Nyt on taas yksi juhlapyhä vietetty ja riidan merkeissä.
Ollaan uusperhe johon kuuluu yhteensä 8 lasta, minulla 3 edellisestä liitosta mutta yksi asuu iskänsä luona ja kaksi minun luona, minun mieheni vanhin lapsi 15 v asuu meidän kanssa jolloin 3 muuta tulevat joka toinen viikonloppu ja sitten meillä yhteinen pian 2 v poika. Meillä molemmilla on se ihan tavallinen perus soppari viikonlopuista eli jokatoinen pääsiäinen jne... Meidän pyhä meni mönkään sillä minun lasteni isällä leikattiin alkuviikosta olkapää ja ei voinut hoitaa tai uskaltanut ottaa lapsia sinne kertkoon nyt vielä että meidän lapset on 13, 11 ja 7v no kuitenkin vappu olisi minu sillä täällä missä asun on paljon enemmän tekemistä lapsille kun siellä missä isä asuu eli ollaan sovittu että vaput aina minun luona ja se on ollut ihan ok. Pääsiäisen otin nyt ihan vaan sen takia että hänellä leikattiin se olkapää hja siinä oli minun mielestä tarpereksi hyvä syy vaihtaa, vai?
Sitten meillä on tällainen tilanne että minun mieheni on kerran sanonut että ei voida pitää kaikkia lapsia samaan aikaan sillä silloin syntyy riitaa, mikä on sinänsä totta mutta minun mielestä sellainen asia pitää selvittää... Taasko väärässä?
Mieheni ex avopvaimo mielestäni sekantuu meidän elämään aivan liikaa ja mieheni hyväksyy sen tai ainakin siltä vaikuttaa. Hän sanoo monet kerrat kun exä kiusaa että kyllä hän vielä takaisin saa tai että en jaksa nyt riidellä antaa olla.
Mieheni on sanonut kanssa että soppimuksista on pidettevä kiinni ettei tule sitten myöhemmin mitään epäselvyyksiä ( tämä lause aina kun minun pitäisi vaihtaa taikka exäni on vaihtamassa viikoloppua taikka vanhin lapseni ei syystä tai toisesta halua lähteä isän luokse )
Nyt iste asiaan... Mieheni lapset olisivat olleet meillä nyt pääsiäispyhän ja vapun äidillään, tästä on puhuttu jo pitkin vuotta no pyysin sitten sen takia serkkuni perheineen meille kylään vapuksi kun ajattelin että nyt meille sitten mahtuu... ja kuinka ollakkaan vaikka mieheni tiesi että näin on hän suostui kun suostui siihen että hänen lapset olivat pääsiäöisen äidillään ja nyt vappuna sitten meillä eli tulos on nyt sellainen että en voikkaan ottaa tänne ketään sillä ei mahdu. KIVA! taas näin eikä eka kerta...
Minua ärsyttää se että minulta ei kysytty yhtään mitään että sopiiko sinulle näin...??? Vaan he kaks sopivat keskenään asiat. Voiko ja onko se oikein?
Eikö minulla todellakaan ole mitään sanottavaa ???
Vappu ihan pilalla
11
327
Vastaukset
- Denise*
Onhan tutun kuulloista tekstiä, tuohon malliin meilläkin asiat sovitaan. Vietän (taas vaihteeksi) pyhiä yksinäni, kun exän kanssa sovittiin tietämättäni päivien kulku unohtaen täysin mitä mies minun kanssani aiemmin oli sopinut.
Riitahan siitä tuli, syy minussa kun olen niin mustasukkainen, ymmärtämätön, riidanhaluinen jne jne... Omien lasteni isä on poissa kuvioista ja lapset isoja, (miehellä pieniä), joten minä olen se jonka aina pitäisi joustaa ja hyväksyä, miten se mitä minun kanssani on sovittu voidaan tarvittaessa ohittaa.
Mitenkäs uusperheissä asuvat naiset, sovitteko exän kanssa lapsiin liittyvät asiat nyksän tietämättä? Ja jos suunnitelmat menevät päällekkäin ( ja lasten etu on tärkein, näin ajattelen itsekin), niin miten nyksälle kerrotte että muutoksia tuli? Näinkö elämät tosiaan hoidetaan, vai olenko oikeasti niin vaikea? helpottasko jos tekisit nuija vielä muutaman kakaran lisää
- jaaha1002
Toi oli liikaa... Huomaa että sulla on vissiin ollu kultalusikka suussa kun synnyit ja kuka sun tietä siivoaa kaikesta pahasta. toivottavasti sulle joskus kolahtaa ja saat selvitä yksin. niin siinä käy tollasille ihmisille.
