Tallink sucks

Tallink kusi punttiinsa.

Romantikan päiväreissut peruutettiin, kun laiva kulki puolityhjänä. Ja nyt sitten tuo uusi risteilyaikataulu tehty siten, että aamulla syödään aamiainen laivalla ja päivällä tullaan sen verran nopeesti laivaan takaisin, että taas matkustajat söisivät laivalla.

Romantika ois ihan fiksu paatti, mutta työntekijät näyttävät hapanta naamaa ja hinnoittelu puistattaa. Viron keisari ei tajua, että jossain kulkee markkinataloudessakin raja.
3988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On totta, että hinnat ovat nousseet valtavasti, eikä siinä henkilökunnassakaan todellakaan ole kehumista. Tosin heitä on siellä liian vähän, kun ei raaskita palkata lisää henkilökuntaa.
Mutta sanotaanhan, että KAUPPA JA MERENKULKU SE KANNATTAA, tosi on.

Äänestä
  • Itse olin vain yhden kerran Tallinkilla, ja se riitti. Jos ihan suoraan sanotaan, mikään ei onnistunut. Kaikki meni päin mäntyä varauksesta alkaen, lähtöselvityksessä hässäkkää, loppujen lopuksi väärät hytit (saatiin halvempi mistä oltiin maksettu), taxfreen kassa meinas kusettaa, yksityistilavarauksesta tiedetty mitään ja loppujen lopuksi paluumatkalla osa ryhmästä sai laivan buffetista ruokamyrkytyksen.

    Äänestä

Kävin äskttäin remontikalla tallinnassa ja kyllä virossa varmaan joku järjestää huonon palvelun kursseja, koska palvelu laivalla ja maissa on joko surkeaa tai törkeää.
Myös Remontikan hinnat laatuunsa nähden sikamaiset. Loppu tulee virolaisten pisneksille tällä tyylillä ja se on ihan oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kapella peliin kirjoitti:

Tallink kusi punttiinsa.

Romantikan päiväreissut peruutettiin, kun laiva kulki puolityhjänä. Ja nyt sitten tuo uusi risteilyaikataulu tehty siten, että aamulla syödään aamiainen laivalla ja päivällä tullaan sen verran nopeesti laivaan takaisin, että taas matkustajat söisivät laivalla.

Romantika ois ihan fiksu paatti, mutta työntekijät näyttävät hapanta naamaa ja hinnoittelu puistattaa. Viron keisari ei tajua, että jossain kulkee markkinataloudessakin raja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu