Hei nimimerkki osa-aikatyö

Kysyit osa-aikaisen työn huomioimisesta uuteen työssäoleohtoon, ja vastaan tähän uudella viestiketjulla, jotta mahdollisimman monelle lukijalle olisi hyötyä vastauksesta.

Eli kun sinulle on kerran määritelty päiväraha, niin se määritellään seuraavan kerran uudelleen, kun olet tehnyt työtä 34 kalentriviikkoa niin, että työtä on kunakin kalenteriviikkona vähintään 18 tuntia.

Esimerkkisi oli tyypillinen tilanne. Kun teet osa-aikaista työtä enemmän kuin 18 h/viikko, niin uusi työssäoloehto kertyy koko ajan, ja 34 kalenteriviikon kuluttua päiväraha määritellään uudelleen, 500-päivän laskuri nollataan ja asetetaan uusi 7 täyttä työttömyyspäivää vastaava omavastuuaika.

Päiväraha määritellään osa-aikaisesta palkastasi. Työttömyysturvalaissa mainitaan kuitenkin, että uusi päiväraha on vähintään 80 prosenttia aiemmasta päivärahastasi.

Terveisin
Tiina työttömyyskassasta
8716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei,

olen työvoimapoliittisessa koulutuksessa, joka alkoi ennen 1.1. 2010. Lokakuussa 2010 otin vastaan 10 h / vko viikonlopputyön. Nyt opiskeluni ovat loppusuoralla, eli pitäisi saada gradu kirjoitettua. Opiskelu vie aikaa 5 päivää viikossa, ja en voi opiskelun lisäksi enää tehdä viikonlopputyötä, voimat eivät siihen riitä.

Tuleeko minulle karenssi jos irtisanoudun viikonlopputyöstä? Jos tulee niin kuinka pitkä, ja miten se tarkkaan ottaen vaikuttaa tuloihini?

Äänestä
  • Hei nimimerkki Dilemma???

    Kysymyksesi on henkilökohtainen. Tällä palstalla pystymme vastaamaan vain yleisluontoisiin kysymyksiin. Voit olla yhteydessä tilanteestasi Työlinjan puhelinpalveluun
    Työttömyysturvaneuvonta 010 19 4911 (ma - pe klo 9 - 17)

    Terveisin Teppo työkkäristä

    Äänestä

Saisinko vähän tarkennusta tilapäiseen työhön? Olen ylittänyt jo 500 pv:n rajan ja olen siis lisäpäivillä. Minulla olisi mahdollisuus tehdä muutama kertaluontoinen työkeikka. Vaikuttavatko muutamat tällaiset noin 1 päivän työkeikat päivärahan suuruuteen jatkossa? Ymmärsin, että vähentävät 50 senttiä eurolta kassa-avustusta kk:ssa. Mutta miten vaikuttavat pitkällä aikavälillä??

Äänestä

Lisäpäivillä tai ei niin jos työ on pidempään kuin kaksi viikkoa ja yli 18 h/viikko niin ei muuta vaikutusta kuin se että et saa ko ajalta päivärahoja. Jos taas alle kaksiviikkoa tai alle 18h/viikko niin palkasta puolet vähentää päivärahoja. Tarkastelujakso on neljä viikkoa.

Eli nuo yhden päivän työkeikan palkasta puolet vähennetän päivärahoista.

Äänestä

Hei

Kiitos vastauksestasi ” Pitkäaikaistyötön”.

Kuten kirjoititkin, työkeikkojen tulot vähentävät pääsääntöisesti ansiopäivärahaa niin, että jokainen euro vähentää ansiopäivärahaa 50 senttiä. Ansiopäivärahaa ei kuitenkaan makseta yli kaksi viikkoa kestävän kokoaikatyön ajalta.

Lisäpäivillä ollessasi, päivärahan perusteena olevaa palkkaasi ei tulla määrittelemään uudelleen, vaikka tekisit työssäoloehdon täyttävää työtä niin paljon, että työssäoloehtosi tulisi täyteen. Toisin sanoen ansiopäivärahasi suuruus ei muutu lisäpäivillä ollessasi.

Ystävällisin terveisin,
Tiina työttömyyskassasta

Äänestä

varmennus nimimerkin aitoudesta

Äänestä
  • Käytänköhän nyt oikein tätä systeemiä. Vastaan vielä kerran numerokyselyyn ja jään odottamaan vastausta kuntoutustuen ja osa-aikatyön vaikutuksista mahdollisen tulevaan ansioturvaan

    Äänestä

Olen työtömänä kesän ja olen smkj:n jäsen. Minulla olisi kuitenkin mahdollista tehdä lastenkodissa muutamia vuoroja töitä sijaisena. Menetänkö työttömyyspäivärahan tai aleneeko se kuinka paljon?
nm.asiasta tietämätön

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyottomyyskassat kirjoitti:

Kysyit osa-aikaisen työn huomioimisesta uuteen työssäoleohtoon, ja vastaan tähän uudella viestiketjulla, jotta mahdollisimman monelle lukijalle olisi hyötyä vastauksesta.

Eli kun sinulle on kerran määritelty päiväraha, niin se määritellään seuraavan kerran uudelleen, kun olet tehnyt työtä 34 kalentriviikkoa niin, että työtä on kunakin kalenteriviikkona vähintään 18 tuntia.

Esimerkkisi oli tyypillinen tilanne. Kun teet osa-aikaista työtä enemmän kuin 18 h/viikko, niin uusi työssäoloehto kertyy koko ajan, ja 34 kalenteriviikon kuluttua päiväraha määritellään uudelleen, 500-päivän laskuri nollataan ja asetetaan uusi 7 täyttä työttömyyspäivää vastaava omavastuuaika.

Päiväraha määritellään osa-aikaisesta palkastasi. Työttömyysturvalaissa mainitaan kuitenkin, että uusi päiväraha on vähintään 80 prosenttia aiemmasta päivärahastasi.

Terveisin
Tiina työttömyyskassasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu