HARMAA TALOUS

Kotimaa

Etusivu > Kotimaa > Artikkeli
Pienrakentaja panee toivonsa perussuomalaisiin pimeän työn kitkemisessä
julkaistu tänään klo 07:48, päivitetty tänään klo 08:53

Kuva: Mika Kanerva

Perussuomalaisiin kohdistuu nyt vaalivoiton jälkeen suuria odotuksia harmaan talouden kitkemiseksi. Puolue lupaakin vastata huutoon. Uusi kansanedustaja Tom Packalén on valmis lisäämään myös omakotitalorakentajien vastuuta kuutamokeikkojen vähentämisessä, jos se ei tuota vaivaa.

Auralainen rakennusyrittäjä Ilkka Soukka polttelee tupakkaa kevätauringossa, mutta mieli on syksyn harmaa. Postiluukusta tulee ulosottomiehen kirjeitä, rahaa ei mistään.

- On hyvin lähellä, ettei lähde talo alta, hän tuskailee.

Soukka syyttää ahdingostaan rakennusalan mädännäisyyttä. Velkaantuminen alkoi 2005, kun ulkomaalaiseksi bulvaaniksi paljastunut firma ei maksanutkaan sovitusti tehdystä työstä.

Soukka sanoo, että uusia työmaita on vaikea löytää. Hän tekisi tuntihintaan 32 euroa plus alvit, mutta tarjoukset alveineen liikkuvat 20 - 25 euron haarukassa. Jopa 17 euroa tunnilta on tarjottu. Poljettuihin hintoihin tottuneet omakotitaloremontoijatkin tarjoavat kuutamokeikkaa.

- Viimeksi noin viikko sitten. Eivät sanoneet minkäänlaista tuntipalkkaa. Sanoivat että urakalla pitäisi tehdä – ja mieluiten pimeänä, rakentaja tuskailee.
”PS:llä oikeat tavoitteet”

Kaikki hallitukset ja puolueet ovat luvanneet kitkeä harmaata taloutta, mutta toimistakin huolimatta tulokset ovat jääneet laihoiksi. Moni kampanjoi vaaleissakin asian puolesta, joukossa perussuomalaiset. ”Iso jytky” toikin Ilkka Soukan synkkyyteen valonpilkahduksen.

- Perussuomalaisilla on aivan oikeat tavoitteet, Soukka sanoo.

Yksi perussuomalaisten harmaan talouden ohjelman laatijoista, uusi kansanedustaja Tom Packalén lupaa vaalien jälkeenkin vastata huutoon. Aiempia puolueita Packalén syyttää aidon tahdon puutteesta.

- Perussuomalaisilla on oikea tahto korjata tämä asia. Se vaatii tahtoa ja se vaatii resursseja, entinen helsinkiläiskomisario sanoo.

Packalén antaisi poliisille, verottajalle ja muille viranomaisille ainakin sata miljoonaa vuodessa lisärahaa, ja kohdistaisi rikollisuuden torjunnan isoihin firmoihin ja julkisiin hankintoihin.

- Hallitusohjelmassa varmasti tullaan vaatimaan, että resursoidaan eri viranomaisia, niin verottajaa, poliisia kuin muitakin viranomaisia.

Pahiten resurssipulasta kärsii Packalénin mukaan poliisi. Mutta myös esimerkiksi aluehallintoviraston tilaajavastuutarkastajien määrää pitäisi hänen mukaansa lisätä nykyisestä 12:sta ainakin 50:een. Erityistilintarkastuksilla hän lisäisi pelotetta kiinnijäämisestä.
Omakotitalorakentajille vastuuta?

Perussuomalaisten harmaan talouden politiikan muotoilijan Tom Packalénin mielestä rikollisuuden torjunta pitää kohdistaa isoihin firmoihin ja valtion ja kuntien hankintoihin.

Rakentaja Ilkka Soukka tietää, että kuutamokeikkoja kysyvät myös rivisuomalaiset. Rakennusteollisuuden mukaan omakotitaloja rakennettiin ja remontoitiin viime vuonna noin neljän miljardin edestä.

Rahaa siis liikkuu, mutta tiedossa ei ole, kuinka paljon pimeää rahaa on liikkeellä.

Työ- ja elinkeinoministeriö esitti maaliskuun lopussa, että myös omakotitalorakentajat joutuisivat ilmoittamaan verottajalle, keitä urakoitsijoita he käyttävät ja kuinka paljon työstä maksavat. Pieni rakennusyrittäjä kannattaa esitystä.

- Kyllä se auttaisi varmasti paljon siinä, ettei pimeitä töitä tarjottaisi, Soukka uskoo.

Myös rötösherrajahtiin Arkadianmäeltä käsin pääsevä komisario Tom Packalén puoltaa ajatusta, kunhan tietojen ilmoittaminen tehdään helpoksi pientalon rakentajalle.

- (Järjestelmän) pitää olla semmoinen, että ilmoitukset voi tehdä netin kautta reaaliajassa.

Perussuomalaiset päässevät nyt näyttämään oppositiossa teroitetut kyntensä hallitukseen. Hallitukseen on tyrkyllä myös SDP, joka niin ikään on pitänyt meteliä pimeän työn torjunnan puolesta. Nyt jos koskaan äänestäjillä on lupa odottaa, että harmaan talouden kasvu taittuu.

YLE Uutiset / Mikko Haapanen
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juuri näin.

Yksityiset henkilöt ei tajua että kun takavalot valot vilkahtaa niin takuukorjaukset ym muut vastuut on mennyttä kun tehdään halvalla. Verot ym vastuut jää urakoitsijalta hoitamatta. Toki tilaajaa myös omakotirakentaajaa velvottaa myös tilaajavastuulaki. Valvontaa todella pitäisi saada lisää tehokkaasti kitkeä harmaatalaoutta.

Äänestä
  • Jos tekee verollisella kolmella kympillä tunti hommia ja vaihtoehtona on tehdä kympillä tunti pimeänä niin on pimeä jos ei tee. Ei siinä kotitalousvähennykset paljon paina kun kysytään maksatko tonnin käteen vai kolme laskulla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei takuita työlle kirjoitti:

Kotimaa

Etusivu > Kotimaa > Artikkeli
Pienrakentaja panee toivonsa perussuomalaisiin pimeän työn kitkemisessä
julkaistu tänään klo 07:48, päivitetty tänään klo 08:53

Kuva: Mika Kanerva

Perussuomalaisiin kohdistuu nyt vaalivoiton jälkeen suuria odotuksia harmaan talouden kitkemiseksi. Puolue lupaakin vastata huutoon. Uusi kansanedustaja Tom Packalén on valmis lisäämään myös omakotitalorakentajien vastuuta kuutamokeikkojen vähentämisessä, jos se ei tuota vaivaa.

Auralainen rakennusyrittäjä Ilkka Soukka polttelee tupakkaa kevätauringossa, mutta mieli on syksyn harmaa. Postiluukusta tulee ulosottomiehen kirjeitä, rahaa ei mistään.

- On hyvin lähellä, ettei lähde talo alta, hän tuskailee.

Soukka syyttää ahdingostaan rakennusalan mädännäisyyttä. Velkaantuminen alkoi 2005, kun ulkomaalaiseksi bulvaaniksi paljastunut firma ei maksanutkaan sovitusti tehdystä työstä.

Soukka sanoo, että uusia työmaita on vaikea löytää. Hän tekisi tuntihintaan 32 euroa plus alvit, mutta tarjoukset alveineen liikkuvat 20 - 25 euron haarukassa. Jopa 17 euroa tunnilta on tarjottu. Poljettuihin hintoihin tottuneet omakotitaloremontoijatkin tarjoavat kuutamokeikkaa.

- Viimeksi noin viikko sitten. Eivät sanoneet minkäänlaista tuntipalkkaa. Sanoivat että urakalla pitäisi tehdä – ja mieluiten pimeänä, rakentaja tuskailee.
”PS:llä oikeat tavoitteet”

Kaikki hallitukset ja puolueet ovat luvanneet kitkeä harmaata taloutta, mutta toimistakin huolimatta tulokset ovat jääneet laihoiksi. Moni kampanjoi vaaleissakin asian puolesta, joukossa perussuomalaiset. ”Iso jytky” toikin Ilkka Soukan synkkyyteen valonpilkahduksen.

- Perussuomalaisilla on aivan oikeat tavoitteet, Soukka sanoo.

Yksi perussuomalaisten harmaan talouden ohjelman laatijoista, uusi kansanedustaja Tom Packalén lupaa vaalien jälkeenkin vastata huutoon. Aiempia puolueita Packalén syyttää aidon tahdon puutteesta.

- Perussuomalaisilla on oikea tahto korjata tämä asia. Se vaatii tahtoa ja se vaatii resursseja, entinen helsinkiläiskomisario sanoo.

Packalén antaisi poliisille, verottajalle ja muille viranomaisille ainakin sata miljoonaa vuodessa lisärahaa, ja kohdistaisi rikollisuuden torjunnan isoihin firmoihin ja julkisiin hankintoihin.

- Hallitusohjelmassa varmasti tullaan vaatimaan, että resursoidaan eri viranomaisia, niin verottajaa, poliisia kuin muitakin viranomaisia.

Pahiten resurssipulasta kärsii Packalénin mukaan poliisi. Mutta myös esimerkiksi aluehallintoviraston tilaajavastuutarkastajien määrää pitäisi hänen mukaansa lisätä nykyisestä 12:sta ainakin 50:een. Erityistilintarkastuksilla hän lisäisi pelotetta kiinnijäämisestä.
Omakotitalorakentajille vastuuta?

Perussuomalaisten harmaan talouden politiikan muotoilijan Tom Packalénin mielestä rikollisuuden torjunta pitää kohdistaa isoihin firmoihin ja valtion ja kuntien hankintoihin.

Rakentaja Ilkka Soukka tietää, että kuutamokeikkoja kysyvät myös rivisuomalaiset. Rakennusteollisuuden mukaan omakotitaloja rakennettiin ja remontoitiin viime vuonna noin neljän miljardin edestä.

Rahaa siis liikkuu, mutta tiedossa ei ole, kuinka paljon pimeää rahaa on liikkeellä.

Työ- ja elinkeinoministeriö esitti maaliskuun lopussa, että myös omakotitalorakentajat joutuisivat ilmoittamaan verottajalle, keitä urakoitsijoita he käyttävät ja kuinka paljon työstä maksavat. Pieni rakennusyrittäjä kannattaa esitystä.

- Kyllä se auttaisi varmasti paljon siinä, ettei pimeitä töitä tarjottaisi, Soukka uskoo.

Myös rötösherrajahtiin Arkadianmäeltä käsin pääsevä komisario Tom Packalén puoltaa ajatusta, kunhan tietojen ilmoittaminen tehdään helpoksi pientalon rakentajalle.

- (Järjestelmän) pitää olla semmoinen, että ilmoitukset voi tehdä netin kautta reaaliajassa.

Perussuomalaiset päässevät nyt näyttämään oppositiossa teroitetut kyntensä hallitukseen. Hallitukseen on tyrkyllä myös SDP, joka niin ikään on pitänyt meteliä pimeän työn torjunnan puolesta. Nyt jos koskaan äänestäjillä on lupa odottaa, että harmaan talouden kasvu taittuu.

YLE Uutiset / Mikko Haapanen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu