Ikäero

Meidan esikoinen ensi viikolla 1,5v, ja pikkuveli hieman reilu 2kk. Eli ikaeroa semmoiset 1v3kk. Meilla tama oli ihan suunniteltu juttu, ajattelin etta alkukankeuksien jalkeen tama varmasti on mukava juttu niin lapsille kuin vanhemmillekkin. Sita paivaa tassa odotellaan etta tama nyt alkaisi sitten olla se mukava juttu :D

Eli juu, onhan tama melkoista sirkusta ollut tama elama nama pari kuukautta! Jotenkin en osannut oikein odottaa tammoista kaaosta (miksi? Olisi tietysti pitanyt osata!) Meidan vanhempi poika oli aluksi ihan yltiomaisen mustasukkainen eika suostunut juuri mihinkaan tekemisiin vauvan, saatika sitten vauvaa pitelevan aidin kanssa. Tata onneksi ei kovin kauaa kestanyt. Sen jalkeen alkoi kaikki muu mukava huomionhaku. Kiljutaan, lyodaan, potkitaan, kitistaan ja kaikkea muuta mita voit vaan kuvitella. Olen ollut kotona pojan kanssa siis aina kaksistaan, joten on hyvin tottunut saamaan kaiken huomion itsellensa ja no, myonnettakoon etta olen kovin helposti antanut kaikessa periksi, varsinkin sitten raskauden vasymyksen kourissa en jaksanut ainaista taistelua asioista vaan annoin menna. Se kostautuu kylla nyt sitten. Huomiota siis hakee ihan kaikin keinoin, kovin "pirulliseksi" on muuttunut tuo meidan lapsonen. Oletan kuitenkin etta se tasta helpottaa kun vauva vahan kasvaa ja alkaa tehda jotain muutakin kuin maata selallaan tissia imien :) Toisaalta esikoinen on hyvin avulias ja huolehtivainen sitten vauvasta. Vauva puklaa, esikko toteaa "o'ouuu" ja etsii jotain milla pyyhkia vauvan naama. (harso, pusero, DVD-kotelokin kerran kelpasi kyseiseen tarkoitukseen..No, ajatus on tarkein?:D) Tuttia aina tukkimassa suuhun kun itkee ja muuta vastaavaa.. Eli ei liene lapensa paha tama lapsonen kuitenkaan :)

Mita omaan jaksamiseen tulee, valilla on hermot kovin koetuksilla juurikin naitten vanhemman pojan tempausten kanssa.. Ja sitten kun molemmat herailevat oisin viela pariin otteeseen, on omat unet hyvin vahissa ja senhan tietaa mita se teettaa hermoille, ne ei vaan kesta kaikkea paivan mittaan. (Suklaansyonti auttaa vahasen ;)

Harmittaa hirveasti valilla ja soimaan itseani, kun vauva vie (tietysti) niin paljon aikaa kaikkine syottamisineen ja nukuttamisineen ja muineen, ettei esikolle jaa niin paljon aikaa annettavaksi kuin haluaisin. Jotain positiivista tassakin kuitenkin, han on oppinut vihdoin leikkimaan itsekseen jonkin aikaa. Ennen ei siis viihtynyt itsekseen ollenkaan.

Nukutustilanteet oli aluksi yhta tuskaa, mieheni on toissa yomyohaseen, joten nukutin taalla lapsia yksinani. Hirvea sirkus joka ilta kun kumpikaan ei suostunut nukahtamaan jos toinen oli vieressa, eika nain pienia nyt oikeen yksikseenkaan voi mihinkaan jattaa, etta olisi kaynyt toisen ensin nukuttamassa ja sitten toisen. Ja jos sattui etta vauva nukkui ja lahdin esikkoa nukuttamaan niin ihan varmasti silla minuutilla kuin oli nukahtamassa, vauva herasi itkemaan ja kaikki alkoi alusta. Vaunuihin sain nukuttaa naita pihalla ensimmaisen kuukauden ja siita sitten kantaa sankyihinsa.. Nyt on tamakin helpottanut onneksi. Harjoitus tekee kai mestarin tassakin asiassa :) Kylla hata (aiti?) keinot keksii!

Luulisin etta lasten luonteet vaikuttaa tilanteeseen myos paljon, ja se millaista elama on ollut ennen uutta vauvaa, onko tottunut olemaan aidista erossa vaiko ei (meilla oli ollut yhden ainoan kerran missaan hoidossa, eli kerran elamassaan ollut pari tuntia aidista erossa).. Varmasti jokainen osoittaa jonkinmoista mustasukkaisuutta, mutta missa maarin, varmasti riippuuu lapsesta.

Ensimmaisen kuukauden-puolitoista olin vaipua epatoivoon yksinani (asun ulkomailla, kaikki perhe ja suurin osa kavereista on suomessa, samoin miehen perhe asuu muualla..) mutta pikkuhiljaa tama nayttaa elama voittavan ja alkaa nakya valoa tunnelin paassa... Pakko oli porskutella eteenpain vaikka kuinka olisi haluttanut heittaa hanskat tiskiin, ja varmasti tama vaivannako viela joskus palkitaan, minusta olisi ihanaa jos itsella olisi nain samanikaisia sisaruksia! :)

Meillä pojalla ja tytöllä 1v4kk ikäeroa, jos tyttö ei olisi syntynyt keskosena, olisi tullut 1v6kk. Meillä taas ei mitään isoja mustasukkaisuuskiukkupuuskakohtauksia ole ollut, ja nuorimmainenkin on nykyisin jo 3-vuotias. Isoveli oli aina auttamassa pikkuisen kanssa, toi riepua, lelua, vaippaa tai tuttia. Hän tosin muutenkin on hyvin huolehtivainen luonne.
Nykyisin he ovat todella läheisiä, leikit natsaavat yhteen, vaikka ovatkin eri sukupuolta, isoveli lohduttaa siskoa jos on paha mieli ja sama toisin päin. Heillä on yhteinen huone ja yöt sujuvat ilman ongelmia. Osaavat antaa toisilleen tilaa, jos toinen haluaa olla rauhassa. Jos toinen on yökylässä, toinen ikävöi tätä. Ja kun ovat taas päivän eron jälkeen yhdessä, ensimmäisenä halaavat toisiaan. Tosin ikävä purkautuu myös hetkeä myöhemmin kovana kiukutteluna toisilleen, eli riitojakin tulee ja tämän ikäisillä ne saattavat olla suht rajujakin (huutamista, kiljumista, läpsimistä potkimistakin). Harvemmin kuitenkin riitelevät kunnolla, eikä "tappelut" yleensä kestä muutamaa minuuttia kauempaa ja taas leikitään sovussa.
Välillä kyllä huomaa, että isompi pompottaa ja juoksuttaa pikkusiskoaan ja pikkusisko taas välillä saattaa ärsyttää isoaveljeä niin kauan, että veli reagoi esim lyömällä, jolloin sisko juoksee kantelemaan, että xxxxx löi! :)

Eli kyllä tässä saa aika paljon tasapainoilla kahden lapsen välillä, hyvät hermot tarvitaan välillä, ja meteliarkakaan ei saa olla... :) Ja mielestäni se on hyvin paljon lapsista kiinni, kuinka he reagoivat vauvan tuloon, meillä ainakin ollaan nyt melkeinpä parhaat kaverit! :)

Kiitos vastauksista.. Miein kanssa juuri tuota, että varmaan sitten vähän isompana ovat hyviä ystäviä keskenään :)

Esikoisen kanssa kyllä varmaan tulee meilläkin ongelmia kun on niin kiinni minussa.

meillä lapsilla ikäeroa 1v6kk ja lapset nyt ovat 2v ja 5,5kk ikäiset, meillä esikoinen oli vaativa, mutta kuopus onneksi aika on ollut helppohoitoinen, olin itse varautunut pahimpaan, että olisi tosi rankkaa...mutta olenkin ollut vähemmän väsyneempi nyt kahden lapsen kanssa kuin mitä olin esikoisen vauva-aikana (oli koliikkia ja heräili paljon). Lapset ovat nukkuneet lähes aina samaan aikaan, mies hoitaa esikoisen yöheräilyt (jos on) ja minä kuopuksen. Välillä on kyllä aika kiire ja kädet täynnä töitä, mutta kyllä ne kaksi menee siinä kuin yksikin jos lapset nukkuvat yht aikaa...meillä parhaillaan esikoinen nukkui päikkärit 3h ja kuopus 4h samaan aikaan päivällä :-). Aamupäivällä ulkoillaan ja nähdään muita lapsia puistossa, pulkkamäessä tms. ja kuopus nukkuu 30-40 min ja sitten iltapäivällä lapset nukkuvat pitkät päikkärit yht aikaa ja olen jopa ehtinyt tehdä kotityöt samalla lailla kuin ennen. Sanoisin, että paljon riippuu siitä, minkälaisia lapsia sattuu syntymään, jos meillä esikoinen olisi syntynyt tokana, olisi kyllä ollut tosi rankkaa tällä ikäerolla!