Pätkii.!!

tervehdys,
Mikähän mahtaisi olla syynä pätkimiseen, liikkeelle lähdettäessä, meinaa tukehtua ja on annettava kierroksia. Ilmenee aina ajoittain, pyörä on orkkis vermeillä varustettu.
Kiitos vinkeistä.
3720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tupsiiko kaasariin?
laihaa seosta epäilen.
kevään koleat ilmat vaikuttaa myös asiaan,
jos ei lämpimänä tupsi, ni ei hätää.

Äänestä
  • Olen lähes unohtanut tuollaiset oireet. Itse olen ajanut jo lähes 15 vuotta ruisku bemarilla.

    No, ensiksi veikkaisin "aivastus-ilmiötä", joka on ominaista isotilavuuksiselle vähäsylinteriselle nelitahtikoneelle. Eli siinä tapahtuu niin että kone stumppaa bensan puutteeseen, varsinkin jos säädöt ovat laihalla! Toinen syy voi olla heikko kipinä. Suurtehopuola voisi asian kuuluvine tulppineen ja johtoineen olla oikea ratkaisu. Kolmas asia joka kannataa huomioida on se, että ilmansaanti kuuluu myöskin tähän kategoriaan, eli filtteri ja boxi, vai onko niitä ollenkaan, tai jos falskaako jokin kohta "airinletistä".

    Näistä muuttujista pääsee perille vain kokeilemalla. Jos ei ole taitoa, kannattaa viedä pajalle.

    Äänestä

Kannattaa varmaan kysellä HDCF:n foorumista neuvoja. Sillä on asiantuntemusta ko. merkille.
www.hdcf.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


883 kirjoitti:

tervehdys,
Mikähän mahtaisi olla syynä pätkimiseen, liikkeelle lähdettäessä, meinaa tukehtua ja on annettava kierroksia. Ilmenee aina ajoittain, pyörä on orkkis vermeillä varustettu.
Kiitos vinkeistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu