mikä ero?

Mitä tarkoittavat lakitekstissä mitätön päätös ja pätemätön päätös?
1437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos puhutaan pätemättömyydestä julkisoikeuden näkökulmasta, niin tuo mitättömyys on eräs pätemättömyyden alakäsite. Tarkemmin ottaen tuo aiheen vastakohta eli päätöksen pätevyys tarkoittaa että päätös on tehty oikein, jolloin se voidaan vaikka toimeenpanna, mutta joka tapauksessa sitä ei voida kuitenkaan enää muuttaa, eli se on pysyvä.

Jos päätös pätemätön niin päätöstä sensijaan voidaan muuttaa valitusmenettelyn kautta jolloin esim. valitusviranomaiset voivat kumota tehdyn päätöksen ja lähettää takaisin viranomaiselle uudelleen päätettäväksi tai tehdä itse korvaavan päätöksen.

Pätemättömyyden edellytyksenä ovat tavallisesti sisältövirhe, menettelyvirhe tai toimivaltavirhe, lisäksi kyseeseen voivat tulla eräät jääviyteen liittyvät tekijät jotka ovat vaikuttaneet viranomaisen puolueettomuuteen päätöstä tehdessä.

Mitätön päätös on pätemättömyyden erityistapaus, eli päätös on suoraan arvioitavissa mitättömäksi koska se ei esim. perustu lakiin, lakia on selvästi tulkittu väärin tai on suoraan lainvastainen. Lisäksi päätös voi olla de facto mitätön myös silloin jos se on niin epäselvä tai sisäisesti ristiriitainen ettei siitä pysty saamaan selville mitä oikein on päätetty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

Mitä tarkoittavat lakitekstissä mitätön päätös ja pätemätön päätös?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu