Meillä oli tänään joku "kohtaus". Ensin huomasin pojan yrittävän nuolla huuliaan, mutta suu vaikutti kuivalta. Vaihdoin hälle uutta vettä ja huomasin toisesta suunnasta, että pojun pippeli oli aivan turvonnut ja tunnusteltaessa kivikova. Terskan pää näkyi selvästi esinahan alta ja oli "tulipunainen" ja tiputteli kirkasta nestettä. Poju koitti myös nuolla sitä mutta suu taisi olla kuiva ja tuntui sen myötä vähän haukkovan henkeään.
Koitin soittaa päivystävälle e-lekurille ja olin valmiina lähtemään klinikalle, kun päästiin ulos, niin turvotus oli laskenut ja koira vaikutti taas normaalilta.
Olimme tänään mätsäreissä ja tuli mieleen, että onko se saanut jotain myrkkyä siellä..
Sanoivat, että seurataan tilannetta kotona ja turvotusta voi hoitaa viileällä kääreellä.
En tiedä uskallanko jättää poikaa huomenna yksin kotiin jos kohtaus uusiutuu, eikä tällä kertaa menekään ohi.. =/
Onko muilla kokemuksia moisesta?
Uroksien äkilliset pippelioireet
19
22315
Vastaukset
- nylkyttäjät
Sillä oli luultavasti vain pippeli "jumissa". Meidän koiralla sama vaiva joskus kun on nylkytellyt leluaan, pippeli ei "mene takaisin sisään" (ahdas esinahka), välillä joudun avittamaan nahan paikoilleen, hyvin varovasti vedän kärjen karvoista vähän kerallaan, kunnes kaikki on taas paikoillaan.
Googlaa "koiran ahdas esinahka" niin löytyy lisää tietoa.
Mm tämä tuli haulla ekana: "Jos esinahka on liian ahdas, se voi estää esinahan liukumisen peniksen ympäriltä, tai pahimmassa tapauksessa penis voi jäädä erektion yhteydessä esinahan puristamaksi, jolloin verisuonitus ahtautuu, eikä päästä verentungosta purkautumaan. Ensiapuna pitää huuhdella viileällä vedelle turvonnutta elintä, ja yrittää vetää esinahka takaisin paikoilleen. " - tutki lisää
Tuli mieleen, olisko joku pistänyt pippeliin, vaikka amppari.
Meillä kusiaiset söivät uroksemme pippeliin pahan tulehduksen. Kun tuo aina makoili mökillä pihalla ja siellä oli paljon just niitä pikkumuurahaisia. Antibioottikuurilla siitä onneksi selvittiin, mutta päivystyskeikka kuitenkin ;(( - tintti ja pomppu
Ei kai ampparit tähän aikaan vuodesta vielä pistele, enkä ole nähnyt vielä ainuttakaan.
Saattaa olla ahdas esinahka, mutta koskaan ennen ei ole ollut ongelmia. Peli vilkkuu aina kakalla ja palautuu hyvin. Yliaktiivinenkaan poika ei ole, eikä lussannut itseään ennen kohtausta. Makoili vaan rauhassa.
Nyt lenkillä huomasin pojulle muodostuneen "terskan" ja peli punoittaa vielä, ennen pippeli on ollut ihan sileä ja vaaleanpunainen.
Tilaan tiistaina lääkärin pojalle ja katotaan miten käy.- hopi hopi
Kyllä niitä amppareita kuule on jo....varsinkin siellä heinikossa mönkimässä, joita et välttämättä näe. Lääkäriin vaan mars mars. Ja nylkytys saatava loppumaan jatkossakin.
- tintti ja pomppu
hopi hopi kirjoitti:
Kyllä niitä amppareita kuule on jo....varsinkin siellä heinikossa mönkimässä, joita et välttämättä näe. Lääkäriin vaan mars mars. Ja nylkytys saatava loppumaan jatkossakin.
Heinikossa ei olla käyty ja koira ei nylkytä, ketään, koskaan... Edes kiimaan tulossa nartun kanssa lenkkeily ei saanut poikaa nylkyttämään kotona.
- nylkyttäjät
Sama se meillä, poika punnaa paskaa niin että pippeli vilkkuu ja se (pippeli) menee kyllä takaisin sen jälkeen.
Ongelma on aina välillä kun on omissa oloissaan nylkytellyt leluaan kunnolla ja hartaasti, eikä silloinkaan joka kerta. Eli vehje ollut koko komeudessaan ulkona, hinkannut kuivaa kankaista lelua niin sitten ei menekään kokonaan sisään. Voi olla että koirasi oli nylkytellyt paljon aikaisemmin, silloin kun huomasit ongelman, saattoi koiralla olla jo tukala olo sen jumittuneen vehkeensä kanssa ku ei enää kunnolla veri kierrä.
