ESS:n sensuuri

Eilen kantahämäläiset kokoomuslaiset kertoivat, että Etelä-Suomen Sanomien toimittajia olisi kielletty kertomasta siitä, miten kantahämäläisillä eduskuntavaaliehdokkailla menee.

Noudatetaankohan myös Forssassa, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa samanlaista sensuuria kuin mitä Lahdessa vahvasti epäillään noudatettavaksi Etelä-Suomen Sanomien toimituksessa?

Osaisiko Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja, Heikki Hakala, vastata asiaan? Jos osaisi niin kuka kysyisi? Uuden Lahden päätoimittaja vai Kari Naskinen?

Lahden Kokoomuksenkin piirissä liikkuu käsityksiä, jonka mukaan kantahämäläisten kokoomuslaisten auttaminen vaalikampamjassa "ei ole hyväksi".

On tietenkin hyvä, jos Kansallinen Kokoomus, Suomen Keskusta ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue jättävät Hämeen vaalipiirin toisen puolen ja nurkat käyttämättä, koska se tukee nimenomaan uusien yrittäjien esille marssia. Tällä tavalla tavallaan melkoisen puoluetuetut puolueet hukkaavat kannatustaan.
10360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minusta kannattaisi samalla tutkia myös se, mitä Hämeen Sanomat, Forssan Lehti ja Riihimäen Sanomat jättävät tekemättä tai peittelevät.

Äänestä
  • Kaikkine ovat "kelmejä omalla maallaan". Kuitenkin jokainen näyttelee olevansa rehellinen ja kannattavansa länsimaista demokratiaa.

    Onko länsimainen demokratia käytännössä korruptiivista demokratiaa?

    Äänestä

Vaalitarkkailu on hyvästä!

Äänestä

Ojansuu (vihr) pääsi Etlariin haastatteluun Jokisen (kok) kanssa ja kappas, edellinen putosikin eduskunnasta.

Äänestä
  • Kirsi Ojansuu kuuluu niihin poliitikkoihin Timo Kauniston ohella, joille myönnetty sananvapaus muodostuu heille itselleen tuhoisaksi.

    Ei ole varmaa, etteikö Heikki Hakala päätoimittajana olisi tiennyt Ojansuun lausuntojen vaikutuksesta Ojansuun jatkomahdollisuuksiin kansanedustajana.

    Muistaako kukaan Etelä-Suomen Sanomien maininneen mitään Tarja Filatovista tai Johannes Koskisesta vaalikampanjan aikana?

    Entä Sari Rautiosta tai Sanni Grahnista?

    Äänestä

Jotenkin tuntuu, ettei ajatusten ja vaalirahan vapaan liikkumisen ajatus ole tavoittanut Hämeitä.

Mitäpä jos Forssan Lehden, Riihimäen Sanomien, Etelä-Suomen Sanomien ja Itä-Hämeen päätoimittajat ja kustantajat sopisivat reiluista eduskuntavaaleista 2015?

Tämä nyhtäminen ja vedätys on todella rasittavaa. Hävetkää edes!

Äänestä

http://www.ess.fi/?article=323594
Skinnari Hämeenlinnassa (Lammilla) - ja ESS raportoi.

Kirjoittaakohan mikään hämeenlinnalaislehti Skinnarin vierailusta Kanta-Hämeeseen?

Äänestä
  • Suomen Punainen Risti on Suomen luotetuin kotimainen organisaatio, selviää viestintätoimisto Tekirin teettämästä kyselytutkimuksesta. SPR sai kyselyssä luottamuksestaan keskiarvon 3,81 asteikolla 1-5.

    Kyselyssä oli mukana 53 tunnettua organisaatiota yhdeksästä eri viiteryhmästä, kuten avustusjärjestöistä, mediasta ja elintarviketeollisuudesta. Luotettavimpina pidetään avustusjärjestöjä. Heikointa luottamus on työmarkkinajärjestöihin ja puolueisiin.

    Kyselyn toteutti TNS Gallup tämän vuoden tammikuussa. Kyselyyn osallistui yli 1 200 vastaajaa.

    Äänestä

ESS on sensuuri päällä viestikentissä, ei enää voi kommentoida uutisia!

Äänestä

Etlari on natsien lehti, ESS AA, ESS ESS, heil! Sturmabteilung ja shutz taffel sipsiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Taivaan tosiko? kirjoitti:

Eilen kantahämäläiset kokoomuslaiset kertoivat, että Etelä-Suomen Sanomien toimittajia olisi kielletty kertomasta siitä, miten kantahämäläisillä eduskuntavaaliehdokkailla menee.

Noudatetaankohan myös Forssassa, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa samanlaista sensuuria kuin mitä Lahdessa vahvasti epäillään noudatettavaksi Etelä-Suomen Sanomien toimituksessa?

Osaisiko Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja, Heikki Hakala, vastata asiaan? Jos osaisi niin kuka kysyisi? Uuden Lahden päätoimittaja vai Kari Naskinen?

Lahden Kokoomuksenkin piirissä liikkuu käsityksiä, jonka mukaan kantahämäläisten kokoomuslaisten auttaminen vaalikampamjassa "ei ole hyväksi".

On tietenkin hyvä, jos Kansallinen Kokoomus, Suomen Keskusta ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue jättävät Hämeen vaalipiirin toisen puolen ja nurkat käyttämättä, koska se tukee nimenomaan uusien yrittäjien esille marssia. Tällä tavalla tavallaan melkoisen puoluetuetut puolueet hukkaavat kannatustaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu