
Mikä neuvoksi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikki koirat eivät pidä ulkoilusta ja kaikki koirat eivät pidä leikkimisestä. Onko mahdollista että mainitsemasi oireet ovatkin koiran luonteenpiirteitä? Onko koiran käytös muuttunut oleellisesti aiemmasta?
Koira voi kyllä "masentua", mutta kun koira on alakuloinen se voi olla fyysisesti sairas.
Kannattaa käväistä eläinlääkärillä, varmuuden vuoksi, mikäli epäilet että koiran käytös ei ole normaalia.
...on ollut luonteeltaan aina rauhallinen, mutta nyt se on vielä rauhallisempi. Ehkä tämä johtuukin luonteesta, mutta nyt sen käytös on todella huomiotaherättävää. Ehkä käynkin eläinlääkärin juttusilla.
olet viimeksi madottanut koirasi?
...vajaa viikko sitten.
koira on aina madotuksen jälkeen vajaan viikon verran samanlainen masentuneen oloinen. Epäilen että väsymys ja vetämättömyys johtuu madotuksesta. Mitään varmistusta en ole asiaan saanut, mutta kun maalaisjärjellä ajattelee, niin onhan ne aikamoiset myrkyt mitä koiraan lykätään.