Johnny Kniga Kustannus 2007
Viiskymppinen Frode-setä on uusi tuttavuus skandidekkarin tekijänä. Ja sinunkauppoja ei tehdä, jos tyyli samana jatkuu. Senverran kumma heppu, ettei lähempi tuttavuus hirviästi kiinnosta.
En edes ole satavarma kuuluuko kirja tänne jännityspalstalle lainkaan, vaikko peräti talouspolitiikkaan tai huuhaakokemuksiin.
Tapahtumapaikka on Odda-niminen pikkukaupunki Norjassa, jossain Oslon ja Bergenin vuonoisessa välimaastossa. Varsinaisesti kirjassa ei listitä pois päiviltä ihmisiä vaan kuvaus on kokonaisen kaupungin hitaasta kuristamisesta hengiltä. Ennen niin menestyvä metalliteollisuus kaikkine saastuttavine sivuseikkoineen myydään ensin ulkomaiselle sijoittajalle ja ajetaan lopulta nurin. Jotennii tutun tuntuista globaalia bisnestä.
Prosessin minäkertoja on Robert, joka toimii maakuntalehden paikallistoimittajana ja haikailee poliisiveljensä Frankin Irene-vaimon perään. Entisen ja nykyisen suuren rakkautensa. Ajatuksissaan Robert kuvailee kaupungin historiaa eri ihmisille tapahtuneen kautta muistellessaan yhteistä menneisyyttä Irenen ja Frankin kanssa. Tylyjä ja uskottavia kohtaloita.
Kun paikallinen klanipää, isänmaallisen nuorisoliikkeen pikkupomo ajaa itsensä ja Opelinsa vuonoon viimeisen kerran suuri mediasirkus käynnistyy. Kaupunkilaiset tietävät toki syylliset heti. Klanipäillä on ollut kahinaa mamuserbien kanssa aiemmin illalla ja takaa-ajajat suistaneet nuorukaisen jorpakkoon.
Tästähän käynnistyy valtaisa hässäkkä. Koko maan lehdet ja televisiokanavat ryntäävät paikalle seuraamaan tutkintaa ja keksimään toimintaa jos uneliaassa pikkukaupungissa ei kylliksi tapahdu. Ehkä paras osa kirjasta tämän korppikotkalauman toiminnan kuvaus.
Päätoimittaja ei usko Robertin kykyihin pärjätä uutiskisassa, vaan lähettää avuksi lehden huippukuvaajan ja kyynisenkatkeran rikostoimittajan. Ihan tähtijournalistien autokuskiksi Robert ei alistu vaan jatkaa omia tutkimuksiaan ohi muiden toimittajien ja kaukana veljensä vetämästä virallisest linjasta.
Työsuhdehan siinä on katkolla ja paikallistoimituksen lopetus uhkaa. Vaan haitanneeko tuo mittään kun jätkä on muutenkin kaikkeen kyllästynyt.
Vuonoonajon ainoiksi todistajaksi löytyy aivonsa juonut, enkeleitä näkevä sillan alla asuja ja puhumaton mamupoika, joka tunnetaan vain Ronaldo-paitansa nimellä. Vedä siitä sitten vankkaa näyttöä juttutarpeiksi tai oikeuden leivättömään pöytään.
Gryttenin tapa kirjoittaa on karu ja vaivalloinen. Sivukaupalla repliikkejä, joissa ei mainita kuka sanoi. Ehkä kerran sivua kohti on lyhyt maininta "sanoin", laske siitä sitten mikä on minäkertojan puhetta ja mikä kulloisenkin juttukaverin.
Eikä syyllisiä, vuonoonajon tai tehtaan konkurssipesän kavaltamisen, saada kiinni. Täysin vastoin pyhää dekkariperinnettä ketkut pääsee kuin koira huuhkajan kynsistä.
Suosittelen, jos lajityypin tradition noudattaminen ei ole hallituskysymys ja kestää kulmikasta, selittelemätöntä kieltä.
Viiskymppinen Frode-setä on uusi tuttavuus skandidekkarin tekijänä. Ja sinunkauppoja ei tehdä, jos tyyli samana jatkuu. Senverran kumma heppu, ettei lähempi tuttavuus hirviästi kiinnosta.
En edes ole satavarma kuuluuko kirja tänne jännityspalstalle lainkaan, vaikko peräti talouspolitiikkaan tai huuhaakokemuksiin.
Tapahtumapaikka on Odda-niminen pikkukaupunki Norjassa, jossain Oslon ja Bergenin vuonoisessa välimaastossa. Varsinaisesti kirjassa ei listitä pois päiviltä ihmisiä vaan kuvaus on kokonaisen kaupungin hitaasta kuristamisesta hengiltä. Ennen niin menestyvä metalliteollisuus kaikkine saastuttavine sivuseikkoineen myydään ensin ulkomaiselle sijoittajalle ja ajetaan lopulta nurin. Jotennii tutun tuntuista globaalia bisnestä.
Prosessin minäkertoja on Robert, joka toimii maakuntalehden paikallistoimittajana ja haikailee poliisiveljensä Frankin Irene-vaimon perään. Entisen ja nykyisen suuren rakkautensa. Ajatuksissaan Robert kuvailee kaupungin historiaa eri ihmisille tapahtuneen kautta muistellessaan yhteistä menneisyyttä Irenen ja Frankin kanssa. Tylyjä ja uskottavia kohtaloita.
Kun paikallinen klanipää, isänmaallisen nuorisoliikkeen pikkupomo ajaa itsensä ja Opelinsa vuonoon viimeisen kerran suuri mediasirkus käynnistyy. Kaupunkilaiset tietävät toki syylliset heti. Klanipäillä on ollut kahinaa mamuserbien kanssa aiemmin illalla ja takaa-ajajat suistaneet nuorukaisen jorpakkoon.
Tästähän käynnistyy valtaisa hässäkkä. Koko maan lehdet ja televisiokanavat ryntäävät paikalle seuraamaan tutkintaa ja keksimään toimintaa jos uneliaassa pikkukaupungissa ei kylliksi tapahdu. Ehkä paras osa kirjasta tämän korppikotkalauman toiminnan kuvaus.
Päätoimittaja ei usko Robertin kykyihin pärjätä uutiskisassa, vaan lähettää avuksi lehden huippukuvaajan ja kyynisenkatkeran rikostoimittajan. Ihan tähtijournalistien autokuskiksi Robert ei alistu vaan jatkaa omia tutkimuksiaan ohi muiden toimittajien ja kaukana veljensä vetämästä virallisest linjasta.
Työsuhdehan siinä on katkolla ja paikallistoimituksen lopetus uhkaa. Vaan haitanneeko tuo mittään kun jätkä on muutenkin kaikkeen kyllästynyt.
Vuonoonajon ainoiksi todistajaksi löytyy aivonsa juonut, enkeleitä näkevä sillan alla asuja ja puhumaton mamupoika, joka tunnetaan vain Ronaldo-paitansa nimellä. Vedä siitä sitten vankkaa näyttöä juttutarpeiksi tai oikeuden leivättömään pöytään.
Gryttenin tapa kirjoittaa on karu ja vaivalloinen. Sivukaupalla repliikkejä, joissa ei mainita kuka sanoi. Ehkä kerran sivua kohti on lyhyt maininta "sanoin", laske siitä sitten mikä on minäkertojan puhetta ja mikä kulloisenkin juttukaverin.
Eikä syyllisiä, vuonoonajon tai tehtaan konkurssipesän kavaltamisen, saada kiinni. Täysin vastoin pyhää dekkariperinnettä ketkut pääsee kuin koira huuhkajan kynsistä.
Suosittelen, jos lajityypin tradition noudattaminen ei ole hallituskysymys ja kestää kulmikasta, selittelemätöntä kieltä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.