Ekaa kertaa

Mutta minne siellä?
Reissuun lähdössä 2 aikuista ja 2 teiniä.
Nähtävyyksiä kaivataan, kävellään ja lomaillaan. Juottoloita ei tarvita, mutta ruoka haluttaisiin syödä aina eri ravintolassa. Rantakin voisi olla kohtuullisen matkan päässä(alle 1km).
Kertokaa myös, että kuinka kauan joutuu lentokentältä matkustamaan suosittelemaasi kohteeseen.
Kiitos jo etukäteen kaikille, jotka vaivautuvat vastaamaan!
4230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rodos!
Älä säikähdä, mutta ihan totta, suosittelen. Siitä on hyvä aloittaa kreikan matkailu.
Olisi sekä vanhemmille, että teineille katsottavaa. Ruokapaikkoja on, käveltävää riittää ja katseltavaakin. Lähisaarille voi tehdä kätevästi päivämatkoja ja niissä pääsee aitoon kreikkalaistunnelmaan, myös Lindos on näkemisen arvoinen.
Lentokentältä menee Rodoksen kaupunkiin varmaan n. puoli tuntia - alle tunti kuitenkin.
Hotelleja on rannan (rantojen) tuntumassa.

Poikkea kreikka.net sivuilla ja sieltä voi asiantuntijoilta käydä kysymässä neuvoa.

Äänestä

Ateena!
Rantaan pääset ratikalla. Ruokapaikkoja riittää ja nähtävyyksiä. Lentokentältä junalla alle tunnissa kaupunkiin.

Äänestä

Kreeta ja Rethymno.

Äänestä

Ollaan lähdössä pienellä porukalla Rethymnoniin /Grand Leonikiin myös) , mutta lennot ovat Ateenaan, koska ajattelimme mennä Kreetalle yölautalla.
Monessa paikassa on lukenut, että jos aikoo Ateenasta kauemmille saarille, kuten Kreetalle, niin liput kannattaa varata etukäteen. Netistä tilaaminen on kuitenkin vaikeaa, aikataulut muuttuvat, eikä kaikkia reittejä ole edes merkitty. Suurelta osin myydään pelkästään hittipaikkoja, vaikka haluaisimme matkustaa edullisesti kannella.

Neuvoja? Otammeko vain riskin, ja toivomme sitten Ateenassa, että pääsisimme lautalla Rethymnoniin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kreikkaan. kirjoitti:

Mutta minne siellä?
Reissuun lähdössä 2 aikuista ja 2 teiniä.
Nähtävyyksiä kaivataan, kävellään ja lomaillaan. Juottoloita ei tarvita, mutta ruoka haluttaisiin syödä aina eri ravintolassa. Rantakin voisi olla kohtuullisen matkan päässä(alle 1km).
Kertokaa myös, että kuinka kauan joutuu lentokentältä matkustamaan suosittelemaasi kohteeseen.
Kiitos jo etukäteen kaikille, jotka vaivautuvat vastaamaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu