Matkakertomusta Agia Napasta

Kyproksella käynyt

Olin viime kesänä miehen kanssa Kyproksella ja Agia Napassa, ja täytyy sanoa, että alkuun hieman pelotti mitä on vastassa (ns. millanen biletysmesta oikein onkaan - voiko siellä muuta tehdä) mutta oli aivan ihana ja täydellinen lomaviikko!! Yövyimme SunGarden Panthea Villagessa, mikä on neljän tähden huoneistohotelli ja viikon loma maksoi noin 500 euroa per henkilö. Lähtö oli 30.5. ja siellä oli siihen aikaan TODELLA kuuma! Olen käynyt useasti lomamatkoilla mutta tuolla oli kyllä yllättävän kuuma ilmasto siihen nähden, että oli vasta kesäkuun eka viikko. Mutta onhan Kypros hyvin etelässä.

Panthea Villagessa kannattaa ehdottomasti ottaa aamupala lisämaksusta, se oli nimittäin todella herkullinen ja monipuolinen, parempi kuin Suomen hotelleissa ja laivalla. Siellä paistettiin erilaisia munakkaita asiakkaan toiveesta ja pannukakkuja, tarjolla oli hirveästi erilaisia juustoja yms yms, ja loppuviikosta kun ei enää niin rasvainen ruoka maistunut niin söin luonnonjogurttia, hedelmiä ja mysliä! Kahvikin oli hyvää. Hotellilla oli upeat uima-altaat. Kulkukissoja tosin kulki hotellin alueella ja niitä kävi tosi sääliksi:( Kaksi majoittui meidän huoneen oven taakse, kun sililteltiin niitä ja tarjottiin vettä. Hirmuisen laihoja olivat.

Kävimme päivittäin upealla uimarannalla Nissi Beachilla, ei kannata mihinkään muuhun rantaan mennä!!! Se on ihan unelma. Vaikkakin sinne oli vaivalloista päästä, kun bussilla piti mennä (noin 2-4km mutta siinä kuumuudessa ei jaksanut kävellä) ja bussia sai odottaa todella kauan aina, 30-45min. Tosi harvoin nuo bussit menivät Agia Napan läpi Protarakseen (tunnin välein mutta ikinä ei tiennyt milloin niitä menee). Bussimaksu noin 2 euroa muistaakseni.

Ruoka oli todella mahtavaa, ja kansainväliset ravintolat oli aivan ihania! Käytiin mm. american grill & barissa syömässä ribsejä, meksikolaisessa ravintolassa (mun suosikki! ihan ehtaa aitoa meksikolaista ruokaa), japanilaisessa ravintolassa (kokki valmisti ruoan neniemme edessä, ja ruoka oli TODELLA maukasta!), italialaisessa ravintolassa (kolmen ruokalajin illallinen margaritan kanssa maksoi 12 euroa) ja paikallisessa tavernassa. Ainiin, käytiin myös burger kingissä, kentucky fried chickenissä (ite käyny amerikassa aikoinaan täällä syömässä ja oli kiva muistella) sekä pizza hutissa! Pizza hut oli hyvä mutta kallis.

Ostoksia tuolla ei juurikaan voi tehdä, kun siellä kaupataan vaan krääsää ja matkamuistoja ihan hirveän kalliilla hinnalla. Suuri miinus oli kallis hintataso tavaroissa ja kauppojen ruuissa.

Baarissa oltiin kahtena iltana ja meno oli ihan huippua. Saatiin drinkkejä ja shotteja törkeän halvalla. Ja hauskaa oli! Tutustuttiin brittiläisiin ja biletettiin pilkkuun asti niiden kanssa.. :)

Käytiin myös vesipuistossa minne oli aika lyhyt matka taksilla, ja siel oli tosi hulppeet liukumäet, joihin en todellakaan mennyt kuin muutamaan miedompaan ja nekin oli hurjia. Todella eri luokkaa kuin Suomessa. Protaraksen akvaariossakin käytiin ihastelemassa pingviinejä ja krokotiilejä :) Olihan siellä muitakin toki.

Mahtava reissu kaiken kaikkiaan ja suurin plussa oli hotelli, hyvä uimaranta sekä paras ruoka kuin missään lomakohteessa koskaa ollut. Miinuksena tosiaan kalleus ja kova hintataso.

Kerjäläisiä tuolla ei ollut, ja kaupunki oli muutenkin kovin siisti. Turvallista oli kulkea yöllä.

Ainiin, pääkadulla meidän hotellin lähellä oli ihana leipomo mistä sai kaiken maailman leivoksia ja leipää, pizzaa ym halvalla.

2

501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kt

      kiitos matkakertomuksestasi!

    • vaikka.....

      kiva kuulla noin positiivista kerrontaa ayia napasta ku ollaan itse lähdossä toukokuussa sinne.......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3372
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      45
      3184
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      2688
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      86
      1487
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe