Muuttolintu

Nyt lintu lentää kohti kaukomaita
ja laskeutuukin kesää etsien.
Se munii munasensa toisten pesiin,
on käki tavallaan kuin ihminen.

Se kukkuu kuulakkaassa kesäyössä
näin kutsuu rakkaintaan se vierelleen
kaik' toiset metsänlinnut ovat työssä
jää käki kukahdellen oksalleen.

Myös meistä moni oksalleen on jäänyt,
ei maistu uurastus,ei maistu työ.
Ken käen tavoin kukkumaan on käynyt,
on sillä edessänsä pitkä yö.

Siis liity parveen,laululintuin mukaan.
Nyt kesänleikit edessämme on.
En tahdo että oksalleen jäis kukaan,
en tahdo että olet onneton.

Nyt kevätpäivä auringosta säteen
niin lämpimän jo heittää päälle maan.
Ja pieni Amor jousen ottaa käteen,
ja huulillansa sukii nuoliaan.

Ken osuman on nuolestansa saanut,
saa onnen, kesän, hymyn huulilleen.
----Ja vaikka kanssasi en ole maannut.
Kuin käki pesääsi mä munat teen.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Runoton runoilija kirjoitti:

Nyt lintu lentää kohti kaukomaita
ja laskeutuukin kesää etsien.
Se munii munasensa toisten pesiin,
on käki tavallaan kuin ihminen.

Se kukkuu kuulakkaassa kesäyössä
näin kutsuu rakkaintaan se vierelleen
kaik' toiset metsänlinnut ovat työssä
jää käki kukahdellen oksalleen.

Myös meistä moni oksalleen on jäänyt,
ei maistu uurastus,ei maistu työ.
Ken käen tavoin kukkumaan on käynyt,
on sillä edessänsä pitkä yö.

Siis liity parveen,laululintuin mukaan.
Nyt kesänleikit edessämme on.
En tahdo että oksalleen jäis kukaan,
en tahdo että olet onneton.

Nyt kevätpäivä auringosta säteen
niin lämpimän jo heittää päälle maan.
Ja pieni Amor jousen ottaa käteen,
ja huulillansa sukii nuoliaan.

Ken osuman on nuolestansa saanut,
saa onnen, kesän, hymyn huulilleen.
----Ja vaikka kanssasi en ole maannut.
Kuin käki pesääsi mä munat teen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu