Miinalaiva Pohjanmaa päästi vangitsemansa merirosvot menemään. Ihan noin vain. Olisihan heidät voinut edes merkitä arabien ikivanhalla tavalla, katkaisemalla käsi tai jalka. Tai tekemällä heitä sokeita.
Itsemurhaiskijöitäkään ei kannata pelotella kuolemantuomiolla. Kuolemaa he eivät pelkää. Ehkäpä pelkäisivät elämää raajarikkona.
Merirosvot
9
76
Vastaukset
- Ainakin tatuoinnin
olisivat voineet saada.
Mutta hyvä, ettei Suomi taas ottanut vastaan ja alkanut "hoitaa" !! On kuitenkin hyvä, että saivat sen joukon kiinni, olivatpa he merirosvoja tai sitten eivät.
Nyt jää historiaan kuitenkin hyvä juttu, jota voidaan kertoa lapsenlapsillemme jne. tyyliin suomipojat menestyksekkäässä merirosvojahdissa.
Jos tuota kiinniottoa ei olisi tapahtunut, niin muistoihin olisi jäänyt vain helvetin kallis operaatio, jonka tuloksista ei olisi jäänyt mitään varmaa näyttöä.Kalliinpuoleinen työharjoittelukeikka em. operaatiosta tuli. Pohjanmaan miehistö pystyi kuitenkin pysäyttämään merirosvolaivaksi sanotun aluksen.
Jatko sitten menikin aivan plörinäksi. Pidätetyn aluksen miehistö vietti mukavia päiviä täys ylöspidossa.
Voisi kysyä, miksi kansainvälinen konsultaatio ei kulkenut pidätettyjen jatkotoimista. Nyt kukaan ei huolinut alueelleen ko. miehistöä.
Parasta asiassa mehukkaan jälkiviisastelun lisäksi on ex mäkimiehen lanseeraama lausunto; kotimatka on se parasmatka.
Ai niin ne takavarikoidut kalasnikovit ym. "kalastusvälineet". Mitä niille tehdään? Saako Suomen valtio ne vaikka jonkun näyttelyn vetonaulaksi.- korp.k
Vasta >pohjanmaa< haku muistutti, että miinalaiva Pohjanmaa kuiten upotti merirosvojen tukikohtana käytettämän aluksen.
- //
Länsimainen oikeuslaitos ei perustu kostoon, onneksi.
Miten tulisi perhe toimeen, jos isältä alikehittyneessä maassa vietäisiin raaja???????? - Nythän ei oltu länsi
maissa vaan Somalian rannikolla.
- ööööööö.....
Kyllä länsimainen ihminen on länsimainen, vaikka Kuussa käydessään.
Näin se tuppaa oleilemaan. Uskonnon nimissä tehdään meilläkin perustuslainvastaisia tekoja, että oltaisiin herralle mieleisiä.
Tämän olen saanut tuta näiden lumien aaikana. Näille (kd) hurmoshenkisille demokratiakin on vain mitätön korulause.- Tepposet
Paras vaihtoehto: "Hukkuivat pakoyrityksen aikana".
Netissä pyörinyt venäläisvideo antoi mallin.
Rosvolaiva, jos sitä ei upoteta ukkoineen, vallataan ampuen.
Haavoittuneet saavat virua kannella omassa veressään.
Videoitu paatti oli matkalla Kiinaan.
Rosvot mukaan.
Ihmettelen jos yksikään näistä vangituista rosvoista ilmestyy enää koskaan mihinkään.
Ihmettelen myös jos tämän jälkeen rosvot yrittävät kaapata yhtään ainutta venäläislaivaa.
Selvät lääkkeet. Paatit päreiksi ja rosvot kilon paloina kalan ruuaksi.
Tätä kieltä ne ymmärtävät.
Kaikki tehtävä täysin julkisuudelta salassa etteivät lännen ultrahumanistit älyttömällä uikutuksellaan häiritse tehokasta torjuntaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237130Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234934L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664266TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242261Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2731691- 671465
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581428Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221406Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581384