Oletteko kuulleet?
Minun kollegani Ruotsista kertoi, että hänen ystävänsä Belgiassa kertoi tuntevansa erään EU-lobbarin, joka oli kertonut, että Suomi laitetaan kai lähiaikoina EU:n holhoukseen, koska Suomessa on tavallinen kansa ryöstämässä valtaa, joka kuuluisi vain EU myönteiselle eliitille, niin että koko EU:n tulevaisuus on vaakalaudalla.
Holhoojakomission johtoon on kuulemma valittu jo yksi suomenkielinen komissaari, jota Suomen kehitys jurppii erityisesti.
Hurja huhu.
3
89
Vastaukset 3
- meitä ei nujerreta
ME panemme KAPULOITA rattaisiin koko kansan voimalla !
- Suomessapa valta
kuuluu juuri kansalle perustuslain mukaan.
Ei suomenruotsalaiselle eliitille, joka on onnistunut jo tuhat vuotta suomalaisia (loisien tavoin) hyödyntämään ja hyväksikäyttämään.
Jos joku huono, aikansa elänyt laki on sen sallinut, se muutetaan nyt. - yx70men
Täähää sopis huhtikuun ekapäivän Hesariin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1431860
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3081298Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.173939Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.263674- 33611
- 257603
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12601- 191553
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20502- 42482