Oon jo oppinut että jos huomaan koiran touhut, niin käyn jossain vaiheessa tarkastamassa koiran tilan, kysyn "onko pippeli hyvin?" ja vilasen. :D Jos on ok ni hyvä, mutta jos ei niin sitten käännän koiran selälleen ja autan sen paikoilleen... :)- 4. koiraa
MIKSI ihmeessä annat koirasi nylkyttää, on se sitten lelu tai lahje.
Se on koiran alistamis-ele ja se on kiellettävä heti alkuuunsa, ettei tule nuita mainitsemiasi ongelmia.
Meillä on 4 urosta ja yksikään ei ole nylkyttänyt kun se on torjuttu heti pentuna ja alkuunsa.
Siis ei kikkeli- eikä muitakaan ongelmia. - Susuros
4. koiraa kirjoitti:
MIKSI ihmeessä annat koirasi nylkyttää, on se sitten lelu tai lahje.
Se on koiran alistamis-ele ja se on kiellettävä heti alkuuunsa, ettei tule nuita mainitsemiasi ongelmia.
Meillä on 4 urosta ja yksikään ei ole nylkyttänyt kun se on torjuttu heti pentuna ja alkuunsa.
Siis ei kikkeli- eikä muitakaan ongelmia.JA VOIHAN HERRA JUMALA JOS PEHMONALLE ON ARVOASTEIKOSSA ALEMPANA KUIN KOIRA! Et voi nyt olla tosissasi!
Tottakai ihmisten nylkytys on kiellettyä ja se on alistamista mutta ihan tiedoksi vain sinulle "neljä koiraa":
Susi on yksiavioinen ja pariutuu vain yhden kumppanin kanssa, aikojen saatossa kun sutta on jalostettu koiraksi ja koiria on jalostettu pidemmälle, on suosittu uroksia jotka ovat hyvin seksuaalisesti aktiivisia koska yksiavioisuus ei oikein toimi jalostuksessa. Tästä syystä useammat uroskoirat ovat hyvin aktiivisia "tällä saralla" ja siksi yrittävät astua kaikkea mikä vähänkään muistuttaa narttua. Eli kaikki EI ole alistamista vaan yksinkertaisesti kokoaikanen astuminen on uroskoiralle toivottu piirre.
Minusta nylkyttämisessä ei ole yhtään mitään vikaa jos koira saa sillä purettua seksuaalista turhautumistaan eikä siitä ole koiralle haittaa. Eikä minusta satunnainen esinahan juuttuminen ole ongelma, jos omistaja sen huomaa ja laittaa paikoilleen ilman että koira tuntee kipua.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että urokset tulisi leikkauttaa, jos niitä ei aiota käyttää astutukseen. Mieti itse elämääsi siten että hormonit hyrrää ja pelit ja vehkeet pelaa mutta et IKINÄ pääse niitä käyttämään! Varsinkin minua säälittää sinun "4.koiraa" koirasi, jotka eivät mitenkään pääse purkamaan seksuaalista turhautumistaan.. - nylkyttäjät
4. koiraa kirjoitti:
MIKSI ihmeessä annat koirasi nylkyttää, on se sitten lelu tai lahje.
Se on koiran alistamis-ele ja se on kiellettävä heti alkuuunsa, ettei tule nuita mainitsemiasi ongelmia.
Meillä on 4 urosta ja yksikään ei ole nylkyttänyt kun se on torjuttu heti pentuna ja alkuunsa.
Siis ei kikkeli- eikä muitakaan ongelmia.Se on sun mielipitees ja olet oikeutettu siihen ja kasvata koiriasi niin kuin kasvatat. Minä anna tuon (leikatun) pojan puuhastella silloin kun se sillä tuulella sattuu olemaan, ei ole edes päivittäistä, eikä tee sitä ihmisille, vain tietylle lelulle ja tyynyllensä ja yleensä vielä omissa oloissaan yksin toisessa huoneessa enkä jaksaisi koko ajan perässä hiippailla ja kytätä mitä tekee.
Eikä meillä ole silti mitään ongelmia senkään suhteen kuka on lauman johtaja, se olen minä.
Jos panettaa niin panettaa, halut ne on koirallakin. ;) Sinäkään satavarmasti voi sanoa mitä koirasi puuhaavat, vai vahditko niitä 24/7?
Sinäkään et varmaan sitten räpellä lainkaan vehkeitäsi, kun pienestä asti on kielletty... - Anonyymi
4. koiraa kirjoitti:
MIKSI ihmeessä annat koirasi nylkyttää, on se sitten lelu tai lahje.
Se on koiran alistamis-ele ja se on kiellettävä heti alkuuunsa, ettei tule nuita mainitsemiasi ongelmia.
Meillä on 4 urosta ja yksikään ei ole nylkyttänyt kun se on torjuttu heti pentuna ja alkuunsa.
Siis ei kikkeli- eikä muitakaan ongelmia.Ei se on ainoastaan alistamis elettä.
- Anonyymi
Susuros kirjoitti:
JA VOIHAN HERRA JUMALA JOS PEHMONALLE ON ARVOASTEIKOSSA ALEMPANA KUIN KOIRA! Et voi nyt olla tosissasi!
Tottakai ihmisten nylkytys on kiellettyä ja se on alistamista mutta ihan tiedoksi vain sinulle "neljä koiraa":
Susi on yksiavioinen ja pariutuu vain yhden kumppanin kanssa, aikojen saatossa kun sutta on jalostettu koiraksi ja koiria on jalostettu pidemmälle, on suosittu uroksia jotka ovat hyvin seksuaalisesti aktiivisia koska yksiavioisuus ei oikein toimi jalostuksessa. Tästä syystä useammat uroskoirat ovat hyvin aktiivisia "tällä saralla" ja siksi yrittävät astua kaikkea mikä vähänkään muistuttaa narttua. Eli kaikki EI ole alistamista vaan yksinkertaisesti kokoaikanen astuminen on uroskoiralle toivottu piirre.
Minusta nylkyttämisessä ei ole yhtään mitään vikaa jos koira saa sillä purettua seksuaalista turhautumistaan eikä siitä ole koiralle haittaa. Eikä minusta satunnainen esinahan juuttuminen ole ongelma, jos omistaja sen huomaa ja laittaa paikoilleen ilman että koira tuntee kipua.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että urokset tulisi leikkauttaa, jos niitä ei aiota käyttää astutukseen. Mieti itse elämääsi siten että hormonit hyrrää ja pelit ja vehkeet pelaa mutta et IKINÄ pääse niitä käyttämään! Varsinkin minua säälittää sinun "4.koiraa" koirasi, jotka eivät mitenkään pääse purkamaan seksuaalista turhautumistaan..KOIRA ...No jopas oli mielipide ja "tieto". Mikään noista ei pidä paikkaansa kaikkien erilaisten koirien (ovat yksilöitä niin kuin me) . Tässähän ei kysytty näitä mainitsemiasi asioita. Vaan mielipiteitä sekä vertai silta neuvoja jos sama tilanne. V.... että susiin menit :D No. Toki kaikki saa kirjoittaa ja ottaa kantaa....pahoittelut mikäli loukkasin. nimimerkille KOIRA.
- Anonyymi
4. koiraa kirjoitti:
MIKSI ihmeessä annat koirasi nylkyttää, on se sitten lelu tai lahje.
Se on koiran alistamis-ele ja se on kiellettävä heti alkuuunsa, ettei tule nuita mainitsemiasi ongelmia.
Meillä on 4 urosta ja yksikään ei ole nylkyttänyt kun se on torjuttu heti pentuna ja alkuunsa.
Siis ei kikkeli- eikä muitakaan ongelmia.Huoh - nyt on taas joku ajalta kivi ja keppi kertomassa ”faktaa”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se on ainoastaan alistamis elettä.
Ei ole. Elät 1900-luvun maailmassa.
- Hmmmmm69
Mielestäni ihmisen harjoittama nylkytys on moninverroin turmiollisempaa tekijälleen (mm. selkäranka mätänee) kuin koiran harjoittama. Siitä huolimatta en kannata masturboijien pakkokastroimista.
- Sessuli
juu, halut ne on hiirelläkin. Ei saa ihmisiä nylkyttää, eikä mun koira muita koiria myöskään, koska se on liian innokas ja sillä menee se ihan överiksi ja hyppis sitten iso rötkylä pentujenkin selkään, jotka on vielä liian huterajalkaisia ja ehkä arkoja puolustautumaan/kestämään semmosta. Pehmolelun nylkkäystä vois varmaan verrata enemmänkin masturbaatioon.
- Anonyymi
Vanha ketju, mutta mielenkiinnosta kysyn selvisikö koskaan mistä tuo "kohtaus" johtui?
Meillä nyt saman tyyppinen vaiva.- Anonyymi
Täällä kanssa yksi haluaisi tietää selvisikö syy kun samanlainen vaiva iski eilen meidän urokselle ja hetki sitten tuli taas... Ikinä ennen ei mitään ongelmia kikkelin kanssa...
- Anonyymi
Koiralla erektiossa turpoaa pippeli, jolloin terska tulee esinahan alta ja on yleensä punertava kova ja peniksen varteen tulee kaksi ”palloa” kudosten turvotessa kun painetta syntyy erektion tuottamana ja verihän tekee värin ja ”pallot” molemmille puolille penistä. Vaikka koira olisi leikattu voi hällä silti ”seistä”.. toisin sanoen täysin normaali erektio. Tuleehan ihmiselläkin terska ulos ja on kivikova..
- Anonyymi
nuo kaiketi liittyy hormonaalisiin asioihin. Toinen voi olla myös turhautuneisuus jostain syystä. Niistä on netissä paljon tietoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913070Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991747Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461607- 881431
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051427Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031333Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21179Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat391093Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun339930Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270918