Kysymys

Itellä samalainen tilanne... tai muutamia kavereita on mutta ei seurustelusuhteita vielä ikinä ollut...

Vasta nyt kakskymppiä lähentyessä alkanut huomamaan että yksinäisyys vähän painostaa, silloin teininä ei vaan kiinnostanut bilettäminen ja kaupungilla hengailu aattelin että ne tulevaisuuden pulsut siellä vaan on. Nyt kun miettii ni olis sinne itsekin voinut mennä ja luoda vähän suhteita...

nooh kyllähän aikaa vielä on ja ainakin olen hyvin koulut käynyt ja uraan sitten panostetaan... vaikkei sekään varmaan hyviä suhteita korvaa

en kyllä enempää murehdi, kyllä varmasti niitä suhteita saa luotua jos vaan lähtee ulos

Eipä se mitenkään outoa ole, että ei ole kavereita. Mutta tosiaan tässä kun asiaa ajattelen niin eikö yksinäisyys tunnu pahalta, vai oletko yksinkertaisesti sellainen ihminen joka viihtyy yksin ja jolla on ns. omat jutut, harrastuksia yms. ? :) Tosiaan kannattaa vaan lähteä ulos "tuulettumaan" ja etsiä mielekästä seuraa.

Kyllä tämä yksinäisyys on noin 5 vuotta tuntunut pahalta, siitä ei pääse yli eikä ympäri. En kaipaa muita kuin yhtä oikeaa tyttöä vierelleni, en kavereita ollenkaan... Olisin onnellinen yksi ihminen seuranani :) Ei ole kiva enää kävellä itsekseen iltaauringossa tai istuskella rannalla ja haaveilla siitä rakkaasta tytöstä siinä vierellä... Mutta minkäs teen, mitään en voi asialle kun olen mikä olen :(

Tosiaan voihan netinkin kautta löytää uusia tuttavuuksia, ei sen tarvitse tapahtua irl :) Hienoja ja romanttisia ajatuksia sinulla nuo mitä aikoisit naisesi kanssa tehdä..:D Ensinnäkin tarvitsisit kyllä potkua persuksille, ettet ajattelisi, että sinussa on nyt pakko olla jotain vikaa tai säälisit itseäsi liikaa ja antaisit tilaisuuksien valua käsistä sen takia, että ajattelet liikaa sitä "että kun mä nyt oon tällänen." Olet hyvä juuri sellaisena, kun olet, et ole vain vielä löytänyt sellaista ihmistä joka on sinulle sopiva. :)

Olen aika romanttinen haaveilija, pojaksi varmaan aika erikoinenkin mutten ilmeisesti aivan suuri harvinaisuuskaan :P Siinäpä se, varmasti kun löytäisin sen oikean ihmisen niin tulisimme erittäin hyvin toimeen :) Minulla kun on vielä se moraalinen periaate että se ensimmäinen suhteeni kestää sitten loppuun asti eli minun pitää valita tarkasti kun se aika tulee jos tulee...

Mutta niin, eivät ne tytöt minua täältä tietokoneen äärestä löydä eivätkä kyllä lenkkipolultakaan, koska painan kauheaa vauhtia ohi aina heh... Muualla en sitten oikein käykään, no koulussa mutta sekin on minulla vähän erilainen kuin monilla muilla ikäisilläni. Enkä ole koskaan ottanut koulussa kontaktia kehenkään, en yksinkertaisesti haluakaan koska olen nyt ''näyttänyt'' kaikille siellä olevani syrjäytynyt, olen sitten ainakin lukion loppuun asti syrjäytynyt ja kattoo sitten yliopistossa... Mut eikö olekin jännä juttu, päätän yleensä etukäteen missä elämänvaiheessa olen rohkea ja milloin masentunut, syrjäytynyt, iloinen... Pystyn vaikuttamaan elämääni huomattavasti, pelkällä ajatustoiminnalla. Olen mestari psyykkaamaan itseäni, tosin huomattavan paljon teen itseäni surulliseksi tällä tavoin. Lieneekö minulle sitten mitään apua olemassa tähän asiaan, ei ilmeisesti...

Siis suurin ongelma on se, etten ole ihmisten kanssa tekemisissä suurimmaksi osaksi siksi, että olen jo aikoja sitten päättänyt niin... Hmm :/

Eli loppujen lopuksi sanoisinko, että ajattelet liikaa. Jos sinua pyydettäisiin ihan yhtäkkiä ulos niin suostuisitko? Antaisitko "mennä vaan" ? :D Kyllähän tytötkin juosta osaa, että uskoisin sieltä lenkkipolultakin naisia löytyvän jospa et vain juokse tarpeeksi kovaa? :D. Se vaan valitettavasti suuressa osassa suhteissa on silleen, ettei ikinä voi tietää mitä vuosien aikana tapahtuu. Aina se ei ole itsestä kiinni, että se ihminen kenen kanssa oli ei ollutkaan "se oikea." Tosiaan se on vähän arvuuttelua, että elääkö "loppuun asti" saman ihmisen kanssa. Sitä pitää vaan uskaltautua ja rohkaista itseään etsimään kumppania, meni syteen tai saveen! :)

On totta, että ajattelen liikaa. Se koskee jo esim. niinkin arkisia asioita kuin kaupassakäyntiä, ehdin jo ennen itse tapahtumaa miettimään useita (kymmeniä) erilaisia vaihtoehtoja läpi joita siellä nyt voisi tapahtua. En halua yllätyksiä elämääni, joten haluan tietää etukäteen mitä tapahtuu ja siksi olen opetellut filosofistakin ajattelua :) Tämä tosin ei ole vedenpitävää, kuten tiedämme :P

Mikäs siinä tietysti jos sellainen ihme joskus kävisi, tosin en todennäköisesti osaisi tilanteessa toimia niin että toisella riittäisi enää toisen kerran kiinnostusta tavata... Olisi pitänyt aikanaan opetella elämään ihmisten seurassa, nyt se alkaa olla jo liian myöhäistä :(

Ja tässähän se vaikein asia tuleekin eteen: ''minulla on periaate, minun periaatteeni ovat pysyviä ja muuttumattomia''. Joskus elämässäni olen tehnyt periaatepäätöksiä joita en edes tahdonvoimalla/toisten avulla voi enää kääntää... Miten voin koskaan edes kokea seurustelua jos minulla on tällainen periaate? Sehän työntää minua pois asian lähettyviltä ''et sinä voi seurustelemaan alkaa jos suhteesi päättyykin... silloin et enää koskaan saa miettiäkään seurustelua uudelleen, sillä näinhän olet asian määrännyt...''

Eli näin :/ Elämäni ei ole helppoa varsinkaan kun olen saanut tällaisen pääkopan mikä minulla on. Kait se on jotain täydellisyydentavoittelua tuokin ajatus, omassa mielessäni olen aina arvostanut ''kunnes kuolema erottaa''-suhteita, ja suorastaan inhoan ihmisten tapaa hankkia useita kumppaneita. Päässäni siis täydellisyyttä on yksi suhde, joka kestää loppuun saakka. Jos tämä loppuu ennen aikojaan, syy on toisesta ihmisestä riippumatta minun ja joudun kantamaan siitä itse määräämäni vastuun, joka tässä tapauksessa on elinikäinen yksinäisyys.

Huh mitä selitystä, piti vain nyt pistää ajatukseni paperille jotta tietäisit hieman tarkemmin millainen ajatusmaailmani tällä hetkellä on :) Kuulostan varmaan joltain tiedemieheltä tai filosofilta, mutta tosiasiassa olen vain omaa itseyttään tutkiva nuori mies jolla on elämässä jäänyt paljon kokematta... Toivottavasti ei kuitenkaan lopullisesti ;)

Itsellänikin on välillä sitä "vikaa", että ajattelen "mitä jos sitä, tätä tai tuota tapahtuu" mut ihan oikeesti se on itsestä kiinni, että elätkö, teetkö asioita ja koetko onnistumisia (ei sillä, että aina onnistuis kaikessa, tietenkin elämään kuuluu myös epäonnistumisia). Ja tosiaan ikinä ei voi onnistua jollei uskalla edes yrittää.

Toi kaupassa käynti on tuttu juttu, välillä itsekkin tulee ajateltua liikaa ja sumplittua kaikki aikataulun mukaisesti ja sitten jos matkalle sattuu pari muuttujaa, niin kaikki menee päin persettä. :D

Toi ei muuten pidä paikkaansa, että jos eläisit suhteessa ja se päättyisi syystä tai toisesta, että se jokatapauksessa olisi sinun vikasi. Tollaset ajatukset heti huuhtomaan vessasta ales. Ja sä olet sen verran nuori vielä, että sulla on mahdollisuus tavata ihmisiä, elä nyt ihmeessä tässä vaiheessa sano, että sun pitäis erakkona elää loppuelämä. NOUP!

Ihan tosissaan nyt otat ittees niskasta kiinni ja lähet ihmisten ilmoille! :) Ei se sitä tarkoita, että heti pitäis olla kauheessa lössiporukassa jossain vaan yksinkertaisesti katso mitä tapahtuu.

Tosiaan tässä iässä sitä alkaa tavallaan etsimään itseään ja saattaa tajuta, että tahtookin uusia asioita elämään, tai muuttua jollain tavalla. Joissain asioissa kannattaa joustaa, (välillä myös mielipiteissä ja periaatteissa) mutta liikaa ei saa antaa periksi, koska ne mielipiteet yms. tekee susta sellaisen ihmisen mikä sä olet.. :)

itse ainakin olisin hänen kaverinsa. jokaisella meillä pitäisi olla ainakin se yksi jonka kanssa jakaa elämänsä ilot ja surut.

Cat-Lady-92: Puhut melko paskaa tos yhdes vaihees! "Mene ihmisten ilmoille"
Jep, näin tein ja otin alkoholia, on tosiaan ennenkin otettu, mut se ei tosiaankaan tarkoita sitä et jos menet ulos niin et ois helvetin ruma, tiesitkö sitä?

Pukeudun kuulema hyvin ja tyylikkäästi ja osaan muutenkin käyttäytyä melko korrektisti vaikka vähän juotukin ois. Mut eipä nuo tyttöset silti mitenkään noteeranut muhun! Eräs tyttö sattui tönäsemään meikät portaista alas(vahinko) mut ei ees anteeks pyytäny :D

Nii miten vielä neuvot? En sit kaipaa mitenkään sääliä mut piti tulla tarkentaan et toi ei tosiaankaan pidä jokaisen kohdalla paikkaansa! Menkää varoen kokeileen sitä ihmisten ilmoilla olemista, et ei tarvi lähtä heti sinne missä kaikki on tuhannen päizn!

Miksi ajattelet itsestäsi noin, että olisit ruma? Olisitko sitten halunnut tuollaisen epäkohteliaan tytön joka ei pyydä edes anteeksi?

Miksiköhän täälläpäin sitten on vaan näitä "huonostikäyttäytyviä räkä roikkuu nenästä miehiä." Harmillista. Minusta on hienoa, että panostat ulkonäköösi, jos lähdet ulos, se kertoo tietynlaisesta itsestään huolta pitämisestä. :) Mutta voin tähän tosiaan sanoa, että vaikka itsellänikin on paljon reissuja takana(baari ym.), niin eipä ole minullekkaan kukaan ikinä tullut juttelemaan, en silti vetoa siihen, että olisin niin ruma, että kukaan ei tule puhumaan. :D Vaikka voihan asian todellinen laita olla niin, enkä vain myönnä sitä. :D

Lähestyitkö ketään siellä "ihmisten ilmoilla?" Jos lähestyit niin miten?

itekin kun käyn baareissa ja jos olen yksin siellä niin harvemmin kukaan tulee juttelemaan. yksin kulmasohvalla sitten kittaan kaljaa ja kuuntelen taustalla soivaa musiikkia. enkä koe, että se nyt riiippuisi mitenkään meikäläisen ulkonäöstä, ettei kukaan tule juttelemaan. luonteesta se riippuu. vaatii kumminkin aika paljon rohkeutta mennä juttelemaan ihan ventovieraalle tyypille. sitä ennen pitää muutama tuoppi kaataa kurkusta alas ennenkun sen uskaltaa tehdä. mut joo se riippuu kumminkin ihan ihmisestä, että onko niin paljon rohkeutta että menee ihan selvinkinpäin. eli ei se kissanainen sun ulkonäöstä johdu. ehkä ne vaan luulee, että odotat jotakuta seuralaista eikä viitsi häiritä.

Itse vihaan omaa ulkonäköäni ja teen valtavasti töitä tullakseni upeaksi. Ensinnäkin, olen aivan liian suurikokoinen, lihaksikas ja myös hiukkasen ylipainoinen (VIELÄ) tuossa alavartalon seudulla. Lisäksi inhoan naamassani olevia muutamaa pientä luomenläiskää, olen yrittänyt niitä itse leikellä saksilla irti vuodesta 2006 lähtien... Siinä sitä minun epätoivoani, kaikki siis siksi että koen itseni paskaksi ihmisten, varsinkin tyttöjen silmissä.

Mutta joo, en koskaan aio mennä kapakoihin enkä ylipäätäänkään maistaa alkoholia sillä vakaumukseeni kuuluu kaiken päihdyttävän ja koukuttavan vastustaminen viimeiseen asti. En siis voi itseäni ''rohkaista'' tällä tavoin minnekään menemään.

Tämä vaihe elämästä menee tällä tavoin. Seuraava suuri, jopa lopullisesti elämäni suunnan ratkaiseva vedenjakaja on kun menen yliopistoon parin vuoden kuluttua. Silloin minun on tehtävä valinta: joko alusta lähtien olen mukana niinkuin muutkin tai jatkan tätä linjaa ja pysyn syrjäytyneenä loppuun saakka. Jälkimmäinen vaihtoehto ei varmasti olisi paras, mutta tällä hetkellä en näe muuta mahdollisuutta kuin elää ja tehdä kaikki yksin. Kyllä minä pärjään, en oikeastaan edes kaipaa ihmisiä ympärilleni. Tunnen oloni paineettomaksi ja onnelliseksi yksin :) Taas minulla kääntyi mieli kuten ennenkin, mutta mikäs tässä.

Netti on varmaan paras paikka löytää joku näinä päivinä. Itse en kyllä oikeen kehtaa laitta mitään palstaa minnekkään, vaikka yksinäinen ja hellyyden kipeä oonki, muttakun on vasta 18v niin tuntuis vähä hassulta? Mullakaan ei o kavereita eikä oikeen koskaan ole ollut. Mitä nyt koulussa tulee hengailtua muutaman luokkalaisten kanssa mutta ei vapaajalla tule kenekään kanssa pyörittyä. Eli itse ainakin pitää varmaan sitten löytää yhteyttä netin kautta :T

Niinpä... Mutta jotenkin se tuntuis kauniilta ajatukselta, että 2 täysin yksinäistä ihmistä löytäisivät toisensa vaikkapa sitten netin kautta =3 Vaikka heillä ei olisi muita ihmisiä seuranaan, niin heillä olisi toisensa ja se riittäisikin sitten koko loppuelämäksi :D Ja varmasti tuollainen tilanne sitten mahdollistaisi ystävyyssuhteiden luomisen myöhemmällä iällä, mikäli niin haluaisi

Mun mielestä saattais ehkä vähän outoa olla, mutta voisin kyllä seurustella sellasen henkilön kanssa, riippuen kyllä luonteesta, ite kun oon aika ulospäin suuntaunut, tai ainaki mielestäni.. :----D

Vedä sitä turpaan