Auttaako se kestämään rankkoja hoitoja? Solusalpaajahoidoissa esimerkiksi. Luin jostain, ettei suositella käyttää mitään pillereinä vitamiinia tai hivenaineita, vaan itsetekemistä ruoista. Kuitenkin hoitojen aikana ruokahalu on todella heikko, eikä jaksa laittaa ruokaa. Miten teillä, hoidoissa olevilla syöpäpotilailla, on?
Itse käytin monivitamiinipillereitä hoitojen aikana, kysyin kyllä minua hoitavalta lääkäriltä.
Itse käytin monivitamiinipillereitä hoitojen aikana, kysyin kyllä minua hoitavalta lääkäriltä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
D-vitamiini ei estä pahoinvointia, sitä saa käyttää olen kysynyt ( ainakin minä saan.
Rautavalmistetta olen käyttänyt 2 viikkoa anemiaan ja saan b-vitamiini injektion vielä yhden kerran, oli arvot matalalla.
Olen hyvin varovainen ja kysyn aina apteekista varmuudeksi.
Käytän myös maitohappobakteereja ja niistä olen saanut hyötyä suolistooni.
Luontaistuotteet yrtit ovat tutkimattomia, ja kun hoito on ohi menen varmasti ostamaan sieltä, puhdistuskuurin yrttipitoisen.
Silloisissa rankoissa hoidoissa ruokahaluni menetteli. Inhosin metallimakua suussani, vaan sinnittelin syödä jotain, onneksi ei ollut pahoja pahoinvointeja. Kortisoni pisti naamaani punoittamaan muutamaksi päiväksi solusalpaajahoidon jälkeen ja se kortisoni piristi myös, sen jälkeen alkoi totaalinen väsymys ainakin viikoksi, kerta kerralta se piteni solusalpaajahoidon jälkeen 6 kertaa 3 viikon välein( tiputuksena 2 eri myrkkyä). Voimien palautus kesti kauan. Vasta sädetyshoitojen aikana voimat alkoivat palautumaan ja menettämäni hiukset kasvamaan. En silti tarvinnut Neulasta-lääkettä, joka olisi nostanut valkosolujen tasoa. Vain kerran hoito lykättiin muutama päivä kun valkosolut olivat alhaalla. Myös sydän reistaili.
Onneksi se on kauan sitten. Olen siis entinen syöpäläinen joka on palannut elämään. Kontrollit tähän asti hyvin.
D-vitamiinia aloin käyttämään vasta puoli vuotta sitten. Näyttää toimivan, että en saanut pitkään aikaan esim. flunssia.
Sain E-vitamiinia 1200mg/vrk.Onkologi sanoi että apteekki henkilökunta tulee asiaan reagoimaan ja niin kävikin.En muista oliko siitä apua.Siskoni lähetti mulle myös jotain hainrusto kapseleita joita söin koko hoitojen ajan ja sen jäkeenkin,enkä muista oliko niistäkään apua.Näitä söin jalkojeni takia,mutta neuropatia jäi vaivaksi.Kortisooni otettin pois tokan kuurin jälkeen,kun en saanut nukuttua ja siivoilin ja touhusin ihan liikaa.Naama oli kuin kuu ukolla,yhtä pyöreä.Olihan sitä kaikenlaista sivuvaikutusta ja kyllä mun kroppa oli kovilla koetuksilla.Mutta syöpä solut saatiin kuriin ja sain jatkaa elämääni,vaikkakin toisin tavoin kun ennen syöpää.Syksyllä musta tulee mummi ja se on niin mahtava asia,olen niin onnelinen.
Onkologi kirjoitti sinulle reseptin E-vitamiinille? Eikö niin?
Kyllä.Oli E-vimin nimeltään muistaakseni.Siitä on niin pitkä aika,että en muista niin tarkkaan mihin se oli tarkoitettu,muistaakseni soluhin.