Konkurssi

Meni lopultaki Rakennuspalvelu Koskelo konkurssiin. Pitkään oliki jatkuvasti protestilistalla. Työntekijät puhuvat että uutta firmaa ollaan jo eri nimellä laittamassa pystyyn. Sääliksi käy entisiä asiakkaita...reklamaatiot maksetaan omasta pussista. Olkaahan varovaisia näitten koijareitten suhteen!
283539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Liekkö anottu herralta anteeksi menetettyjä euroja, semmosta kyseenalasta seurakuntaa edustaavat..

Äänestä

Suurin osa Kajaanin pikkurakentajista käy saamassa syntinsä anteeksi
kirvesmiehen pojan veressä ja lihassa.
Rakentajathan on perinteisesti pyrkineet pitämään julkisivun kunnossa. Näyttää se maali rapautuvan nyt siitäkin. Asiakkaan kannattaa kurkistaa myös julkisivun taakse.

Äänestä
  • En kyllä ole iloinen toisten tuskasta. Olivat ahkeria, ja rehellisiä. Olisi toivonut että työstä saa elantonsa.

    Äänestä

Miten sitä nyt tuollainen pikkuyrittäjä pärjäiskään, rautakaupassa, kun krauta ja osuuskauppa painaa kahdella jätillä niskaan! Itsekin yritn aikanaan rautsakauppaa, mutta totesin sen aika tuottamattomaksi alaksi. Rikastuin sitten rakennusbuumilla ja kalunvuokrauksella.

Äänestä
  • Rautakaupan jo reilu vuosi sitten on nykyjään toiminut remonttifirmana,, ja kalunvuokraajana. Nykyisin taitaa työt vain olla vähissä.

    Äänestä

  • Vitut olit yrittäjänä muistan sinut hyvin siivojana ,tunnen tarkkaan sinun metkut kaiken lisäksi et sitäkään työtä osannu kunnolla.Sinut tunnistaa kirjoituksesta aivan selvästi,on just samanlaista tekstiä kuin olit valittamassa aina palkasta.

    Äänestä

  • Muistelen kun olit meillä rakennus siivojana Justin Case,teit melko huonoa jälkeä isäni aina sanoi että vätys on mieheksi.Asut nykyään Kauppakadulla siinä vanhassa asunnossa jossa haisee rapussa aina paska.

    Äänestä

Kun noita protestilistoja katsoo niin yrittäminen ei näytä mitenkään houkuttelevalta. Kun alkaa tulla lunta tupaan niin sitä tulee paljon ja nopeasti.

Kymmenien vuosin kova työ ja yrittäminen ja jäi vain velkaa! En viittaa mihinkään yksittäiseen tapaukseen vaan noin niin kuin yleensä.

Pienyrittäjän asema ei ole kovin hääppöinen nykyään, kuten ei muidenkaan köyhien. Tulevat alvin korotukset tulevat kaatamaan liudan pienyrittäjiä.

Äänestä
  • Surkee on seurakuntapoikien virmoissa työnjälki. Monesta tapauksesta olen tietoinen. Edes hyvä hinta (=kallis) ei takaa laatua rakentamisessa ja korjaamisessa. Pitäs olla vastuullista ammattitaitoa. Se, että kuuluu kirkkoon ja on seurakunta aktiivi tai näkyvästi kirkon aatteiden kannalla, ei kerro ihmisen rehellisyydestä. Kirkosta, seurakunnasta tai lahkosta riippumatta. Tyhmät ihmiset vaan uskoo ja luottaa sumeesti kirkonmiehiin.

    Äänestä

Vaikka olisi kuinka hyvä sananjulistaja, voi olla huono timpuri. Hyvä timpuri ei välttämättä osaa saarnata. Päätälon Herkon muurari, satusetä, oli kunnon lesti, mutta huono muurari.

Äänestä

Voitaisiko jättää huuhaa(uskon) asiat syrjään?

Äänestä
  • Kuhan ei ollu lestaatiolais hömppää...
    Ne ovatkin vallanneet otsikot, muttei mistään hyvästä.

    Äänestä

No on se aikakin että kaikki (toivottavasti) tulee julki ja meidän muksut ei elää lestaatiolaisten kanssa leiki !

Äänestä

Eletään taas sellaisia aikoja että rakentajien kannattaa hyvin varovasti maksella etukäteen tavaroita tai palveluja.... saattaa rahat mennä kankkulan kaivoon.

Myös monenlaiset "raksaajat" tarjoavat palveluitaan vaikkei rakentamisen taitoja ole ollenkaa. Olkaa siis varovaisia

Äänestä
  • Rakennusalalla ei tarvita mitään taitoa. Talotekniikka on hyvin yksinkertaista. Hyvin harva mies jaksaa leikkiä talojen kanssa ansiotyöksi.

    Äänestä

Minä en koskaan maksa etukäteen mitään...
Varsinkin tällaisille tiedetyille " rakentajille"

Äänestä
  • Humppa koskelo onko sammoo sukua

    Äänestä

Hei sinä 5 10=24
Et taida tietää asiasta mitään, kirjoitat olettamuksia. Ei ole rikos laittaa uutta firmaa pystyyn, koska ei ole toimenpidekiellossa. Toimenpidekieltoon ei laiteta , jos ei ole tehnyt rikosta.... Asiakkat eivät joudu kärsimään , tyntekijätkään eivät joudu kärsimään. Kärsijä on osakeyhtiössä henkilö tai henkilöt, jotka ovat omaisuutensa pantanneet lainojen vakuudeksi. Konkurssiin ei silloin haluta yritystä ajaa, ellei ole muuta vaihtoehtoa. Toivoisin sinun miettivän ketä haukut koijariksi !!!!!!

Äänestä

Katohan sinikkoa....

Tämmönen sanonta on : Se koira ÄLÄHTÄÄ johon kalikka kalahtaa....

Sattuko arkaan kohtaan...?

Äänestä

Toimenpidekilto voiolla mauuhuoneessa, yritysel'm'ss' on liiketoimintakielto.

Äänestä

Sanoinko sinikko et ne koijarit on omiin nimiin laittamassa firmaa pystyyn. Ite ku ovat toimenpidekiellossa nii poikien nimiin uutta vaan pystyyn.
Näin se homma vaan etenee.

Äänestä
  • Uskomatonta !

    En olisi koskaan uskonut.
    On hienoa että tälläinen paikka on .
    Katsoin yhden netti videon jossa lahko saneli jopa puolueen jota oli pakko äänestää.
    Taitaa olla aika jälkijättöisten porukka.

    Äänestä

  • Totuus Esiin kirjoitti:

    Uskomatonta !

    En olisi koskaan uskonut.
    On hienoa että tälläinen paikka on .
    Katsoin yhden netti videon jossa lahko saneli jopa puolueen jota oli pakko äänestää.
    Taitaa olla aika jälkijättöisten porukka.

    Mitä vitun hienoa on jos lapsia käytetään hyväksi

    Äänestä

  • Saatana 11 kirjoitti:

    Mitä vitun hienoa on jos lapsia käytetään hyväksi

    Koko lahko on sairas

    Äänestä

  • onko remon oy konkursissa niin huhu kiertää...

    Äänestä


Taas on uus yritys pojilla pystyssä

Äänestä
  • Muutama vuosi saatanallista tulosta ja verot pystyyn, aivan kuin parhaina villeinä aikoina. Pimeänä niin paljon kuin vain voi ja takuu työlle... arvatkaapa mitä... Voitte unohtaa, kun reklamaatiot on jo vaikeita ahneuden keskellä muutenkin hoitaa.
    Näyttäkää minulle rehellinen raksalesta, niin näytän, kuinka lehmä lentää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


5+19=24 kirjoitti:

Meni lopultaki Rakennuspalvelu Koskelo konkurssiin. Pitkään oliki jatkuvasti protestilistalla. Työntekijät puhuvat että uutta firmaa ollaan jo eri nimellä laittamassa pystyyn. Sääliksi käy entisiä asiakkaita...reklamaatiot maksetaan omasta pussista. Olkaahan varovaisia näitten koijareitten suhteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu