Osastonsihteeri

Pakko kysästä ku mieltä askarruttaa: Olen siis jo valmistunut vuonna 2007 yo-linjalta merkonomiksi asiakaspalvelusta ja markkinoinnista, mutta eivät työpaikkojen ovet aukea kovasta yrityksestä huolimatta. Nyt olen harkinnut suuntaavani terveydenhuoltoalalle, joten ajattelin suorittaa tulevana syksynä terveydenhuollon sihteerin valmistavan ammattitutkinnon. Hieman kuitenkin askarruttaa työlliistymismahdollisuus, kun tuo koulutuskin maksaa jonkin verran. Joten olisin kiinnostunut kuulemaan teiltä ketkä olette ko. töissä tai kouluttautuneet aikuisopistoista ko. ammattiin. Olisin kiinnostunut saamaan vastauksia seuraaviin asioihin:

1. Kuinka paljon miehiä mahtaa löytyä kyseisistä töistä, onko kummajainen naisten joukossa; olen siis miespuolinen henkilö
2. Työllisyystilanne Turun suunnalla tai yleisesti mikä tuntuma on
3. Palkka suhteessa työmäärään
4. Onko oppisopimusmahdollisuutta suorittaa ko. tutkinto, eli onko sairaalassanne ihmisiä ketkä ovat suorittaaneet koulutuksen oppisopimuksella vai oletko itse jopa suorittanut sen kyseisin opiskelutavoin
5. Etenemismahdollisuudet
6. Jotain muuta mitä haluat kertoa työstä

Kiitos vastauksistanne
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse hoitajana seurannut sihteerien työtä ja sitä kautta voinen muutamaan vastailla.
1. Miehiä varmasti vähemmistö, kummajainen - en usko kuitenkaan, nopeasti siihen osastolla totutaan. Jossakin näkee aina silloin tällöin, kun keikkailee.
2. Pääkaupunkiseudulla töitä ilmeisesti löytyy hyvin, Turun suunnasta ei kokemusta.
3. Monethan toimivat os.sihteereinä lähihoitajan koulutuksella (tietohallintosuuntautuminen tms) joten palkka heillä lähihoitajan palkka. Usein osastoilla sihteereillä kuitenkin päivätyö, joten lisiä ei tule (esim. päivystyksissä tilanne saattaa kuitenkin erota).
4 - 5. En tiedä tuosta tutkinnosta, mutta lähihoitajan suuntautumista tuohon oppisopimuksella olen nähnyt. Etenemismahiksista ei myöskään kokemusta, tuntuu, että mitä hoitsuna tietää ja näkee, on vaan se sama osastotyö aina.

6. Osastonsihteerit ovat minusta jännä ammattikunta. Osastolla on usein yksi sihteeri ja hän vastaa osastolla asioista, joista kukaan muu ei tiedä (mikä taksilappu pitää täyttää, mihin tämä lähete laitetaan).. Alansa ainoa ammattilainen. Hyvä osastonsihteeri vaikuttaa paljon koko osaston (työ)ilmapiiriin. Siksi halusin vastata tähän keskusteluun, koska hyviä sihteereitä tarvitaan enemmän!

Varmaan kannattaa kuitenkin selvittää, miten työt Turun seudulla jakautuvat tuon sihteerin tutkinnon ja sen lähihoitajien suuntautumisen välillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enrique_vm.83 kirjoitti:

Pakko kysästä ku mieltä askarruttaa: Olen siis jo valmistunut vuonna 2007 yo-linjalta merkonomiksi asiakaspalvelusta ja markkinoinnista, mutta eivät työpaikkojen ovet aukea kovasta yrityksestä huolimatta. Nyt olen harkinnut suuntaavani terveydenhuoltoalalle, joten ajattelin suorittaa tulevana syksynä terveydenhuollon sihteerin valmistavan ammattitutkinnon. Hieman kuitenkin askarruttaa työlliistymismahdollisuus, kun tuo koulutuskin maksaa jonkin verran. Joten olisin kiinnostunut kuulemaan teiltä ketkä olette ko. töissä tai kouluttautuneet aikuisopistoista ko. ammattiin. Olisin kiinnostunut saamaan vastauksia seuraaviin asioihin:

1. Kuinka paljon miehiä mahtaa löytyä kyseisistä töistä, onko kummajainen naisten joukossa; olen siis miespuolinen henkilö
2. Työllisyystilanne Turun suunnalla tai yleisesti mikä tuntuma on
3. Palkka suhteessa työmäärään
4. Onko oppisopimusmahdollisuutta suorittaa ko. tutkinto, eli onko sairaalassanne ihmisiä ketkä ovat suorittaaneet koulutuksen oppisopimuksella vai oletko itse jopa suorittanut sen kyseisin opiskelutavoin
5. Etenemismahdollisuudet
6. Jotain muuta mitä haluat kertoa työstä

Kiitos vastauksistanne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu