Poliisi on löytänyt Salosta yhdeltä yleiseltä grilliltä palaneen koiran. Onkohan koira poltettu elävältä vai mikähän tässä on ollut takana?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Grillistä löytyi palanut koira - poliisi tutkii/art-1288384610699.html
koira löytyi
72
2859
Vastaukset
- grillikoira
Toivottavasti koira oli ollut jo valmiiksi kuollut, kun sitä alettiin grillaamaan. Tuskinpa soikoon kukaan tuollain elävälle koiralle tekisi. Ilmeisesti joku vain yrittänyt päästä ruhosta eroon.
- grillimaggaraa
vai eroon ruhosta. ja ajan kuluksi rikottu paikkoja ei oikein täsmää
- ilkivaltaa vain
Joku vain ei ole keksinyt, mitä koiran kuolleelle ruumiille tekisi. Suru koiransa menetyksestä on purkautunut samalla ilkivaltana. En usko tuossa tapauksessa koiraa poltetun elävältä. Palanut koiran ruumis on vaikea tunnistaa, joten sellaisella on helppo järkyttää ihmisiä kiinni jäämättä.
Viha. suru tai turhautuneisuus on ajanut jonkin henkilön tuhmille teille järkyttämään muita.- Vähänpä epäilen
Mieluummin voisi olla näitä nykyajan sadistinuoria. Siis samantyypin narkkeja kuin ne jotka ryöstivät perheen siinä lähiseudulla. Pääsiäisaikaan mitään järkevää tekemistä, kuin pullojen ja piikkien kanssa klotrata, niin se purkautuu sitten tällaisina ihme örvellyksinä. Jotenkin en lainkaan ihmettelisi vaikka olisivat jonkun pihasta hakeneet rekun matkaan ja pätkineet sen ja vielä elävänä sitten grillanneetkin.
- hämyyn menit
Vähänpä epäilen kirjoitti:

Olet juuri mennyt tuon koiran ruumiin polttajan hämyyn, eli luulet koiran poltetun elävältä. Juuri tätä joku tuolla tempullaan yrittää, eli saada kansa järkyttymään harhaluuloista tuon koiran polttamisesta elävältä.
- henrik72vista
hämyyn menit kirjoitti:
Olet juuri mennyt tuon koiran ruumiin polttajan hämyyn, eli luulet koiran poltetun elävältä. Juuri tätä joku tuolla tempullaan yrittää, eli saada kansa järkyttymään harhaluuloista tuon koiran polttamisesta elävältä.
sanjonjoentiellä oli karannu koira puoliverinen koira ja onko sen omistaja läytyny oulussa.
Ouluun poäin olöi matkalla. - hemnrik ijäs
henrik72vista kirjoitti:
sanjonjoentiellä oli karannu koira puoliverinen koira ja onko sen omistaja läytyny oulussa.
Ouluun poäin olöi matkalla.sanginjoentiow oulu
- enriik ijäs
hemnrik ijäs kirjoitti:
sanginjoentiow oulu
pemtu bavasta joten metsästyskoira.
- grillistä
Vähänpä epäilen kirjoitti:
Mieluummin voisi olla näitä nykyajan sadistinuoria. Siis samantyypin narkkeja kuin ne jotka ryöstivät perheen siinä lähiseudulla. Pääsiäisaikaan mitään järkevää tekemistä, kuin pullojen ja piikkien kanssa klotrata, niin se purkautuu sitten tällaisina ihme örvellyksinä. Jotenkin en lainkaan ihmettelisi vaikka olisivat jonkun pihasta hakeneet rekun matkaan ja pätkineet sen ja vielä elävänä sitten grillanneetkin.
Yhdessä paikoin melkein kuollut poltettu kissa oli raahautunut kotiin, joten tämäkin saattoi olla elävältä poltettu.
- hjui
Sairasta, toivon että tapaukseen satsataan kunnolla ja tekijät löydetään täytyyhän tapahtuma selvittää.
Jos se on jonkun kadonnut koira, tai varastettu? - bblbblbbl
Kukaan ei polta huvikseen koiria elävältä, mutta moni nuori saattaa kokeilumielessä kyllä poltella kuolleiden eläinten ruumiita.
Kuolleen koiran ruumis ollaan ilmeisesti yritetty polttaa tuhkaksi - epäonnistuneesti - .
Kokemattomien/taidottomien nuorten järjestämä (koiran) hautajaistapahtuma ilmeisesti ollut kyseessä. Koiran ruumis ollaan jätetty paikan päälle, koska sitä ei saatu tuhkaksi, eikä sitä olla viitsitty enää muualle tuhkaisena kuskata.- hjui
En tunne ketään nuorta joka kokeilumielessä polttaa eläimiä.
Olen sentään työssä nuorten kanssa ja teinien äiti. - bblbblbbl
hjui kirjoitti:
En tunne ketään nuorta joka kokeilumielessä polttaa eläimiä.
Olen sentään työssä nuorten kanssa ja teinien äiti.Kuinka tuo koiran ruumis ollaan sitten poltettu, jos sitä ei olle poltettu ? Vai onko mielestäsi todennäköisempää, että jokin aikuisempi henkilö on sen polttanut ...
- Natsi-Pate
Nimet tiskiin ja teloituslössi paikalle
- koirien puolesta
Paten kanssa samoilla linjoilla Kele
- koiruliiini
on toikin älynväläys mennä nyt krillaan koira
- henrik721
ei koirat aina löydy joku voi ottaa ne huostaan tai ajaa autolla yli.
- henrik721
mihin kadonneet usassa joutuu onko viisautta 7v ikäset ja muut nuoret?
Ajaako joku niitten päälle ja hautaa ne maahan vai ottaako kellariin? - henrik721
henrik721 kirjoitti:
mihin kadonneet usassa joutuu onko viisautta 7v ikäset ja muut nuoret?
Ajaako joku niitten päälle ja hautaa ne maahan vai ottaako kellariin?sijaisperhe ehkä voi olla.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
sijaisperhe ehkä voi olla.
sarjamurhaajat hautas kotipihaan omia lapsiaan ja peitti ne.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
sarjamurhaajat hautas kotipihaan omia lapsiaan ja peitti ne.
haluis kysyä teidän viisautta mihin ne kadonneet joutuneet aikuisten ja lapsien ajtusten operusteella?
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
haluis kysyä teidän viisautta mihin ne kadonneet joutuneet aikuisten ja lapsien ajtusten operusteella?
onko joku vienny ne omaa n kellariin jenniferin tekijän aivot lukee .
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
onko joku vienny ne omaa n kellariin jenniferin tekijän aivot lukee .
jennifer ehkä joutunu saliseen kuoppaan ja kuollu siellä näälkään janoon.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
jennifer ehkä joutunu saliseen kuoppaan ja kuollu siellä näälkään janoon.
itse menny sinne tutkii ja kuollu sinne . eikä päässy ulos.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
itse menny sinne tutkii ja kuollu sinne . eikä päässy ulos.
jos se autoilija ajanu pöölle ja ottanu ruumiin takapenkille.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
jos se autoilija ajanu pöölle ja ottanu ruumiin takapenkille.
venäjällä oli tapaus jossa 15vuotta olivat lpaset siepattuna maakellarissa.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
venäjällä oli tapaus jossa 15vuotta olivat lpaset siepattuna maakellarissa.
kuski moskovan oli pyytäny kyytiin ja sivukellariin oli ne majoittaneet.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
kuski moskovan oli pyytäny kyytiin ja sivukellariin oli ne majoittaneet.
sivutien kellariin.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
sivutien kellariin.
meillä on oulussa posiikoira joka voi löytää mihin päin jennifer on menny usassa. pitäis sinne lähettää täosi hyvä etsintä koira mihin suuntaan menny.
palkintoja saanu löydettyään. - mulkghu
henrik721 kirjoitti:
meillä on oulussa posiikoira joka voi löytää mihin päin jennifer on menny usassa. pitäis sinne lähettää täosi hyvä etsintä koira mihin suuntaan menny.
palkintoja saanu löydettyään.mutta missä on mirkku?
