Ropetus?

Ropetus - roolipelaus - foorumipohjainen roolipelaaminen

Kuinka moni on edes kuullut tuosta sanahirviöstä?

Varmaan harva. Minäkin vasta viitisen vuotta sitten. Nyt olen 18 - vuotta, ylläpidän omaa tarinankerrontaroolipeliä, pelaan aktiivisesti siellä. Sen lisäksi harrastan kirjoittamista, ratsastusta, ja treenaan shettistammaani.

Mitä foorumiroolipelaus sitten on?!!

Erään kaverini sanoin:

"Foorumipohjainen fantasiaroolipeli on vuoropohjaista tarinankerrontaa foorumilla, jossa eläydytään itse kehittämään tai ennaltamäärättyyn hahmoon.
Maailma ja pelin säännöt ovat ennaltamäärättyjä ja tarkoituksena on eläyttää hahmo kyseiseen maailmaan sääntöjen mukaan siten, että hahmon persoonallisuus ja mielialat eivät ole kirjoittajan omia, vaan nimenomaan hahmon omia. Kerrontaa edetään vuorotellen toisten pelaajien ja heidän hahmojen kanssa, että yksi kirjoittaa oman hahmonsa pelivuoron ja toinen jatkaa omalla hahmollaan. Juoni muotoutuu hahmojen vuorovaikutuksesta tarinaan ja tavallaan improvisaationa. Tavoitteita ei ole ja halutessaan voi jopa tappattaa oman hahmonsa, jos säännöissä se sallitaan ja aloittaa toisella hahmolla uudestaan uusilla lähtökohdilla."

Se on mielenkiintoista, uskokaa pois.

Mitä omassa pelissäni sitten on? Ihmissuhteita, seikkailuja, fantasiaa, magiaa.

http://ceres.arkku.net

Tutustukaa ihmeessä, jättäkää asiallisia kommentteja ja kysymyksiä ^^ Topiciin kaipailen kanssa keskustelua :D
11894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oon miettiny mikä on itsessään ropetus nii pls kertokaaaaaaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tinanja kirjoitti:

Ropetus - roolipelaus - foorumipohjainen roolipelaaminen

Kuinka moni on edes kuullut tuosta sanahirviöstä?

Varmaan harva. Minäkin vasta viitisen vuotta sitten. Nyt olen 18 - vuotta, ylläpidän omaa tarinankerrontaroolipeliä, pelaan aktiivisesti siellä. Sen lisäksi harrastan kirjoittamista, ratsastusta, ja treenaan shettistammaani.

Mitä foorumiroolipelaus sitten on?!!

Erään kaverini sanoin:

"Foorumipohjainen fantasiaroolipeli on vuoropohjaista tarinankerrontaa foorumilla, jossa eläydytään itse kehittämään tai ennaltamäärättyyn hahmoon.
Maailma ja pelin säännöt ovat ennaltamäärättyjä ja tarkoituksena on eläyttää hahmo kyseiseen maailmaan sääntöjen mukaan siten, että hahmon persoonallisuus ja mielialat eivät ole kirjoittajan omia, vaan nimenomaan hahmon omia. Kerrontaa edetään vuorotellen toisten pelaajien ja heidän hahmojen kanssa, että yksi kirjoittaa oman hahmonsa pelivuoron ja toinen jatkaa omalla hahmollaan. Juoni muotoutuu hahmojen vuorovaikutuksesta tarinaan ja tavallaan improvisaationa. Tavoitteita ei ole ja halutessaan voi jopa tappattaa oman hahmonsa, jos säännöissä se sallitaan ja aloittaa toisella hahmolla uudestaan uusilla lähtökohdilla."

Se on mielenkiintoista, uskokaa pois.

Mitä omassa pelissäni sitten on? Ihmissuhteita, seikkailuja, fantasiaa, magiaa.

http://ceres.arkku.net

Tutustukaa ihmeessä, jättäkää asiallisia kommentteja ja kysymyksiä ^^ Topiciin kaipailen kanssa keskustelua :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu