Eli omistan 10vkosen koiranpennun, ja kysyisin sellaista asiaa, että miksi aina kun menen pnnun kanssa ulos niin pentu takertuu jalkaani ja vinkuu koko ajan? Mikä avuksi tuon käyttäytymisen poistamiseksi? pentu ei tee edes hätiään ulkona kun on koko ajan jalassa kiinni ja vinkuu. Kiitos kaikille vastanneille!
Lukekaa!
FFLL
1106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksiköhän se pentu sen tekisi... Tai miksi pieni lapsi turvautuu oudossa tilanteessa äitiinsä tai isäänsä.
10 viikkoinen pentu on pentu ja avuton monella tapaa. Se on elänyt suurimman osan ajastaa emon ja kasvattajan hoivassa sisätiloissa ja syntymästä saakka tutussa ympäristössä.
Pentu takertuu sinuun siksi, että uusi ympäristö on sille vieras ja se tuntee olonsa epävarmaksi ja jopa pelokkaaksi.
Ja lopuksi vakava vinkki. Soita (tai käske vanhempiasi soittamaan) koirasi kasvattajalle (=henkilö jolta pennun ostitte) ja keskustele hänen kanssa näistä asioista. Suomi24 on ihan väärä paikka.