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
meillä on oulussa posiikoira joka voi löytää mihin päin jennifer on menny usassa. pitäis sinne lähettää täosi hyvä etsintä koira mihin suuntaan menny.
palkintoja saanu löydettyään.jennifer menny kotiin
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
jennifer menny kotiin
oulun poliisikoira hajun perusteella löytäny monta ihmistä.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
oulun poliisikoira hajun perusteella löytäny monta ihmistä.
valtatieltä voi etsiö ja metsäst'ä
- hnrik721
henrik721 kirjoitti:
valtatieltä voi etsiö ja metsäst'ä
jennifer varstettiin eikä koskaan palautettu vanhemmilleen.
- henrik721
henrik721 kirjoitti:
meillä on oulussa posiikoira joka voi löytää mihin päin jennifer on menny usassa. pitäis sinne lähettää täosi hyvä etsintä koira mihin suuntaan menny.
palkintoja saanu löydettyään.ei taida löytyä kun tapauksesta niin kauan aikaa mutta se osaa metsät haravoida hajun perusteella.
- rusettirinta
henrik721 kirjoitti:
ei taida löytyä kun tapauksesta niin kauan aikaa mutta se osaa metsät haravoida hajun perusteella.
Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että poltettu eläin ei ollut koira, vaan kettu.
- henrik ijäs
henrik721 kirjoitti:
mihin kadonneet usassa joutuu onko viisautta 7v ikäset ja muut nuoret?
Ajaako joku niitten päälle ja hautaa ne maahan vai ottaako kellariin?etsi vanhoista taloista syrjäseudulta.
kattonu tvstä ohjeita ne voi olla ihan jossain huonossa asunnossa.
l'hiseudulla . - henrik ijös
henrik ijäs kirjoitti:
etsi vanhoista taloista syrjäseudulta.
kattonu tvstä ohjeita ne voi olla ihan jossain huonossa asunnossa.
l'hiseudulla .huonokontosessa asunnossa todennäköisesti löytyy tarkista asunnot.
kaikki löjhiseudun asunnot. - henrik ijäs
henrik ijös kirjoitti:
huonokontosessa asunnossa todennäköisesti löytyy tarkista asunnot.
kaikki löjhiseudun asunnot.venääläisetkin läyty 15 vuotta oli panttibvankeina kerrain tiloissa.
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
venääläisetkin läyty 15 vuotta oli panttibvankeina kerrain tiloissa.
komerostakin hyv ett iä.
tai vintiltö. - henrik ijäs
henrik721 kirjoitti:
meillä on oulussa posiikoira joka voi löytää mihin päin jennifer on menny usassa. pitäis sinne lähettää täosi hyvä etsintä koira mihin suuntaan menny.
palkintoja saanu löydettyään.lähiomaiset voi olla syyllisiä
- minttu koirakokki
no onko sitä koiran lihaa syöty ku joku sitäki kysy
- tiedottajaa
up
- Kaikenmoista
Kaikenmoista sitä keksitäänkin o_O
- Kaikenmoista
henrik721 on muuten aika ahkera kirjoittelija =D
- henrik ijäs
ahkera pitää olla muuten vain istuu tuolillaan.
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
ahkera pitää olla muuten vain istuu tuolillaan.
ihan oikee juttu ettei sohvaklke nojatuolille lysähdä vaan tekee jotain.
höyryoesuruia vaikka käyttää - ghenrik ijös
henrik ijäs kirjoitti:
ihan oikee juttu ettei sohvaklke nojatuolille lysähdä vaan tekee jotain.
höyryoesuruia vaikka käyttäänasa coordirnaations is 999999909
- henrik ijäs
ghenrik ijös kirjoitti:
nasa coordirnaations is 999999909
yes out of soacwe nuclear weapon went
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
yes out of soacwe nuclear weapon went
i want to destroy nuclear weapons send them to space unarmed then befpre sun explode arm them
ununrmed before - henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
i want to destroy nuclear weapons send them to space unarmed then befpre sun explode arm them
ununrmed beforeyes hit wit squad to another
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
yes hit wit squad to another
elä maapallon ulko kehässä räjäyttele ohjmuskia ne pitää enne auriinkoa räytellä,
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
elä maapallon ulko kehässä räjäyttele ohjmuskia ne pitää enne auriinkoa räytellä,
kanto laukset vie ne avaruuteen ja vasta sitten räjähtää.
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
kanto laukset vie ne avaruuteen ja vasta sitten räjähtää.
pikkupaukasua niin ydinase tuhottu pitäämyös kärki ottaa pois
ottaa a ydijnkörjebn isajin oiois . - henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
pikkupaukasua niin ydinase tuhottu pitäämyös kärki ottaa pois
ottaa a ydijnkörjebn isajin oiois .hauskinta se kun ilman kärke oleva laukaistaan avaaruuteen kärjen kanssa.
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
hauskinta se kun ilman kärke oleva laukaistaan avaaruuteen kärjen kanssa.
koillisessa venäjän armeija tuskin suomea uhkaa.
- henrik ijös
henrik ijäs kirjoitti:
koillisessa venäjän armeija tuskin suomea uhkaa.
venöjöän armeija myös idästä päin löydetty ja aasiasta.
- henrik ijös
henrik ijös kirjoitti:
venöjöän armeija myös idästä päin löydetty ja aasiasta.
suomella ei ole vihollisia paitsi venäjä joitten kulleet turhaan syytt'' suomea
- henrik ijäs
henrik ijös kirjoitti:
suomella ei ole vihollisia paitsi venäjä joitten kulleet turhaan syytt'' suomea
hitleriö voi syyttää se teki tappoja .
tai himleriä - henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
hitleriö voi syyttää se teki tappoja .
tai himleriäluode siellä satelliitteja norja seuduklla.
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
luode siellä satelliitteja norja seuduklla.
2 satelliitia kun vierkkäåin lentää
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
2 satelliitia kun vierkkäåin lentää
koillinen kaakko lounas luode länsi itä pohjonen etelä siellä satelliitit.
- henrik ijäs
henrik ijäs kirjoitti:
koillinen kaakko lounas luode länsi itä pohjonen etelä siellä satelliitit.
tapahtumpaikka alue ei muuten oysty löytää eläåvävnä tai kuolleena.
- henrik ijös
henrik ijäs kirjoitti:
tapahtumpaikka alue ei muuten oysty löytää eläåvävnä tai kuolleena.
kiirunassa
- henrik ijäs
henrik ijös kirjoitti:
kiirunassa
kerro mulle web osoite me löydetään ne.
- henrik ijäs
löytyykö kellarista ne lapset?
- henrik ijös valetta
heinälinnassa
- dorkiausassa721
rapakon tgaakse ei pääse enään kun enne pääsi. ne pn tyhmentyny.
- henrik 721usa
us underbnet ennen heti pääsi nyt ei pääse mihinköään.
- henrikusa721
henrik 721usa kirjoitti:
us underbnet ennen heti pääsi nyt ei pääse mihinköään.
ennen oli kun oli vuosi win95
- Lemmikit rakkaita
Kyseessä oli kettu tai muu villieläin. Ei koira.
- kjhkj1
Kyseessä oli koira ja se oltiin poltettu kuoleman jälkeen.
Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama957685Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1246400Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1654521Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353101Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta922669Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh492035- 1401688
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971564Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo48896Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21822