- mene hoitoon ja pian
Joo, ja vali vali vali.. tää sama ihminen tekee näitä erilaisia vali vali aloituksia tiuhaan tahtiin. Kaikki on vaikeeta ja kaikki on aina pilalla...miehen lapset sitä ja tätä ja exä sitä ja tätä...
näitä provoja vaan EI JAKSA!!!- vappupallo102
Hyvä kun tiedät...
Oli kyllä eka kerta kun kirjoitin tänne - .,.-
mix ihmeessä lukea,jos toisten valitukset ei jaksa kiinnostaa. Sanoisitko kyseiselle henkilölle saman päin naamaa vai oletko näitä hauskoja nettiörmyjä,jotka uskaltaa solvata netissä minkä kerkee.
- Vaimo, äiti, vara-äi
Ikävä kyllä tuttua touhua alkuajoilta. Ennen kun muutin mieheni kanssa yhteen sopi mies exnsä kanssa tapaamiset ja muutkin lasten asiat ja niinhän se kuuluikin mennä, ilman että siitä minun kanssani puhuttiin. Mutta tokihan tilanne muuttui kun muutimme yhteen. Mies edelleen sopi exn kanssa asioita, jotka siis vaikuttivat koko meidän perheeseen, ja sitten vain ilmoitti mulle et nyt on sovittu näin ja näin. No näin tapahtui tasan siihen saakka kun mulla paloi pinna. Mä sanoin miehelleni että se on sun asia jos olet valmis loikkimaan exsi pillin mukaan, mutta älä kuvittele että minä ja mun lapsi sen mukaan hypitään. Sanoin, että odotan hänen tekevän kuten minäkin tein, jos ex jotain muutosta esitti niin puhuin ensin mieheni kanssa ja kuuntelin hänen kantansa ja vastasin exlleni vasta sen jälkeen. Näin toimi myös oma exni, joka puhui ensin vaimonsa kanssa ennen kuin lupaili mitään muutoksia. No ymmärsihän se mun mieskin vihdoin, ja sen jälkeen on asiat menneet siten, ettei hänen exnsä sanele mitään, eikä he sovi asioista keskenään, vaan ensin me puhumme mieheni kanssa ja vasta sitten hän ilmoittaa exlleen sopiiko esitetty muutos vaiko ei.
Siis otappa miehesi puhutteluun. Sano että joka kerta kun hän sopii exnsä kanssa asioista jotka vaikuttavat koko teidän perheeseen ilman että puhuu sinun kanssasi ensin, hän kävelee sinun ylitsesi.
Tiedän että nuo keskustelut voi olla haasteellisia, mutta ilman että puhutte ei asia tule koskaan muuttumaan.- meillä hanklaa on ni
Mulla juhannus pilalla, ja joulu! Meillä 19 lasta, osa tulee kerran viikossa osa kerran vuodessa. Joo exä kiukkuaa kun ei pääse meille lihapatojen ääreen syömään...jouluna se ei antanu mulle lahjaa, voi että meni joulu pilalle.
Kyllä odotan että miehen exä tulee mulle siivoon ettei men sunnuntai pilalle.
- wilma60
Enpä osaa tuohon mitään sanoa! Minun uudella ei lapsia ole joten siinä mielessä päästään helpolla. Yhteisiä ei ole eikä tule joten on vaan minun lapseet edellisestä liitosta. Meillä ei juhlapyhät ole koskaan ollut ongelma koska lapset eivät ole koskaan etävanhemman luona juhlapyhinä. Silloin on muutakin tekemistä kuin viettää aikaa lasten kanssa. Vaikka välillä tämä ärsyttää niin loppujen lopuksi käytäntö on ihan hyvä. Ei tule koskaan mitään pettymyksiä.
- hyvää joulua sulle!
Jos miehellä olisi lapsia, he olisivat ongelma. Nyt ei ole ongelmaa kun lapset ovat sinun omat!! heh...
- wilma60
Eipä olisi miehenkään lapset ongelma jos niitä olisi. Siinä samallahan ne menisivät kuin omatkin. Ja tiedä vaikka miehen ex ottaisi minunkin lapset joskus luokseen. Sellaistakin voi tapahtua...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692291Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721762Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711440Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421383- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3701185- 1281175
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3381137