Merirosvot

Reino´

Miinalaiva Pohjanmaa päästi vangitsemansa merirosvot menemään. Ihan noin vain. Olisihan heidät voinut edes merkitä arabien ikivanhalla tavalla, katkaisemalla käsi tai jalka. Tai tekemällä heitä sokeita.

Itsemurhaiskijöitäkään ei kannata pelotella kuolemantuomiolla. Kuolemaa he eivät pelkää. Ehkäpä pelkäisivät elämää raajarikkona.

9

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainakin tatuoinnin

      olisivat voineet saada.
      Mutta hyvä, ettei Suomi taas ottanut vastaan ja alkanut "hoitaa" !!

    • On kuitenkin hyvä, että saivat sen joukon kiinni, olivatpa he merirosvoja tai sitten eivät.
      Nyt jää historiaan kuitenkin hyvä juttu, jota voidaan kertoa lapsenlapsillemme jne. tyyliin suomipojat menestyksekkäässä merirosvojahdissa.
      Jos tuota kiinniottoa ei olisi tapahtunut, niin muistoihin olisi jäänyt vain helvetin kallis operaatio, jonka tuloksista ei olisi jäänyt mitään varmaa näyttöä.

    • Kalliinpuoleinen työharjoittelukeikka em. operaatiosta tuli. Pohjanmaan miehistö pystyi kuitenkin pysäyttämään merirosvolaivaksi sanotun aluksen.
      Jatko sitten menikin aivan plörinäksi. Pidätetyn aluksen miehistö vietti mukavia päiviä täys ylöspidossa.
      Voisi kysyä, miksi kansainvälinen konsultaatio ei kulkenut pidätettyjen jatkotoimista. Nyt kukaan ei huolinut alueelleen ko. miehistöä.
      Parasta asiassa mehukkaan jälkiviisastelun lisäksi on ex mäkimiehen lanseeraama lausunto; kotimatka on se parasmatka.

      Ai niin ne takavarikoidut kalasnikovit ym. "kalastusvälineet". Mitä niille tehdään? Saako Suomen valtio ne vaikka jonkun näyttelyn vetonaulaksi.

    • korp.k

      Vasta >pohjanmaa< haku muistutti, että miinalaiva Pohjanmaa kuiten upotti merirosvojen tukikohtana käytettämän aluksen.

    • //

      Länsimainen oikeuslaitos ei perustu kostoon, onneksi.

      Miten tulisi perhe toimeen, jos isältä alikehittyneessä maassa vietäisiin raaja????????

    • Nythän ei oltu länsi

      maissa vaan Somalian rannikolla.

      • ööööööö.....

        Kyllä länsimainen ihminen on länsimainen, vaikka Kuussa käydessään.


    • Näin se tuppaa oleilemaan. Uskonnon nimissä tehdään meilläkin perustuslainvastaisia tekoja, että oltaisiin herralle mieleisiä.
      Tämän olen saanut tuta näiden lumien aaikana. Näille (kd) hurmoshenkisille demokratiakin on vain mitätön korulause.

    • Tepposet

      Paras vaihtoehto: "Hukkuivat pakoyrityksen aikana".

      Netissä pyörinyt venäläisvideo antoi mallin.
      Rosvolaiva, jos sitä ei upoteta ukkoineen, vallataan ampuen.
      Haavoittuneet saavat virua kannella omassa veressään.

      Videoitu paatti oli matkalla Kiinaan.
      Rosvot mukaan.
      Ihmettelen jos yksikään näistä vangituista rosvoista ilmestyy enää koskaan mihinkään.

      Ihmettelen myös jos tämän jälkeen rosvot yrittävät kaapata yhtään ainutta venäläislaivaa.

      Selvät lääkkeet. Paatit päreiksi ja rosvot kilon paloina kalan ruuaksi.
      Tätä kieltä ne ymmärtävät.

      Kaikki tehtävä täysin julkisuudelta salassa etteivät lännen ultrahumanistit älyttömällä uikutuksellaan häiritse tehokasta torjuntaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      121
      7055
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      55
      4787
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      74
      3734
    4. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      27
      2824
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      33
      2489
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      22
      1936
    7. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      207
      1462
    8. Martinan prinsessahäät peruuntui

      Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      319
      1254
    9. Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona

      Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on
      42
      1065
    10. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      162
      911
    Aihe