Haluaisin kovasti löytää oman rakkaan tyttöystävän, mutta en voi tehdä asialle yhtään mitään. Aina saan jonkun masennusjakson jolloin alan mollaamaan itseäni ja myös tuhoamaan haaveeni tytön löytymisestä. Kadehdin niitä jotka uskaltavat, pystyvät tai haluavat tehdä asialle jotain ja onnistuvat :'( Silloin minä luovutan ja tunnen valtavaa epäonnistuneen ihmisen oloa, ettei mikään ole elämässäni hyvin... En edes enää halua tehdä asialle mitään, jotten vaan onnistuisi siinä missä muut onnistuvat. Toisina päivänä meno on erinäköistä, mutten silti saa aikaiseksi mitään muuta kuin tietokonetuolin ja lenkkipolkujen kuluttamista... Mitä voisin asialle tehdä vai onko yleensäkään enää mitään tehtävissä? Olen jo täysi-ikäinen...
Mikä minulla on? :(
Jokutyhmätyyppi
26661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Älä huoli, sulla on vielä koko elämä aikaa löytää juuri se oikea. Mitäs turhaan seurustella kymmenien kanssa kun voi odottaa sitä oikeaa :) Opiskeletko vai käytkö töissä? Varmasti molemmissa on vapaita tyttöjä/naisia. Ja voit vain avoimin mielin kaupungilla mennä juttelemaan tytöille. Ei sinun heti tarvitse miettiä seurustelua, voisitte olla ainakin ystäviä ja kattsoa jos välillänne olisi jotakin. Ole vain oma itsesi, äläkä jää kauniina kevätpäivinä vain sisälle istumaan. Lähde ystäviesi kanssa ulos, sieltä saat varmasti uusia tuttavia. HYmyille tytöille ja pyydä vaikka kahville. Rohkeasti vain :) Tiedän kyllä että tuo on helpommin sanottu kuin tehty, mutta olen huomannut että ei kannata vain sisällä istua. Toimintaa mies! Tsemppiä sinulle.
Järkeviä asioita tuli. Juuri kuten olen ajatellutkin: en missään nimessä halua seurustella jos tiedän suhteen päättyvän ennen kuolemaani. Haluan todellakin tytön joka on liikkeellä samalla mielellä, vaikka sitten kidun nelikymppiseksi ilman mitään kokemusta. En edes halua tätä kokemusta jota kaikilla muilla tuntuu olevan rehvasteltavaksi asti, minä pysyn tällasena ''paskapäänä'' ja tulen aikanaan onnelliseksi sen yhden oikean kanssa jos tulen! Se on minun ideologiani, uskoni ja maailmani, en varmasti ala sähläämään tyttöjen kanssa ilman päämäärää. Muut saavat seurustella vaikka puolen Suomen naisten kanssa mutta minä kelpuutan vain yhden elämässäni, vain yhden. Jos epäonnistun, en enää yritä uudestaan koska sitten en olisi itseni, en pitäisi lupaustani yhdestä suhteesta. Joten minun on oltava tarkkana ja harkittava useaan kertaan...
Anteeksi tuo vuodatus ja sekava selitys, minulla on vain tätä tekstiä pyörinyt päässä muutaman viikon :/ Hyvä jos nukuttua saan... No mutta opiskelen siis lukiossa ja olen aloittamassa jo tänä syksynä yo-kirjotuksia. Lukiossa ollessani olen koko kolmivuotisen aikani vain istunut takapenkissä ja ollut surullisen näköinen, ihan kuin en haluaisikaan tulla huomatuksi tai ettei minusta vaan kukaan vahingossakaan pitäisi... Miksi näin??? Toiveenihan on päinvastainen... En ole koulussa puhunut kenellekään koskaan. Istun aina välitunnilla pimeässä käytävässä odottamassa ihmettä, mietiskelen ja pohdiskelen itseäni sekä maailman menoa. Sitä kuinka kaikilla muilla on asiat hyvin - paitsi minulla. Minulla ei ole mitään vaikka oikeasti onkin... Yksikin asia, jota minulla ei ole, saa aikaan tunteen kuin ei olisi mitään... Oletko koskaan huomannut tätä?
Olen harrastanut myös tätä kesällä ja keväällä ulkona istumista/tytöille hymyilyä, lenkkeilen paljon ja... istun tietokoneella puolet päivästä ja yöstä. Ystäviä/kavereita minulla ei ole, ei ole koskaan ollutkaan. Tuskin tuleekaan... Valitettavasti, tämä on elämäni... Minussa olisi varmasti potentiaalia, kaikki tuntuu niin helpolta mutta ei kuitenkaan. Olen menossa sitten aikanaan yliopistoon, aion mennä pitkälle. En kuitenkaan tule koskaan löytämään sitä ihanaa tyttöä josta unelmoin :( Ja minulla kun olisi jollekin niin paljon annettavaa... Harmi :'(
Ymmärrän sinua todella hyvin koska olen vastaavanlaisessa tilanteessa. Haluaisin todella kovasti löytää poikaystävän, jota voisin halailla ja hänelle voisin kertoa kaikki huolet jne. Ei kannata luopua toivosta. Itsekin olen 17v ja minulla ei ole ikinä ollut poikaystävää vaikka olen ihan hyvännäköinen. Haaveilen myös että löytäisin pojan joka pitää minusta sellaisena kuin olen. Mutta kuten jo mainitsinkin että huonolta näyttää minulla... Tahdon rakastaa ja tulla rakastetuksi. Oon ihan varma että meille kaikille on oikeesti olemassa joku se oikea. Se ei vaan oo vielä sattunut kohalle.
Toivon tytöltä juuri näitä elämänarvoja, läheisyyden on oltava tärkeää, mutta ei seksin. Ihmiseen on pystyttävä luottamaan, on saatava kertoa toiselle rauhassa kaikki huolet ja murheet, myös elämäntarina. Olisi ihana saada ymmärrystä sitten takaisin :) Minulta saa kyllä rakkautta niin paljon kuin tarvitsee, ken sitten ikinä uskaltautuukaan minua lähestymään
Ole vain iloisella mielellä, kaikki järjestyy vielä parhain päin :) Mieti myös sinkkuuden hyviä puolia ja nauti niistä vielä kun voit ;)
Jätä pois masentuneisuus yms. Ei kukaan halua säälittävää jätkää vierelleen, aloita uusi elämä nostamalla itsesi valoon. Sitten pyydä vain rohkeasti treffeille muijia ja pitäisi tärpätä ;)
En halua tulla torjutuksi, koska se sattuisi sisimpääni ja surkeaan itsetuntooni todennäköisesti lopullisesti... Siksi en valitettavasti voi ottaa edes riskiä :(
NO vittu ala dokaa. täysikänenki ku oot niin voit baariinkin jo mennä. katot sieltä jonku muijan jota juotat koko illan nii kyllä irtoo. "en voi, se sattuisi sisimpääni" -höpötykset voit unohtaa, suurin osa naisista ei tykkää tommosista "nössöistä" tyypeistä.
Alahan panomies mennä siitä helvettiin! Toisella on selkeästi paha olo niin sinä siinä vielä jaksat jauhaa paskaa!!!
Täysin sama. Itselläni samantapainen tilanne kuin aloittajalla ja paljon hyviä vinkkejä. Turhat ysikasi-spedet voi heivata näiltä palstoilta hiuksista vittuun
Itse jos tulisin torjutuksi, tai joutuisin eroamaan, tulisi siitä itselleni sellainen fiilis että nyt olen epäonnistunut, olen valinnut väärin, eikä paluuta enää ole.
Tietenkin tällaiset tyypit, jotka ei vaan halua kaikkea elämässään, ryyppäystä, bileitä ja vitusti hauskuutta, jäävät ilman sitä ainoaa mitä he haluavat, tyttöä johon luottaa ja jota rakastaa.
Itse olen päättänyt että kun olen oikean tytön, joskus vuosien päästä löytänyt, en päästä tästä irti. En ala ryyppäämään, en polta, enkä todellakaan käy vieraissa. Palvon tätä vaikka jumalattarena, mutta olematta kuitenkaan pelottava pakkomielteinen pervo.
Murto-osa ihmisistä oikeasti arvostaa sitä mitä heillä on ja se on säälittävää.
Ihmiset kuvittelevat, että elämässä hurskaasti, uskonnollisesti, auttamalla toisia tai tekemällä paljon töitä, saisi jonku palkkion, esim. paikan taivaassa... se on myös säälittävää. Ne päästää kaikki asiat onnensa tielle, milloin työn, milloin harrastukset, milloin uskonnon ja sitten itkevät kun ei onni koskaan osu omalle kohdalleen, aivan naurettavaa.
Vaimo, talo, lapset: PERHE, siinä olisi minun taivaani ja onneni.
Sen perusteella, minkälaisen kuvan olen susta saanut, uskon että kun löydät sen oikean, ei hänkään halua päästää susta irti. Tuollaisia mukavia, ymmärtäväisiä ja lojaaleja ihmisiä tää maailma tarviis enemmän. Nykyisin kun kaikki tuntuu näkevän vaan sen ulkokuoren, jolla ei loppujen lopuks kuitenkaa oo paskan vertaa väliä.
Älä siis lannistu. Musta tuntuu, että oot jollekkin just se, josta hän on aina unelmoinut. :)
...näinhän käy pelkästään jos tytöt osaavat lukea ajatuksia ja nähdä ihmisen sisimpään ja luonteeseen suoraan ensivilkauksella. Koska minä en todellakaan osaa enkä varmaan ikinä opikkaan luottamaan vieraisiin ihmisiin niin paljoa että olisin täysin oma itseni muiden seurassa.
Upeaa kuulla tuollaisia sanoja, itseluottamus kasvaa tässä kohisten! :D Onnea ja menestystä elämääsi! =D
Aina märisemässä ja kuvittelemassa olevansa jotenkin muita ihmeellisempi ja tärkeämpi ja parempi.
Ensinnäkin, lopeta itsesääli! Siitä ei ole mitään apua. Ja kyllä sinä uskallat, se voi olla v*tun vaikeaa, mutta ei siihen mitään ylittämätöntä estettä ole. Älä ajattele niin paljon, mene vaan, kyllä suakin joskus onnistaa.
Kannattaa aloittaa omasta itsestä. Onko ulkonäkö siisti? Vaatteet puhtaat ja hygienia kunnossa? Epäsiistiys karkottaa naisia. Vaikka masentaa, on se jätettävä taka-alalle, kun haluaa tutustua uusiin ihmisiin (edes hetkeksi).
Kun ulkoiset puitteet ovat kunnossa, kannattaa miettiä, miten muut mahdollisesti sinut näkevät. Nosta katse maasta, muista hymyillä, ota hyvä ja rento asento, jossa et ole hyökkäävän tai pelottavan näköinen. Juttele normaalisti, vitsaile hieman, tule ulos kuorestasi.
Jos kärsit masennuksesta niin hanki apua. Terapiassa opit huomaamaan, ettet ole paska tapaus vaan sinusta löytyy hyviäkin puolia. Eikä masentunut mieli ole este seurustelulle tai tapailulle, usko pois ;)
Käy mielenkiintoisissa tapahtumissa, joissa liikkuu paljon nuoria (välttämättä festarit eivät aina ole se paras vaihtoehto). Yritä samaistua ihmisiin, joiden kaltainen haluaisit olla. Älä myöskään ole tai vaikuta epätoivoiselle. Helpommin sanottu kuin tehty.
Hygienia on kunnossa, joskus jopa pakkomielteisesti pidän itseäni kunnossa :D Vaatteet eivät välttämättä ole hienoja, vaikka varaa olisi parempiin, en tiedä mikä minulle käy ja mikä ei.
Juu tähän tarviisin apua mut aika vaikeetahan se on...
En myöskään voi olla tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Mielestäni tyttöjä (ainakaan minunmieleisiäni) eivät kiinnosta muut kuin langanlaihat tai bodarit. Olen tosin melko lihaksikas, mutta tuosta keskivartalosta löytyy myös hieman rasvaa jonka haluan nopeasti pois. Teen päivässä 3-4 tuntia töitä tämän asian eteen mutta olen silti hieman epätoivoinen :( Painan 95kg ja olen yli 180 pitkä...
En kärsi masennuksesta, vaan itseni psyykkaamisesta masentuneeseen tilaan. Pystyn myös päinvastaiseen liikkeeseen. Ei tarvitse kuin ruveta ajattelemaan olevansa huono kaikessa ja ettei tarvitse elämässä mitään niin jo alkaa mieli painua maahan. Saatan joskus jopa hyvän päivän päätteeksi tehdä tämän itselleni :( Se on kuin tahdosta riippumaton ele...
En voi mennä minnekään missä liikkuu muita nuoria, sillä koen itseni voimattomaksi ja huonommaksi ihmiseksi niiden seurassa joilla on elämä kaikin puolin kunnossa :'( Heillä on kavereita, tyttöystävät/poikaystävät, harrastukset, työt, minulla ei ole edes oikeutta niihin omasta mielestäni. Olen yhteiskunnan hylkiö ja reviirini rajautuu tietokonepöytään ja tietokoneeseen, jotka ovat ainoita itse omistamiani asioita tässä maailmankaikkeudessa.
Mahdollisuudet minulla olisi, sitä en kiellä. En vain usko voivani käyttää niitä siksi että olen kuka olen... Valitettavasti :/
Niin pitkään kuin ajattelet itsestäsi tuollalailla ja eristät itsesi maailmalta, tuskin kukaan sua tulee ees huomaamaan.
Hoitoon vaan, jos et kerta mihinkää kelpaa tai olevinaan pysty. Sit ku on oikee asenne nii sit on toivoo. Tai sit pitää tapahtua joku ihme, yritä ny uskoo.
Siis joskus juuttuu tällaseen vitunmoiseen noidankehään, ei saa vääntäydyttyä ylös tietokonetuolilta ja mentyä ulos kun ei ole kavereita, eikä ole kavereita kun ei saa vääntäydyttyä ylös tietokonetuolilta.
Kun tarpeeksi monesti eppäonnistuu sosiaalisten kontaktien luomisessa, huomaa ettei edes kannata yrittää ja alkaa "psyykkaamaan" itseään paskaan fiilikseen. Joskus tuntuu että päivä menee aivan vitun hyvin, ihmiset on tavallista ystävällisemmän oloisia jne. sitten riittää kun yksi palliaivo mulkaisee vihaisesti niin koko päivä on pilalla. Mulle ainakin käy noin jatkuvasti.
Itse olen myös 90 ja 186cm, kasvot ovat kaikinpuolin komeat(ainakin omasta mielestä), vaatteetkin ovat ihan OK, ja hygienian kanssa alkaa jo hieman hivellä obsessioita, aamuin-illoin hampaat puhtaaksi ja sitten suihkuun ja joskus koulun jälkeenkin, käsien pesulle aina ennen ruokaa, ruoan jälkeen jne. ei voi ainakaan kukaan väittää että haisen. Huumorintajuakin löytyy, monet ovat kehuneet... mutta...
Silti, sanaakaan en saa sanotuksi lähes kellekkään, oikeesti pelkään tulevaisuuden puolesta, syrjäytymisvaara kun on olemassa.
Näin on, valitettavasti meitä hyviäkin tyyppejä on syrjäytyneenä pois yhteiskunnasta ja näinollen olemme kuin ''poissa käytöstä''. Itse olen pian 19, yhtäkään kaveria ei ole elämäni aikana tielleni sattunut ja niistä harvoistakin tarjouksista pienenä kieltäydyin... Eli olen ollut jo lähes 20v syrjäytyneenä, mutta pärjään kuitenkin elämässä. Nettitutut ovat hauskoja, tämä sosiaalisuus riittääkin minulle enkä kaipaa juuri muuta. Olishan se tyttöystävä ihana asia kun miettii miten romanttisia ajatuksia päässäni liikkuu... Hän saisi varmasti onnea minulta, mutta taidan sittenkin jättää tytöt muille. Elän yksin, niin on varmasti minun kohdallani parempi...
Miksi näin! Oon kai naivii tuleen tänne sanomaan, mutta teistä ois vaikka mihin ko ette vaan nyhväis siellä kotona. :) Itekki ollu ujo ja masennusta oli tasasesti yläasteen ja sitä seuras lukioon, kunnes jotenki päässä vaa napsahti ja otin itteä niskasta kii. Olin myös reippaasti ylipainonen ja inhosin itteäni.
Se on itestä kiinni. Ei ne ihmissuhteet niin ylivoimasia ole, ei pidä lannistua jos tulee vastoinkäymisiä.
Ja tytöistä on aina ihanaa tai ainaki imartelevaa jos poika tekee aloitteen (selvinpäin jne). Ei piä ressata liikaa. Tsemppiä! :)
Roskiin kaikki ennakko-odotukset ja pelot uusia tuttavuuksia tehdessä.
Hannkikaa elämä vitun itkupillit!
.. >:o kyl se viel osuu kohdalle.
tosiasiana voin ilmoittaa että harva löytää sen oikean nuin nuorella iällä huonotuuriset taas eivät koskaan..se oikea tulee vastaan sitten kun tulee,ei saa luopua toivosta.voi kumpa itsekkin olisin jaksanut odottaa enkä kerätä sisälle enempää kipua.nyt jaksan odottaa kun meneisyys on vahvistanut.ja kyllä se sinäkin vielä sen oikean löydät,samaan uskomista toivon kaikille muillekkin myös itselleni :).pää pystyyn "jokutyhmätyyppi"
En löydä, enkä enää edes halua. Innostus meni ohi jo. Ihan oikein sanoi eräs nuori espanjalainen mies jonka kanssa facebookissa juttelin: ''that's teenage addiction, it goes off just wait..'' Nyt olo on helpottuneempi, olen yksinkertaisesti päättänyt torjua kaikki tulevaisuudessa tulevat lähestymisyritykset joten asia on loppuunkäsitelty. Elän yksin ja sillä sipuli, ei jaksa aina jankata näiden paska-ajatusten kanssa joita tällekin palstalle on turhaan tullut kirjoiteltua useampi kymmenen tässä muutaman kuukauden sisään.