Koska kävelee?

Koska on teidän lapsenne alkaneet itse ottaa askelia, nimen omaan ilman tukea? Pitäisi pikkuhiljaa meidänkin pojan jo oppia, täyttää juuri vuoden. Mutta ei. On juuri alkanut päästää tuesta irti seisaallaan ollessa, mutta hetken vain pysyy pystyssä. Kuinka kauan tästä kestää ennen kuin alkaa ottaa askelia ja pysyä pidempään pystyssä? Voinko auttaa asiaa mitenkään vai onko kaikki ihan lapsesta itsestään kiinni?
6612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lapsellasi ei ole vielä mitään kiirettä oppia itsekseen kävelemään. Voit rauhassa odotella ensimmäisiä askeleita vielä useita kuukausia. Anna pienen kehittyä ihan omaa vauhtiaan äläkä stressaa itseäsi asialla.

Äänestä

Ensimmäiset 18 kk vanhemmat tekevät kaikkensa, jotta lapset alkaisivat kävelemään ja oppisivat puhumaan. Seuraavat 18-vuotta ne pyrkii pitämään lapsensa paikallaan ja hiljaa.

Ja itse asiaan. Itse tiedän lähisuvusta lapsia, jotka on aloittanut kävelemisen jo hieman alle 8 kk vanhoina, mutta toiset vasta n. 1,5 vuotiaina. Ja kahden vuoden iässä ei pysty sanomaan enää mitään eroa!

Ensimmäinen oma lapsi oppi kävelemään tasan vuoden iässä, mutta nyt 11 kk vanha toinen poika ei osoita mitään kiinnostusta aiheeseen. Luultavasti ei opi kuin vasta selvästi yli vuoden ikäisenä.

Lyhyesti: Ei kannata hätäillä. Se tulee kyllä omalla ajallaan ja ehdit vielä monta kertaa toivoa, että ei olisi ihan vielä oppinut... :)

Äänestä

meidän neiti hätähousu nousi tukea vasten seisomaan puolivuotispäivänään ja 10kk ikäisenä sitten käveli.Eli noin nelisen kuukautta harjoitteli...

Äänestä
  • .. mulla oli myös tommonen hätähousu-neiti, joka nousi tukea vasten 6 kk ikäisenä ja saman tien tapaili jo askelia ja 9 kk ikäisenä käveli ilman tukea.
    Oi miten olin ylpeä: minun älykäs lapseni! Olin sitä mieltä että kaikki hitaammin motorisesti ja liikunnallisesti kehittyvät lapset ovat tyhmiä. Ja olihan esikoistyttönen muutenkin kauhean kiinnostunut kaikesta, oppi normaalia aikaisemmin monia asioita ... Huippuälykäs siis, ajattelin minä . Nyt hävettää oma tuonaikainen asenne..

    Ja miten kävi.:?
    Koulussa kaksi ekaa luokkaa likka opetteli istumaan paikallaan ja hiljaa.
    Onneksi sattui semmonen ope, joka ei lennättänyt tarkkikselle. Koska lapsihan kuitenkin oppi ja halusi oppia. Älyssä ei vikaa. Keskitasoa, sanovat asiantuntijat.

    Ja nyt neiti hätähousu on täysi-ikäinen nuori nainen hätähousu, jolla on 10 rautaa tulessa yhtäaikaa, kymmenen projektia menossa ja päällekkäin eikä mikään tunnu valmistuvan ainakaan näin minun silmin sivusta seurattuna, ja siinä sivussa ihan tavalliset arkiset asiat unohtuu hoitaa.
    Raha-asioiden kanssa sählää ja sohlaa.

    Looginen ajattelu tuottaa vaikeuksia: matikka ja tietotekniikka esim.

    Mutta menoa ja meininkiä riittää.

    Avoin, sosiaalinen ja kaikin puolin ihastuttava hän on - silloin kun on.

    Siis täysin erilainen kuin nuoremmat sisaruksensa.

    Äänestä

Meillä neiti on 1v 4kk ja nousee nyt vasta tukea vasten polviseisontaan! Ennuste onkin että menee lähelle paria ikävuotta se kävelyyn lähteminen. Mutta meillä ei ole kiire minnekään, hoidan lasta kotona ja kauhulla katson tuttavieni lapsia jotka ovat oikeita hirviöitä :) Ja mitä myöhempään lähtee kävelemään,sitä enemmän on järkeä päässä!

Äänestä

Meitin poitsu nousi seisomaan 7 kk ikäisenä, harjoitteli 1,5 kk ja lähti käppäilemään. Nyt poitsu on just alle vuoden ja menee kuin viitapiru pitkin huushollia, valvottavaa riittää. Kolhuja on tullut ja tulee lisää.
Älä edes mieti nopeuttavasi luontoa.
Olen kateellinen sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Odottava kirjoitti:

Koska on teidän lapsenne alkaneet itse ottaa askelia, nimen omaan ilman tukea? Pitäisi pikkuhiljaa meidänkin pojan jo oppia, täyttää juuri vuoden. Mutta ei. On juuri alkanut päästää tuesta irti seisaallaan ollessa, mutta hetken vain pysyy pystyssä. Kuinka kauan tästä kestää ennen kuin alkaa ottaa askelia ja pysyä pidempään pystyssä? Voinko auttaa asiaa mitenkään vai onko kaikki ihan lapsesta itsestään kiinni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu