Minulla on 6 kk vanha koiranpentu. Kun luen tällä lemmikkipalstalla olevia viestejä (siis koskien koiranpentuja), huomaan olevani onnekas. Koirani oppi ihan hienosti sisäsiistiksi, vaikka oli talvipentu. Monissa muissakin kysytyissä asioissa koirani on ihan hienosti oppinut esimerkiksi pannan ja taluttimen kanssa ei ole ollut ongelmia. Kynnet olen saanut hyvin leikattua. Ei hauku pahemmin, mitä nyt joskus haukkuu kun rappukäytävässä metelöidään. (paljon lapsia tässä kerrostalossa). Nukkuu yöt hyvin. Syö hyvin.
Taidan olla
onnekas
4321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No sepä kivaa että lemmikkisi tottelee!
Kerrohan useamminkin tällaisia "MIELENKIINTOISIA" juttuja tänne!
Tulkitsen isot kirjaimet ja lainausmerkin ilkeilyksi. Edellinen kirjoittaja oli vilpitön, ja mukavia koirakokemuksia on myös mukava lukea välillä, kyllä näillä palstoilla ongelmista kirjoittajia riittää.
Meidän briardi-kultsikin oli todella iisi pentu! Herra on nyt jo 4 vee..
Yöt nukkui (ja nukkuu edelleen) rauhallisesti aamuun asti, sisälle ei oo tehny tarpeitaan, mitään ei ole hampaillaan tuhonnut. Ulkona kesäaikaan tosin on pihamaa hiukan kärsinyt kun hauva kaivaa itselleen vilpoisia kuoppia, mutta se on pientä kun kerran maalla asustellaan. ;) Asioillaan käy aina pellolla tai metsässä, joten siinä mielessä piahkin pysyy siistinä.
Minkään minun (neljäs jo menossa) koirieni kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, sisäsiisteys, panta, remmi, luoksetulo, nukkuminen, syöminen kaikki aina ok. Johtuneeko remmin toisesta päästä? Meitä on muitakin.
ENNENKUIN OTTAA KOKO KOIRAA, PEREHTYKÄÄ HYVÄT IHMISET AIHEESEEN JA OMAAN ROTUUNNE. Avatkaa suunne ja kysykää kasvattajalta, vastuuntoinen kasvattaja varmasti neuvoo asiassa kuin asiassa. Syyttäkää tyhmyyttänne. Tietoa on netti ja kirjastot tulvillaan, MUTTA kaikki ihmiset eivät ole ns. koiraihmisiä. Se on totta. Joku ottaa itselleen täysin sopimattoman rodun. Odotukset voi olla liian korkealla (oppi siinä sivussa, joku palveluskoira, (esim. belgialainen esim. hah, ha!). Joku lempeä ihminen ottaa itsepäisen rodun, "kun oli niin söpö" tai jonkun nallekarhumaisen (ISON KOIRAN) eikä raaski kieltää (ei anna rajoja), kun on niin söpö ja hellanlettas!! Ongelmia tulee VARMASTI.