Kolmatta vuotta on edellismatkasta.,
Pakko kai sinne on lähteä käymään.
Sudet sinne huudelleet, karhuja piha pulloillaan...
Pakko kai sinne on lähteä käymään.
Sudet sinne huudelleet, karhuja piha pulloillaan...
Jännä matka kesämökille
kednah
12130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja mökki ränsistyy, kun sitä ei asuta.
Kuin myös ympäristö.
Elikot pakenee, huono kunto on ja pysyy, ja huonommaksi menee, jos ei korjata.
Kerran menin kesämökille ja siellä oli puna liivisiä miehiä tontti täynnä..Kyselin,mikä meininki?? Karhu oli juuri uinut rannasta toiselle..Poika oli mukana ja kysyi:Mitä jos olis tullut vastaan mökkipihassa meitä? Olisin pannut painiksi,sanoin:) Olisitko kysyi pikku poika silmät loistaen.Taisin olla pojan mielestä sankari:)))
Ajatteles, jos siellä onkin jo joku asukas majailemassa . Kiertänyt ja kaartanut katselemassa milloin se omistaja saapuu, kun ei ole näkynyt niin polttanut ulkohuoneet lämpimikseen :O
Höhkötä, älä pelottele.
Meillä mökki ollut asumattomana jo vuosia. Kerran kesässä käyty katsomassa, josko on vielä paikallaan.
Myydä pitäisi, mutta kun on meille niin rakas ja muistorikas paikka, johon liittyy jopa maamme historiaa, pieneen mökkeröiseen.
Mutta kaikki asumaton todellakin ränsistyy, kun ei olla paikalla korjaamassa ja kunnostamassa.
Uskon, että on toooosi jännittävää mennä mökille.
Aatteleskeskeles, jos karhuja olisikin NIIN pulloillaan,
että ne pullottais yli tontin rajojen.
Siellä, missä aikaisemmin on ollut kesämökki, niin näkisit vain ruskean karvapallon. Valtavan valtavan karvapallon.
Eikä siinä vielä kaikki. Tämä karvapalleroinen olisi täynnänsä suden ulvontaa,
joka eittämättä toisi vieläkin jännittävämmän tuntemuksen sisuskaluihin.
Tulis niin paljon perhosia vattaan, että jos suun avaisisi, niin sieltä pöllähtäisi parvi erikokoisia perhosia. Joka puolestaan esteellistäisi auringon kulun päällesi ja huomaisit olevasi kaiken kukkuraksi täydellisessä pimeydessä.
Mieti vähä sitä.
On tämä luonto ihmeellinen.
Kun menimme hautaamaan papillonimme mökille, kesäinen aamusade lakkasi, ja koko pihan täyttivät perhoset.
Sitä näkyä en unohda eläissäni.
Perhoset veivät perhosemme perhosten taivaaseen.
Perhosten taivas on varmaankin kaunis. Tuulahduksen lailla lenteleviä väripläiskiä. Sielä kuuluu varmaankin hyvin vienoa musiikkia taustalla.
Perhosista tuli mieleen, kun muinoin (nuorimman pojan olessa jotain 7v) meillä oli vino pino lasipurkkeja pojan huoneessa. Purkin kannessa tietty ilma-aukkoja ja kannen sisäpuolella roikuskeli eri kehitysasteissa olevia perhosia.
Niitä sitten tihruiltiin ihastuksissamme.
Kun H-hetki tuli ja kaunis perhonen oli valmistunut, niin oli ihastuttavaa mennä purkin kanssa ulos ja avata purkin kannen ja päästää iloinen perhonen vapaaksi. Kivoja muistoja joistakin tuon kaltaisista, mukamas pienistä asioista, mutta jotka olivat hirmuisen mukavia, kivoja, hurrrrrmaavia, iloa tuottavia ja ja ja ja...
Toinen perhoskokemus, muistamani nyt, oli mökkipaikkakunnallamme. Oltiin torin laidalla, isäntä jonotti R-kiksalle. Ihmetteli tullessaan, miksi kaikki katselivat hänen takapuoltaan jonossa.
Kerroin, että toisen kankun päällä seisoskeli mitä ihanin ja suurin, sininen perhonen.
En ole ennen, enkä jälkeen luonnossa niin komeaa ja kaunista nähnytkään.
Sen muistan, ettet antanut vieraitten muksun repiä ötökältä siipiä pois.
Hauska kertomus takapuolessa roikkuvasta perhosesta. Toivottavasti miehesi ei äitynyt tälläämään takamustaan auton penkille. Littanat perhoset eivät ole kivoja. Kauhistus, kun jotkut lapset tällää nuppineulalla elävän perhosen johonkin kokoelmapahviin kiinni. Yäk.
Ai muistatko, heh. Joo, pitää paikkaansa. Kyseessä kesä, jolloin oli leppäkerttuja tuhottoman paljon ja tapaus tapahtui saaressa.
Tietysti en hyväksy siipien repimisiä.
Sattumaa, että olin toissapäivänä juuri tämän lapsen kihlajaisissa.
Nyt jo isoo tyttö ja tuskin sellaista enää tekisi.
Vielä yks pika-asia. Joskus myöskin vuonna kaksi, tiesin aina, koska lapseni sammutti valon huoneessaan ja rupesi nukkumaan.:)
Huoneesta nimittäin alkoi kuulumaan VALTAISA siritys. Kaskas heinäsirkat alkoivat pitämään semmosta meteliä terraariossa, että ihmettelin monesti, miten ihmeessä poika sai nukuttua semmosessa metelissä.
No saa varmaan siivet olla rauhassa, nyt.
Kerran kesällä, aamukahvia juodessa ornitologina, kotikutoisena, katselimme ihmeissämme, kun jonkinmoinen suuri, sutipäälintu tälläsi peräpäätään navetan katon piippuun. Taisi tuoda sihen jo jonkun risunkin pesää tehdäkseen.
Kaipa piippu painoi sen pyllyä, koska päivän mittaan häippäsi, mutta jätti meille kysymyksen, mikä lienikään, outolintu.
Eräs toinenkin muisto juolahti mieleen. Juotiin taas aikaisin aamukahvia, kun radiosta kerrottiin prinsessa Dianan kuolemasta. Niin syntyy muistoja.
Jos sillä sutipäällä oli pissuhätä ja hokas, että kah, tuossapa oivallinen pytty, menenpäs törähyttämään:)
Semmoset putkahtelevat muistot on kivoimpia. Itsellekin tulee yllärinä, kun jossakin tilanteessa yhtäkkiä, tosta noin vaan, tulee jokin muisto mieleen.
Aivoihimme on kasattu suuret määrät erilaisia muistoja ja sopivan tilaisuuden tullen ne pötkähtävät esiin, tuoden mielihyvää tuottavia muistoja.
Joskus aika tekee niistä vasta tärkeitä. Monia asioita ei rekisteröi, kun ne tapahtuvat. Tuntuvat kaiketi merkityksettömiltä ja simsalapim-pim-pim, yhtäkkiä ne muuttuvatkin tärkeiksi. esimerkkinä voisin mainita vaikka ajat, kun lapset olivat pieniä ja minun tapauksessani aika, jolloin mieheni vielä eli.
Mihin kiesus joutuisinkaan, ilman hyviä muistoja:)
Sille en voi nyt mitään, mutta itkettää, kun puhut miehestäsi, minä tyhmä.
Puhut ilman katkeruuden häivää, olet ihmeellinen ihminen, kunnioitan sinua.
Olet monet mukavat hetket antanut minulle, kuin varmaan monille muillekin.
Sydämesi syvyyteen en näe edes kaukoputkella, mutta sanasi ovat kuin kauniita kukkasia elon soraisilla poluilla.
Kiitos niistä!